Header img

Romanttinen loma Järvisydämessä

05/02/2020

Kotimaan matkailu on näppärää viikonloppulomailua ilman sen isompaa säätämistä. Ollaan tykätty käydä erityisesti kylpylöissä, sillä ihan tässä meidän lähellä on useampi ihana kylpylä. Kirjoitinkin jo aiemmin blogiin Bomban kylpylästä, joka on yksi mun suosikkikylpylöistä. Viime maanantaina kuitenkin päätettiin lähteä romanttiselle reissulle Järvisydämeen ja yöpyä lasikattoisessa maisemasviitissä. Kylpyläloma ostettiin itsellemme joululahjaksi, joten ihan itse kustannettiin koko reissu.

Nainen sängyllä Järvisydämen maisemasviitissä.

Järvisydän maisemasviitti aamulla auringonpaisteessa

Järvisydän on Rantasalmella, Linnansaaren kansallispuiston tuntumassa sijaitseva hotelli ja kylpylä, joka on viime vuosina noussut yhä enemmän suosioon mm. maisemasviittiensä ansiosta. Kylpylä on muutama vuosi sitten remontoitu ja oli kaikkine saunoineen myöskin aivan ihana. Lisäksi Järvisydämessä on viime aikoina tehty uudistuksia ekologisuuden puolesta ja lämmityksessä käytetään maalämpöä ja ilmeisesti heillä on myös oma aurinkovoimala. Järvisydämellä on myös Joutsenmerkki.

Järvisydän saimaa

Järvisydän vastaanotto ja päärakennus.

Varattiin itsellemme kahden makuuhuoneen maisemasviitti, sillä jostain syystä se oli yhden makuuhuoneen sviittiä edullisempi. Yksi yö maisemasviitissä, aamupalan ja kylpyläkäynnin kera maksoi 237 euroa kahdelta hengeltä. Alkuun hinta kuulosti hurjalta, mutta nyt kun yhen yön on paikan päällä ollut, niin eipä kyllä oikeastaan enää niin kalliilta tunnukaan. Rahoilleen siis saa mielestäni oikein hyvin vastinetta ja mietinkin, että myös kesäaikaan voisi olla kiva käydä uudemman kerran. Ja siis Järvisydän olikin yllättävän lähellä, sillä meiltä meni paikan päälle ajaessa vain reilu kaksi tuntia. Jotenkin olin kuvitellut tämän olevan paljon kauempana.

MAISEMASVIITTI

Maisemasviitti kynttilänvalossa ja tunnelmavalaistuksessa

Maisemasviitti on todella ainutlaatuinen kokemus ja varsinkin jos sattuu talviaikaan kirkas yö, niin tähtiä on kiva katsella peiton alta lämpimästä. Sviitit on erillisiä ”pikkumökkejä”, joiden makuutilassa on lasikatto ja puolet seinästäkin on ikkunaa. Meille sattui puolipilvinen yö, joten nähtiin kattoikkunasta kuutamoa ja tähtiä. Kynttilöitä oli varattu valmiiksi sviittiin, joten tunnelmallisen valaistuksen saa luotua kynttilöillä ja lattiavaloilla. Sviitissä oli erillinen keittiö, jossa on mm. mikro ja jääkaappi. Niistä iso plussa ja oltiinkin tuotu vähän välipalaa mukanamme. Sviitin lattialämmitys oli ihana lisä ja molemmista makuuhuoneista löytyi myös ilmalämpöpumppu, joten vaikka ulkona olikin kirpeä pakkanen, niin sisällä oli ihanan lämmin.

Maisemasviitti ilta-aikaan ikkunaverhot avoimena.

Järsivydän maisemasviitin maisemat aamulla auringonpaisteessa

Maisemasviiteistä löytyy myös takka, mutta sitä ei saa polttaa. Veikkaan, että niiden kanssa on ollut savuttamisongelmia, mutta toki olisin toivonut ilmoituksen takan käyttökiellosta hieman aikaisemmin kuin pari päivää ennen reissua. (Sain asiasta sähköpostia perjantaina iltapäivällä ja oltiin tulossa paikalle maanantaina.) Varsinkin, kun takkojen käyttökielto on ollut tiedossa jo ainakin marraskuusta asti, jolloin tuttuni oli majoittunut samaisissa maisemasviiteissä. Eipä siinä, saadaan me takkoja tarpeeksi jo täällä kotona lämmittää ja kahden makuuhuoneen sviitissä takka oli keittiön puolella, joten ei toimi niin hyvin edes tunnelman luomiseen. Yhden hengen makuuhuoneissa takka on makuutilassa, jolloin toki tunnelman kannalta aika kiva lisä. Kynttilöitä kuitenkin sai polttaa takassakin, jos tunnelmaa halusi luoda.

Järvisydämen takkaa ei saa polttaa.

Maisemasviitin keittiön oleskelutila.

JÄRVIKYLPYLÄ

Järvisydämen Järvikylpylä on jo pelkästään ulkonäöltään ainutlaatuinen. Perinteisten lattialaattojen tilalla on luonnonkiveä ja sisustuksessa on käytetty myös uppotukkeja ja muita luonnon materiaaleja. Kylpylän valaistus on ihanan hämyisen tunnelmallinen ja kylpylästä löytyy runsaasti tuoleja pötköttelyä varten. Kylpylä ei ole mikään suuren suuri, mutta sieltä löytyy viisi erilaista saunaa ja oikeastaan nuo saunat onkin kylpylän parasta antia. Varsinaisesti uimaan, sinne ei kannata mennä, sillä vesialue on melko pieni. Lapsille oli ilmeisesti oma allas, mutta klo 18.00 alkaen kylpylä on K-18 ja oli kyllä ihanaa kun meidän lisäksi kylpylässä ei ollut kuin muutamia pariskuntia.

Järvisydämen järvikylpylän tunnelmavalaistus.

Järvisydän järvikylpylässä on suolahuone jossa seinät on suolasta.

Kylpylän parvella on tarjolla hedelmiä, pähkinöitä ja makuvesiä, joista voi käydä napostelemassa kylpemisen lomassa. Varsinkin nestetasapainosta kannattaa pitää huolta, kun käy useammassa eri saunassa saunomassa. Parvelta saa myös tilattua esimerkiksi alkoholijuomia, joita voi sitten klo 18.00 jälkeen viedä vaikka altaaseen tai saunaan. Järvikylpylässä on myös ulkoaltaita, joita ei kylläkään näin talviaikaan tullut testattua. Kesäaikaan voisi ehdottomasti käydä kokeilemassa niitäkin. Lämmitetyt lekottelukivet oli myös ihana lisä kylpylässä käydessä. Oikeastaan jos jotain enää lisää toivoisi, niin lämmitettyjä ulkopaljuja toivoisi ympärivuotiseen käyttöön, mutta kyllä kaikella kylpylän tarjonnalla jo nyt pärjäsi oikein mainiosti ja aika hurahti rentouttavissa merkeissä. Kylpyläkäynnin jälkeen olo olikin rentoutunut ja ”pehmeä”.

Järvikylpylän laatat ovat luonnonkiveä ja näkyvät upeasti valaistuksessa.

RUOKAILU

Ruokatarjonta on matkoilla mulle aina se yksi tärkein asia. Lomalla haluaa syödä hyvin ja parastahan on, kun ruokaa ei tarvitse itse tehdä. Järvisydämessä on tarjolla ruokaa kolmeen kertaan. Aamiainen, lounas ja illallinen kahteen kertaan. Me syötiin lounas matkalla tullessa, joten paikan päällä syötiin sitten vain illallinen. Illallinen katetaan kahteen kertaan klo 18.00 ja klo 20.30. Valittiin tuo myöhempi ajankohta, koska muuten ei olisi juuri jäänyt aikaa kylpylöintiin. Illallisella on tarjolla vain kolmen ruokalajin ”Tulimenu”, jossa saa itse päättää pääruuan kolmesta vaihtoehdosta.

Alkupalaksi porkkana inkivääri keittioa.

Ruoka oli aivan mielettömän hyvää ja tunnelma ravintolassa rento ja rauhallinen. Lisäksemme paikassa ei tosiaan ollut kuin pariskuntia, joita oli meidän lisäksi ruokailemassakin vain muutamia. Selkeästi viikolla Järvisydän ei ole niin täynnä, kuin viikonloppuisin. Alkukeittona oli porkkana-inkiväärikeittoa lisukkeineen ja keitto oli todella maistuva. Pääruoaksi valittiin peuraa ja vaihtoehtona olisi ollut myös siikaa tai kasviskroketteja. Aika paljon riistaa ja varsinkin peuraa syöneenä täytyy sanoa, että riista on parhaimmillaan kun sen maustaa vain pippurilla ja suolalla, mutta kyllähän tällainen yrttimaustettukin peura oli hyvää. Annos oli mulle liian suuri, mutta ainakin maha tuli täyteen. Jälkiruuaksi oli samaan tapaan hyvää sulkaabrownieta ja vadelmasorbettia.

Järvisydän ravintolan yrttimarinoitu peura

Maha oli ruokailun jälkeen totaalisessa ähkyssä, mutta kaikki ruoka oli todella hyvää. Hintaa menulla oli 44,90€/henkilö, joten ei oikeastaan edes pahan hintainen kolmen ruokalajin illallinen. Menut vaihtuu joka toinen päivä, joten siksi parin päivän reissu voi ruokailun kannalta olla järkevin. Muuta vaihtoehtoa illalliselle ei ole, kuin tuo Tulimenu, mikä tietysti on hieman harmi. Monesti en kaipaisi kuin pääruuan, koska en vain jaksa syödä niin paljon ruokaa illassa. Kuitenkin ruoat oli todella hyvät, joten sen suhteen ei valittamista.

Jälkiruokana Järvisydämessä oli suklaaborwnieta vadelmasorbetilla

Aamupala oli myös hyvä, perinteisten aamiaistarjoilujen lisäksi tarjolla oli hyvää ruispuolukkapuuroa sekä riisipiirakoita munavoilla. Oikeastaan aamullakaan ei vielä ollut oikein nälkä, sillä runsas ja myöhäinen illallinen painoi vielä masussa.

YHTEENVETO

Järvisydän

Kaiken kaikkiaan reissu oli todella onnistunut ja ihana kokemus. Palvelu oli ystävällistä, maisemasviitti romanttinen, kylpylä rentouttava ja ruoka hyvää. Menisin ehdottomasti uudestaan taas yhdeksi yöksi ja tällä kertaa kesäaikaan, sillä paikka olisi mukavaa kokea myös eri vuoden aikana. Suosittelen erityisesti pariskunnille yhteiseksi romanttiseksi reissuksi. Rahansa arvoinen kokemus kaikin puolin. Pidemmäksi ajaksi jos on menossa, niin suosittelen ottamaan jotain evästä maisemasviitin jääkaappiin, sillä ruokailumahdollisuudet ovat melko suppeat.

Onko sulla kokemuksia Järvisydämestä viime aikoina tai suunnitteletko käyväsi siellä?

  • Mia / Beauty Highlights

    Ihanan näköistä! Mä olen kerran ollut koulutuksessa tuolla kesäaikaan, mutta kylpylän puolella en ole ollut, enkä koskaan yöpynyt tuolla. Ajatuksissa on kyllä ollut ja kieltämättä innostit tällä postauksella lisää! 🙂

    • Maria Glow

      Suosittelen kyllä lämpimästi 🙂 On ihana paikka!

  • Charming Nails

    Jotenkin on tutunkuuloinen paikka mutta en ole käynyt 🙂 Ihanalta näyttää ja vitsit mitkä maisemat! Tosi harmi tuo ruokailuhomma, mullahan menis varmaan hermot jos ei olis vaihtoehtoja ruoalle :DD ottaisin sitten omia eväitä matkaan 😉 En ole muuten tuossa Bomballa käynyt ( muutaku pikkujouluissa ), pitäisköhän mennä kylpylään kun sellainen mahdollisuus kerran on 🙂 en vaan jotenkin ole uimaihmisiä..

    • Maria Glow

      Noi Järvisydämen maisemat yllätti minutkin! Suosittelen myös Bombaa ehdottomasti! Siellä on kans useampi sauna, jos ei niin siitä uimisesta välitä ja ne ulkoporealtaat on tosi jees! 🙂 Ja kerrankos sitä käy, niin sit tietää et tykkääkö vai ei 😀

  • Mimosa

    Vau, onpa hieno! Muistuttaa hieman kylpylältään Kolin Relax Spata, jossa ei ole ollenkaan tarkoitus uida vrt. Bombaan, jossa tämäkin onnistuu. Kolillakin on tuo ikäraja iltaisin käytössä, mikä on todella kiva, tosin eipä siellä lapsille oikein mitään olekaan. Itse en osaa uida, niin suosin tuollaisia elämysjuttuja enemmän 😀

    Myö käytiin puolison kanssa Kimmelissä ja otettiin se hienoin huone, mikä toimii myös kokoustilana kuudelle. Harmi, kun Joensuussa ei oikein muita hotelleja ole, tuollaisella varustuksella iso poreamme ja sauna.

    Haaveissa olisi päästä Pasilan hotelliin, olikos se nyt siinä Triplassa. Vähän jo kurkin huoneita 😛

    • Maria Glow

      Koliin verrattuna Järvisydän on kyllä huomattavasti tilavampi 😅 Mutta sitten taas Kolilla paremmat altaat, kun on ulkopaljut, poreallas ja musiikkiallas. Ja tietysti se kiulu on Kolilla kiva lisä.😊 Saunat taas ehkä Järvisydämessä kivemmat.
      Onneksi on paljon eri tarjontaa, niin voi käydä siellä täällä kokeilemassa eri juttuja. Ja saada erilaisia kokemuksia.
      Joensuusta tosiaan puuttuu kunnon kylpylähotelli 🤔

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*