Header img

Bordeaux – Kaupunki, joka vei mun sydämen

11/06/2018

Mehän siis käytiin viime viikolla Bordeauxissa ja en tiedä johtuiko se seurasta vai mistä, mutta rakastuin totaalisesti tuohon pieneen suureen ranskalaiseen kaupunkiin. Upeita koristeellisia vanhoja taloja, paljon nähtävää ja tekemistä, hyvää ruokaa (ja viiniä), niistä on Bordeaux tehty. Lisäksi kohdalle sattui vielä loistavat kelit, kun lämpöä oli 27 astetta ja aurinkokin paistoi. Matkakohde valikoitui hieman eri tavalla kuin yleensä, sillä halusin lähteä Ranskaan tapaamaan vanhaa ystävääni Camillea. Me ollaan viimeksi tavattu n. 12 vuotta sitten, joten todellakin oli jo aikakin.

Minä ja Camille! (Kädessä mustelma ja kropassa jäätävä matkaturvotus)

Camille asuu tällä hetkellä Limogesissa, mutta ehdotti että hän voisi tulla viikonlopuksi Bordeauxiin sukulaistensa luokse, sillä ajatteli Bordeauxin olevan matkakohteena Limogesia mielenkiintoisempi. Koko reissu kesti 6 päivää, joista 4 kokonaista ehdittiin viettää Bordeauxissa. Suomesta ei ole suoria lentoja Bordeauxiin, joten lennettiin sinne Pariisin kautta. Pariisin lentokentällä sitten  odoteltiinkin ihan tovi, sillä jo muutenkin meillä oli neljä tuntia aikaa ennen Bordeauxin lennon lähtemistä ja siihen päälle sitten lento oli vielä kolme tuntia myöhässä. Odottelu oli muutenkin tuskaista, sillä Charles De Gaullen lentokentällä oli aivan älyttömän nihkeä, kostea ja kuuma ilma. HYH! Harmillisesti siis ensimmäinen ilta kohteessa meni hukkaan, kun päästiin perille niin myöhään, ettei voitu tehdä muuta kuin etsiä pikaisesti ruokaa ja mennä nukkumaan.

Talot olivat todella upeita ja koristeellisia

Seuraavana päivänä sitten saatiin ”hyvä idea” kävellä hotellilta keskustaan, koska matkahan oli vain 3 kilometriä ja haluttiin tutustua ympäristöön. Google mapsin avulla lähdettiin suunnistamaan ja siinä jossain kohtaa tajuttiin, että ollaan muuten tietyömaan aitojen sisäpuolella. En tajua miten oikein päästiin sinne, mutta pois pääsy olikin sitten jo vähän eri juttu. Onneksi lopulta löydettiin avonainen kohta aidassa, muuten olisi jo voinut vähän nolottaa. Ja päästiin me sinne keskustaankin lopulta ja matkalla nähtiin upeita rakennuksia ja katuja. Turistien informaatiopisteeltä käytiin kyselemässä lippuja ratikkaan ja sieltä ohjasivat ostamaan liput aseman automaatista. Muuten ihan hyvä, mutta automaatti ei näyttänyt hyväksyvän ulkomaalaisia kortteja. Liput ostettiin sitten käteisellä ja myöhemmin Camille osti meille omalla kortillaan useamman päivän liput, jotta päästiin huoletta kulkemaan ratikoissa. Lipputarkastajatkin osuivat heti ensimmäisellä kerralla kohdalle!

Rakennukset ovat vaaleaa kiveä, mutta ilmansaasteet värjää niitä harmaiksi. Tässä siis vasemmalla puhdistettu talo ja oikealla osittain puhdistettu.
Viimeisenä päivänä oli vain 20astetta lämmintä ja tuulen takia piti jo kaivaa pitkähihaista illalla päälle.

Kulkeminen ratikoilla oli tosi helppoa ja niillä päästiin niin hotellille kuin keskustan eri kohteisiinkin. Keskustassa käytiin katsomassa mm. Saint Michaelin kirkkoa, joka oli muuten todella upea. Lisäksi käytiin juomassa lasilliset La Cité Du Vin nimisessä viinimuseossa. En ole ollut mitenkään viinien suurkuluttaja, mutta pakko myöntää, että reissun jälkeen innostuin vähän eri tavalla viineistä. Bordeauxilaiset viinit on oikeasti maineensa arvoisia ja kelpaavat hyvin tällaiselle nirsollekin. Minullehan viinin tulee olla makeaa.

Katedraalin sisältä
La Cite Du Vin

Nähtävyyksistä oma suosikkini oli ehdottomasti ”Water Mirror” eli Miroir D’Eau. Joen rantaan rakennettu pieni vesiallas, jossa on n. 5cm vettä. Varsinkin ilta-aikaan, kun paikalla ei ole lapsia leikkimässä vedessä, se heijastaa upeasti kaupungin valot. Tietyin väliajoin, vesi lasketaan pois puhdistettavaksi ja nostetaan taas ylös. Jostain syystä illalla vesi ei kuitenkaan näyttänyt nousevan takaisin, joten en ole varma pidetäänkö vesi piilossa myös yöaikaan.

Water Mirror

Kaupungista löytyy myös neljä Sephoraa, joka näin kosmetiikkaintoilijalle on tietysti aika kiva asia. Keskustan läpi menee Euroopan pisin ostoskatu nimeltä Rue Sainte-Catherine ja sen varrelta löytyy iso Sephora. Toinen missä itse kävin, löytyy Mariadeck -ostoskeskuksesta, tosin ostoskeskuksen Sephora oli pienempi, joten päädyin tekemään ostokseni isommassa liikkeessä. Camille kertoi, että ostoskadun yläpäässä on hieman hienompia ja kalliimpia liikkeitä ja katua alaspäin kulkiessa liikkeet muuttuvat halvemmiksi ja lähellä Victoiren aukiota olikin useita edullisia liikkeitä. Ostosten esittelyvideo on tulossa pian blogiin ja tubeen! Ostin jonkun verran vaatteita ja tietysti myös kosmetiikkaa.
Lue myös: Ranskan ostokset.

Upea suihkulähde Bordauxin keskustan tuntumassa

Hintataso oli mielestäni aika samaa kuin Suomessakin, mutta ruoka ja viinit olivat edullisempia, ainakin niissä ravintoloissa joissa me kävimme. Ruoka oli oikeastaan todella hyvää kaikissa ravintoloissa joissa kävimme ja suosittelenkin erityisesti Le Petit Commerce ravintolaa, josta löytyy todella hyviä mereneläviä. Tilattiin Camillen kanssa rapuja, jotka oletin tottakai tulevan kuorittuna pöytään. Siinä sitten vähän silmät pyöreänä mietittiin, et miten näitä syödään, vaan oli muuten hyviä! Lopuksi vielä otettiin Creme bruleet, jotka tarjoiltiin keittolautaselta! Aivan mielettömän hyvää!

Hämmennystä aiheuttanut rapuannos

Kaiken kaikkiaan siis aivan upea reissu ja oli niin mahtavaa tavata rakasta ystävää! Itkuhan siinä tuli, kun sitten täytyi taas heipat sanoa, mutta ehkäpä me taas pian tavataan! Kovasti houkuttelin Camillea meille Suomeen käymään. Kaikille, jotka harkitsevat Bordeauxiin matkustamista, voin suositella oikein lämpimästi! Ihmiset olivat todella ystävällisiä ja hyvin pärjäsi englannilla ja niillä muutamilla sanoilla ranskaa, mitä osasin.

Pakko vielä mainita, että matkan aikana kehoon kertyi aivan järkyttävä määrä nestettä. Mr. Glow sanoi painoa tulleen useamman kilon ja kyllähän tuon turvotuksen huomaa kuvistakin. Ei vaan ole aikaisemmilta reissuilta tullut tuolla tavalla nestettä kerättyä. Kotiin päästyä sitten seuraavat pari päivää sai ravata vessassa ja turvotuskin onneksi hellitti! Liekö ollut kuuma ilma, matkustaminen ja viinit, jotka tuon turvotuksen teki, mutta toki olisi mieluummin ollut hieman hehkeämpänä lomakuvissa! 😀

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*