Header img

Kiharat hiuksiin kiharruspatukoilla

29/10/2015
Mainoslinkit merkitty *-merkillä

Ostin I loveme -messuilta Sibel merkkisiä patukka papiljotteja. Jos näille onkin joku parempi nimi kuin kiharruspatukat tai patukka papiljotti, niin minä en sitä tiedä. Nämähän toimivat siis niin, että nämä kieritetään hieman kosteisiin hiuksiin ja annetaan sitten kuivua. En ole varma kuinka kauan niiden pitää antaa olla, mutta itse olen laittanut nämä illalla ennen nukkumaanmenoa ja avannut sitten aamulla. Siinä ajassa ainakin ehtii hyvin kihartua. Minulla on ollut näitä aikaisemmin joskus lapsena, sekä ostin myös useampi vuosi sitten uusia Sokokselta, mutta silloin ostamani olivat liian paksuja, eivätkä sitten toimineet niin hyvin.

Valmiit kiharat

Tykkään juurikin näistä tämmöisistä hiustenkiharrusmenetelmistä, joissa hiuksia ei tarvitse muotoilla kuumalla laitteella, vaan ne tavallaan kihartuu itsestään nukkuessa. Patukka papiljotit on pehmeää materiaalia ja sisällä on rautalanka, joka auttaa muotoilemaan patukan siten, että se pysyy hiuksissa. Pehmeytensä ansiosta näiden kanssa on helppo nukkua, kunhan vain ensin etsii päälle sellaisen asennon, missä patukat eivät paina. Minulla nämä ei ole haitanneet mitenkään yöunia.

Patukka papiljotit tekevät kauniit kiharat

Miten kiharruspatukat toimii?

Hiusten tulee olla kosteat, muttei aivan märät. Itse tehostan kiharoiden kestävyyttä sillä, että laitan hiuksiin muotovaahtoa, ennen patukkaan kieputtamista. Jos hiukset ovat liian märät, niin ne eivät kuivu kiepillä ollesaan vaan aamulla avatessa kihara suoristuu. Kieputtaminen tapahtuu siten, että patukka laitetaan hiusosion alle ja kieritetään latvasta ylöspäin. Patukan päät kierretään sitten ylös, jotta kieppi pysyy paikallaan.
Hiusten kihartaminen kiharruspatikoilla onnistuu ilman kuumuutta.

Patukat illalla päässä

Aamulla sitten kiharruspatukat avataan ja muotoillaan haluttuun asentoon. Kiharan koko riippuu patukan paksuudesta, mutta oman kokemuksen mukaan pienemmällä halkaisijalla tulee kivemmat kiharat. Minulla oli aikaisemmin tosiaan paksumpiakin patukoita, mutta ne kiharat eivät jaksaneet pysyä kiharalla vaan oikesivat nopeasti. Näiden patukoiden halkaisija on n. 1cm ja näillä saa kyllä kunnon kikkurat aikaiseksi. Päässäni minulla oli kaikki 12 patukkaa, joillekin voi riittää vähempikin, mutta pitkiin hiuksiin tarvitsee yleensä pienempiä hiusosioita, jolloin tarvitsee myös enemmän patukoita.
Kiharruspatukat saa aikaan tiukan permanenttikiharan näköisen kiharat.

Hiukset heti patukoiden avaamisen jälkeen

Avaamisen jälkeen kiharat pitää vielä aukoa. Kanattaa olla varovainen, ettei tule auottua liikaa, vaan varovasti sormilla hajottaa kiharoita, jolloin niistä tulee tuuheammat. Avaamisen jälkeen on hyvä suihkuttaa hiuslakkaa, jotta kiharat kestäisi paremmin.
kiharruspatukat tekevät kauniin kiharapilven ilman lämpökäsittelyä.

Avaamisen ja asettelun jälkeen.

Ylläolevassa kuvassa näkyy, miten alimmaiset hiukset olivat olleet hieman liian kosteat ja niissä tuo kihara ei ole sitten niin hyvä, sillä se ehti suoristua aamulla. Jokatapauksessa kiharat kesti melko hyvin, siitäkin huolimatta että ulkona oli todella kostea keli. Toki ne hieman löystyivät päivän mittaan, mutta sekään ei haitannut kun ne olivat aamulla vielä niin tiukalla kiharalla.

Löysin *CDONista papiljotti setin, jossa on eri kokoisia patukoita. Hinta on vain 13,90€, joten ei ollenkaan paha. Yhden koon setti *Patukka papiljotteja hintaan 13,90€, löytyy myös. Niiden halkaisija on tosin 2,5cm, joten ovat paksummat kuin nuo minun käyttämäni.

Oletteko itse käyttäneet kiharruspatukoita?

Lue myös:
Nopeat kiharat kihartimella

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*