Maaliskuun LF beautybox

Jee! Tänään oli se päivä kun Look Fantasticin boxi saapui. Parasta oli se, että satuin olemaan kotona ja paketti toimitettiin sitten ihan ovelle asti, eikä sitä tarvinnut lähteä hakemaan postista! Innolla avasin pakettia ja ei se kyllä tälläkään kertaa jättänyt…

Ensimmäisen kerran Jane Iredalea

Jane Iredale on mineraalimeikkisarja, josta olen kuullut paljon ja lukenut vielä enemmän. Viime viikolla pääsin monien bloggaajien kanssa tutustumaan Jane Iredale -sarjaan ihan toden teolla. Olen aina ollut hyvin kiinnostunut Iredalen meikeistä, mutta en vain ole jostain syystä saanut aikaiseksi…

Puuteripaperi, blotting paper – kiillon poistaja

Puuteripaperi poistaa rasvaisen kiillon kasvoilta.

Puuteripaperi, kasvopaperi, silkkipaperi, imupaperi, mitä näitä nyt on. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta kyseessä on yksinkertaisesti kasvojen kiillon poistoon tarkoitettu paperi. Englanniksi blotting paper = imupaperi, joka kuvaa tuotetta mielestäni oikein hyvin. Puuteriaperi on ohutta kuin silkkipaperi ja se…

Akrylaattiallerginen kosmetiikkaostoksilla

Kuten monet tietävätkin, niin kosmetiikan kuluttamisessa minulla on yksi rajoite. Se on akrylaattiallergia, jonka sain rakennekynsigeeleistä. Tarkempaa selostusta aiheesta löytyy aikaisemmista postauksistani Suuri allergiapostaus ja Geelikynsiallergia. Tällä kertaa kerron teille hieman tarkemmin, miten tuo allergia vaikuttaa kosmetiikkaostoksiini. Akrylaateista puhuttaessa tarkoitan…

Ihon viimeinen toivo: Etanat!

Kesä ei siis tehnyt iholleni toivomaani ihmeparantumista vaan epäpuhtauksia ja finnejä on kesälläkin riittänyt. Ongelmat ovat selvästi hormonalisia, sillä ongelmat ovat nimenomaan leuassa ja kasvojen reunoilla. Kasvojen T-alue sen sijaan on ollut oikein hyvässä kunnossa. Minulla ei sinänsä ole mitään…

Akrylaattiallergisen aurinkosuoja

Halojaa! Kesä on selvästikin blogissani hiljaiselon aikaa. Yksi syy on ollut tämä minulle henkisesti erittäin rankka kevät. Opiskelu toisella paikkakunnalla 140km päässä ja töissä käynti toisella, olisivat varmasti jo pelkästään riittäneet, mutta tosiaan ukin poismeno siihen vielä päälle ja tuloksena…

Konjac-sieni testissä

Kuten edellisessä postauksessa jo mainitsinkin, niin otin ihonhoitorutiiniini mukaan Konjac-sienen. Sain The Konjac Sponge Companyn sienet testiini blogin kautta. Paria muun merkkistä Konjac-sientä käyttäneenä, en huomaa tavallisten valkoisten sienten välillä kovinkaan suurta eroa (Eikä varmaan pitäisikään, kun samaa ainettahan ne…

Askel kohti terveellisempää elämää

Päätin viimein tehdä pienen parannuksen elämäntapoihini, sillä olen koko lukuvuoden syönyt todella huonosti. Kun osan ajasta viettää soluasunnossa yksinään, niin ei vaan viitsi ruveta tekemään mitään kovinkaan järkevää ruokaa ja sit vaan syö sitten mitä sattuu jaksamaan. Eikä muutaman päivän…