Lokakuun Boxycharm

Kaksi edellistä Boxycharm boxia on olleet vähän vähemmän mielenkiintoisia (vaikka siis tosi hyviä tuotteita niissäkin on tullut), mutta tämä lokakuun boxi kyllä taas nousi takaisin sille normaalille Boxycharm tasolle ja oli aivan mieletön! Aiheena oli Alter Ego ja teema oli…

Toukokuun Boxycharm

Toukokuun Boxycharm saapui tällä kertaa normaalissa aikataulussa ja nyt päästään kurkkaamaan tarkemmin sen sisälle! Boxycharmin sisällöt on kyllä aina olleet aivan huikeita, kuten esimerkiksi tämä viime kuun boxin sisältö. Videolla tarkastellaan tuotteita tarkemmin ja postauksen lopussa on taas yhteenvetoa ihan…

Huhtikuun Boxycharm

Huhtikuun Boxycharmin matkaaminen luokseni kesti aavistuksen kauemmin, kuin mitä boxilla yleensä on mennyt. Onneksi se kuitenkin tuli turvallisesti perille asti, mutta ensimmäistä kertaa seuraavan kuun boxi oli jo lähtenyt matkalleen, ennen edellisen saapumista. Boxi oli kuitenkin kaiken odottamisen arvoinen, joten…

Maaliskuun Boxycharm

Pitkästä aikaa Boxycharm postaus! Boxihan tuli mulle jo useampi viikko sitten, mutta videon ehdin editoimaan vasta nyt. Kesälomaan on vajaa kuukausi aikaa ja boxin aihe "Bae cation" sopii loistavasti teemaan. Maaliskuun boxin sisältö oli jälleen kerran mahtavaa laatua ja kaikki…

Helmikuun Boxycharm

Boxycharm on taas täällä! Boxi tuli varmasti ennätysnopeasti, sillä sain sen itselleni helmikuun viimeisenä päivänä. Sisältö, jälleen kerran, oli upea ja mukana oli todella hyödyllisiä juttuja. Boxihan siis maksaa minulle kotiin postitettuna (Shipiton kautta) keskimäärin n. 27 euroa. Videolla taas…

Tammikuun Boxycharm

Tammikuun Boxycharm saapui tällä kertaa helmikuun puolella. Jälleen kerran innoissani sisällöstä kuvasin myös unboxing videon,mutta tällä kertaa video on hieman erilainen, sillä videolla myös teen meikin, käyttäen boxista löytyneitä tuotteita. Toivoisinkin kovasti palautetta, että haluatteko jatkossakin boxycharm unboxingit näin, että…

Joulukuun Boxycharm

Sittenpä olisi vuorossa joulukuun Boxycharmin sisällön tutkimista! Perinteisesti tein boxin avaamisesta unboxing videon ja postauksen lopusta löytyy myös tekstiversio sisällöstä. Boxycharm on ollut ehdottomasti paras yllätysboxi, jota olen koskaan tilannut ja tilausta aion jatkaa vastaisuudessakin. Boxycharm maksaa 21 dollaria ja…

Marraskuun Boxycharm

Tässä postauksessa käydään läpi marraskuun Boxycharm sekä tietysti joulukuun arvontojen voittajat! Joulukuussa järjestin siis kolme arvontaa, joista kaksi oli täällä blogissa ja yksi YouTubessa. Mennään nyt kuitenkin ensin siihen marraskuun Boyxcharmiin, joka oli tälläkin kertaa monin verroin hintansa arvoinen. Alla…