Syyskuun Boxycharm ja Lokakuun LF Beauty Box

Youtuben puolelle on tipahtanut jo parikin uutta videota ja nyt olisi aika tehdä myös blogin puolelle kirjoitetut versiot. Kyseessähän on siis hieman rästissä olleet unboxing -videot. Nyt päästään siis kurkkaamaan lokakuun lookfantastic Beauty Boxiin sekä syyskuun Boxycharmiin. Lokakuun Boxycharm onkin…

Heinäkuun Bette Box

Heinäkuun Bette Box aiheutti tilaajissa tunteita laidasta laitaan. Bette Box lähetettiin minulle taas heinäkuun loppupuolella, joten videon julkaisukin meni tänne elokuun puolelle. Kurkkasinkin tällä kertaa videolla myös muiden tilaajien kommentteja Bette Boxin Facebook -sivuilta ja kerroin samalla oman mielipiteeni boxista.…

Kesäkuun Bette Box

Kolmas yllätysboxi putkeen, eli tällä kertaa kurkataan kesäkuun Bette Boxiin! Bette Box on tämä Suomen oma yllätysboxien kuningatar, joka yllättää kuukausittain ihanilla kosmetiikkatuotteilla. Bette Box on aikaisemmin ollut markkinoilla nimellä Livbox ja on omiaan niille, jotka kokeilevat mielellään uusia kauneustuotteita.…

Kesäkuun lookfantastic Beauty Box

Kesäkuun boxi tuli jo kesäkuun alussa ja videonkin kuvasin näppärästi heti, mutta videon julkaisu viivästyi tänne asti. Nyt kuitenkin päästään kurkkaamaan kesäkuun boxin sisältöön videon merkeissä! Tuttuun tapaan videon jälkeen myös tekstiversiota postauksen lopussa! Postauksessa mainoslinkkejä. Boxi oli sisällöltään aivan…

Toukokuun Boxycharm

Toukokuun Boxycharm saapui tällä kertaa normaalissa aikataulussa ja nyt päästään kurkkaamaan tarkemmin sen sisälle! Boxycharmin sisällöt on kyllä aina olleet aivan huikeita, kuten esimerkiksi tämä viime kuun boxin sisältö. Videolla tarkastellaan tuotteita tarkemmin ja postauksen lopussa on taas yhteenvetoa ihan…

Huhtikuun Boxycharm

Huhtikuun Boxycharmin matkaaminen luokseni kesti aavistuksen kauemmin, kuin mitä boxilla yleensä on mennyt. Onneksi se kuitenkin tuli turvallisesti perille asti, mutta ensimmäistä kertaa seuraavan kuun boxi oli jo lähtenyt matkalleen, ennen edellisen saapumista. Boxi oli kuitenkin kaiken odottamisen arvoinen, joten…

Maaliskuun Boxycharm

Pitkästä aikaa Boxycharm postaus! Boxihan tuli mulle jo useampi viikko sitten, mutta videon ehdin editoimaan vasta nyt. Kesälomaan on vajaa kuukausi aikaa ja boxin aihe "Bae cation" sopii loistavasti teemaan. Maaliskuun boxin sisältö oli jälleen kerran mahtavaa laatua ja kaikki…

Synttäriviikko – Maaliskuun Bette Box

Synttäriviikko jatkuu vaan. Tällä kertaa kurkataan maaliskuun Bette Boxiin! Perinteiseen tapaan Unboxing -videota luvassa ja synttäriviikon kunniaksi myös arvontaa! Kiitos kaikille arvontoihin jo osallistuneille ja tervetuloa uudet seuraajat ♥ Postaus sisältää mainoslinkkejä. Boxi saatu PR-näytteenä. Maaliskuun Bette Box sisälsi: SB12…