Header img

Terveisiä sairaspedistä

11/03/2017

Kuuden päivän työputki katkesi kolmantena päivänä siihen, kun keskiviikkona kesken työpäivän ääni hävisi.  Eipä siinä auttanut, kuin käydä työterveyshoitajalla, joka epäili viruksen aiheuttamaa nielutulehdusta. Kurkkuhan oli ollut jo puolitoista viikkoa kipeänä. Kolme päivää sairaslomaa ja kotiin lepäämään. Jo torstaina tauti alkoi pahentua ja nielurisat alkoivat turvota todella pahasti. Perjantaina sitten varasin ajan terveyskeskukseen ja terveyskeskuksen hoitajalla ei ollut epäilystäkän mistä tauti johtuu, joten otettiin samantien nielunäytteet ja pikatesti osoittikin A-Streptokokin, mulla oli siis vanha kunnon angiina. En ole koskaan aikaisemmin kyseistä tautia sairastanut, mutta kylläpä voi vetää voimat pelkkä kurkkutulehdus. Ja tietysti se, ettei ruoka ollut oikein maistunut. Ei tehnyt mieli syödä mitään kun kurkku on niin järkyttävän kipeä. Jäätelöä, teetä ja hunajaa oli aika pitkälti mun ruokavaliossa.

Jäätelöä onkin nyt ihan luvan kanssa syöty ja perjantaina aloitettu antibioottikuurikin alkaa jo tehota. Kävin tänään ottamassa muutamia blogikuviakin ulkona. Instagramissa olen opetellut nyt käyttämään tarina -ominaisuutta, joten sieltäkin näätte, mitä kaikkea blogiin on tulossa. Instassahan minut löytää nimimerkillä: mariaglow1

Dazzling Glow

Mulla on nimittäin ihan mielettömän paljon kaikkia kivoja postauksia ja testauksia tulossa blogiin. Esimerkiksi ihan huiput 1903London puuteripaperit on tulossa esittelyyn. Kailijumein kukkahuulipunakin saa oman postauksensa. Ja täytyyhän mun testata uutta silikonimeikkisientä ja sitä Bette Boxista tullutta Nivean After Shavea. Sellaisia juttuja on tiedossa vielä tässä lähiaikoina! Palataan siis asiaan terveemmällä kurkulla. 🙂 Stay tuned!

Ja muistutan, että vielä huomisen ajan on mahdollisuus osallistua ihanaan arvontaan!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*