Header img

Aknekuulumisia 4kk+ Isotretinoin kuuria

02/03/2018

Isotretinoin kuuri on nyt siinä pisteessä, että lääkettä on syöty reilu neljä kuukautta. Voiton puolella ollaan siis reilusti ja kuuria onkin jäljellä enää reilu kuukausi. Iho on ollut tosi kuiva ja käsissä on ollut ihottumaakin. Kuvasin videopäivityksen aknen tilanteesta tällä hetkellä ja samalla höpöttelen vähän niitä näitä ja teen aamun ihonhoitorutiinin. Kuivan ihon ihonhoitorutiinin julkaisinkin blogissa aiemmin.

Pakkaset on tehneet iholle lisähaasteita, mutta itse toivon, että kovat pakkaset enteilisivät myös helteistä kesää! Viime talvi oli niin leuto, että koko kesä oli sitten kylmä. Jospa nyt sitten tänä kesänä päästäisiin nauttimaan yli 25 asteen lämmöstä, kun vaan nyt kärsitään yli 25 asteen pakkasista! 😀

Isotretinoini kuuri joka aikaisemmin on ollut roaccutan nimellä.

Tulen sitten päivittämään aknen tilannetta seuraavan kerran kunhan isotretinoin kuuri loppuu! Pari muutakin akneaiheista videoita on suunnitteilla, jos vaan ehdin kuvaamaan! Ja kunhan kuuri saadaan päätökseen, niin pääsen testaamaan erilaisia arpien häivytysniksejä, joita kuurin aikaan ei ole saanut käyttää!

Joko sulle alkaa pakkaset riittää?

Lue myös: 
Aknekuurin lopputulos
Kaikki akne aiheiset postaukset

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*