Header img

Terassiprojekti: Terassikalusteet ja paviljonki

31/08/2020
Mainoslinkit merkitty *-merkillä

Alkuvuodesta sain kipinän tehdä meidän terassille jotain. Meillä on ihana iso terassi takapihalla, josta näkee joelle. Terassi on kuitenkin ollut meillä todella vähällä käytöllä. Meillä on ollut siellä pöytä ja tuolit ja muutamina lämpiminä päivinä siellä on syöty, mutta varsinaisesti terassilla ei ole tullut hengailtua. Halusin siis tehdä terassista paikan, jossa on kiva rentoutua ja mielellään ilman itikoita. (Joita näin vesistön lähellä riittää.) Hankintalistalle laitettiin siis terassikalusteet ja itikkaverkot.

Terassiprojektin alku

Paviljonki

Aluksi ajattelin ostaa verkkokangasta ja ompeluttaa terassille vain hyttysverkot mutta tajusin, että pelkät kankaat (ilman vetoketjuja ja vahvikekankaita) olisi maksanut jo enemmän kuin valmis paviljonki (jossa tulee siis mukana niin hyttysverkko kuin tuulensuojakankaat). Mies sitten keksi, että voidaan laittaa paviljonki tuohon meidän terassin katoksen alle ja siitäpä se ajatus sitten lähti. Ensimmäisessä kuvassa on ns. lähtötilanne, jossa paviljonkia on juuri alettu kasaamaan.

Terassille voi laittaa paviljongin, jos se vain mahtuu siihen.

Ostin paviljongin Trademax.fi verkkokaupasta. Se oli 3x4m Bermuda paviljonki, mutta ongelmaksi muodostui se, että meidän terassin leveys oli vain 270cm. Onneksi mies osaa hitsata, joten kavennettiin paviljonkia sen verran, että se mahtui terassille. Paviljongin katto ei mahtunut terassin katoksen alle, mutta se ei tosiaan haitannut. Ihmeen hyvin myös nuo kankaat tuohon asettuu, vaikka paviljonkia onkin pienennetty. Piti vain kehitellä jokin ratkaisu, ettei paviljonki jäisi ihan avonaiseksi ja näin houkuttelisi sitten suurta määrää ötököitä.

Terassipaviljonki pitää hyttyset loitolla.

Ajattelin laittaa kattoon itikkaverkkoa. Verkkokankaan tilasin Eurokankaasta, mutta seuraavana päivänä sähköpostissa komeili ilmoitus, ettei heillä olekaan toimittaa kangasta minulle. Kangas olisi maksanut reilu 86 euroa ja kun se ei onnistunut, niin päädyttiin budjettiratkaisuun. Laitettiin paviljongin kattoon hallaharsoa. Eipä maksanut kuin kympin verran ja ajaa kyllä täysin saman asian. Eikä ole sitten edes kallis uusia, jos repeää.

Terassimatto oli mulle ihan ehdoton juttu ja se täytyi saada. Halusin, että terassilla voi hiippailla vaikka saunan jälkeen ilman kenkiä ja käytiinkin ostamassa terassimattoa Puuilosta. Leikattiin matto sopivaksi ja nidottiin muutamista kohdista kiinni, että ei lähde seikkailemaan paikaltaan. Maton voi näppärästi muroida, joten se on myös pysynyt helposti siistinä.

Tummanharmaa terassimatto

Terassikalusteet

Terassikalusteet olikin sitten yksi murheenkryyni. Halusin kulmasohvan ja pöydän, joten sellaista settiä olikin sitten vähän hankalampi löytää kohtuuhintaisena. Olin kyllä valmis laittamaan kalusteisiin vähän enemmänkin rahaa, sillä ne ovat terassin tärkein osa. Löysin kuitenkin Maskusta melko edullisesti kulmasohvan ja pöydän ja pistin tyytyväisenä tilausta menemään. Kunnes sitten taas seuraavana päivänä oli sähköpostia, että ”ei voida toimittaa kun ei meillä ole tätä.” Mikä ihme suomalaisia verkkokauppoja oikein vaivaa? Miten vaikeaa on saada ne saldot pysymään kohdillaan? Lisäksi Masku vielä hillosi rahojani kaksi viikkoa (joka on maksimi aika palautukselle). Joten periaatteessa en edes olisi voinut tuona aikana ostaa kalusteita muualtakaan, jos mulla ei olisi ollut ylimääräisenä useita satasia. Vähän turhauttavaa, etten sanoisi.

Terassikalusteet sohvaryhmä Lyfco Loungeryhmä

Kalusteita olin siis selannut lähes koko kesän löytämättä sopivia tai sellaisia, joissa toimitusaika ei olisi mennyt lähemmäs syyskuuta. Mieheni sitten bongasi *Grillikauppa -verkkokaupasta *Lyfco loungeryhmän jossa tuli lasilla varustettu ruokapöytä ja vielä pari rahiakin. Eihän se ilmainen ollut, mutta olin kyllä valmis kalusteista maksamaan. Ja kun toimituskin luvattiin muutaman päivän sisään, niin laitettiin tilausta sisään.

Terassikalusteet tulikin super nopeasti ja pari iltaa niitä kasattiin. Ja enpä voisi kyllä olla yhtään tyytyväisempi. Kalusteet on juuri sellaiset kuin pitikin ja niissä oli myös näppärät säilytystilat pehmusteille. (Vaikka niihin ei kaikki pehmusteet mahdukaan). Enää oli vain yksi vaihe jäljellä, nimittäin valaistus.

Loungeryhmä ruokapöydällä terassille grillikaupasta tilattu sohvaryhmä

Valoverho terassille

Tilasin valoverhot Light In The Box verkkokaupasta. Valot ovat ohutta rautalankamaista nauhaa, jonka sai helposti pyöriteltyä sopivaan asentoon. Levitin siis valot kattoon hallaharsoa vasten ja kieltämättä tykkään niistä tosi paljon. Jälkeenpäin ajatellen lämpimän sävyiset valot olisi varmaan olleet kivemmat, mutta hyvin nämäkin toimii. Tämäkin oli vähän budjettiratkaisu, joten saa nähdä kauanko kestää.

Valoverhot terassille ulkokäyttöön

Terassikalusteet, paviljonki ja valoverhot meidän terassilla.

Heinäkuu oli kylmä, mutta nyt elokuussa lomalla olenkin päässyt viettämään hyvin aikaa terassilla. Kirjoitan tätä postaustakin nyt juuri terassilla. Viileneviä iltoja varten meillä on  terassilämmitin, jolla voidaan jatkaa terassin käyttöä myös myöhemmälle syksyyn. Terassiprojekti todellakin kannatti kaikista vastoinkäymisistä huolimatta ja olen vaan niin tyytyväinen lopputulokseen.

Sellainen muutaman kuukauden kestänyt terassiprojekti tällä kertaa. Onko sulla paviljonkia tai omaa terassia?

Lue myös: Ensimmäinen remppapostaus

  • Charming Nails

    Aivan ihana ja tosi hyvin toteutettu! Kaiken ei tarvii olla valmista vaan budjettiratkaisutkin toimii hyvin 🙂 meillä on iso terassi mutta siihen ei vastaavaa voi viritellä koska asutaan mäen päällä avonaisella paikalla ja meillä tuulee aina ihan kivasti ;D Teillä on kyllä aivan ihanalla paikalla se talo <3 tykkäsin takapihan maisemista 🙂

    • Maria Glow

      Kiitos! Kyllä tässä on ollut hyvä asua 🙂 En vaihtaisi pois! Budjettiratkaisuissa tosiaan täytyy välillä olla luova ja toivoa, ettei ihan heti rikki mene 😀

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*