Header img

I love me 2017

25/10/2017

Viime viikonloppuna oli se vuoden odotetuin tapahtuma, eli I love me -messut. I love me -messut on kuuluneet mun syksyyn jo yli viiden vuoden ajan. Se on sellainen tapahtuma, missä tapaa ihania ihmisiä, löytää uusia kiinnostavia tuotteita ja saa mielettömästi inspiraatiota blogiin! Kirjoitan nyt tähän ensin fiiliksiä tapahtumasta ja mitä kaikkea mielenkiintoista sieltä löytyi. Seuraavassa messupostauksessa sitten esittelen saaliin, joka oli tänäkin vuonna melkoisen kattava. Niin paljon kivoja tuotteita, joita pääsee testaamaan ja sitten raportoimaan niistä tänne blogin puolelle.

Bloggaajakollegat ♥
PetriS Chocolate Roomin suklaita piti ostaa jokunen.

Tänä vuonna olin siis messuilla kolme päivää. Alun perin olin suunnitellut käyväni vain perjantaina ja lauantaina, mutta päätin kuitenkin vielä sunnuntaina nopeasti pyörähtää ennen junani lähtöä. Perjantaina kierrettiin messuja bloggaajakamujen kanssa. Seurueeseen kuului Mira ja Taru, sekä myöhemmin hetken ajan Hanna ja Helena. Lauantaina ja sunnuntaina seurassani oli rakas ystäväni Jennifer. Vaikka olin miettinyt mitä kaikkia tarjolla olevia ohjelmia haluan käydä seuraamassa, niin ainoat ohjelmanumerot, jotka käytiin Jenniferin kanssa katsomassa, oli Sheilan esitys ja Bodypainting kilpailun palkintojenjako. Yksinkertaisesti katseltavaa oli niin paljon, että ei pystynyt irtautumaan juuri silloin, kun joku luento oli alkamassa. Harmitti, kun niin moni mielenkiintoinen juttu jäi näkemättä.

NYXin pisteellä oli kimalteleva kuvausseinä!
Natura Siberican tuotteet oli todella hyvässä messutarjouksessa! Klikkaamalla postaukseen.
Beauty Gardenin uusi puhdistusaine. Sain tällaisen mukaani testattavaksi, joten raporttia varmastikin blogiin tulossa.
Näistä puuteripapereista kirjoittelinkin blogiin aikaisemmin. Klikkaamalla postaukseen.

Tänä vuonna kauneus puoli oli taas mukavan kokoinen ja luonnonkosmetiikan puolikin vain paisuu vuosi vuodelta. Kävijöitä messuilla oli tänä vuonna n. 58 000, mikä on 4000 enemmän kuin viime vuonna. Oletkaunis.fi räjäytti messut, kun he kutsuivat paikalle Jeffree Starin ja jakoivat Meet & Greet rannekkeita 300 ensimmäiselle fanille perjantaina ja lauantaina. Koko Jeffree Starin osasto oli siis tukossa, niin perjantaina kuin lauantainakin, aina siihen asti, kunnes tähti poistui paikalta. Senkin jälkeen ihmisiä riitti ja osastolla olikin melkoinen tungos koko päivän. Osastolla oli myös erillinen jono kassalle sekä testereitä tutkimaan. Ja siis se testerijono oli perjantaina ja lauantaina kokoajan niin pitkä, etten edes harkinnut jonottamista. Sunnuntaina jono oli maltillisempi ja silloin kävin pikaisesti vilkaisemassa meikkejä, mitään en kuitenkaan ostanut.

Ihmisiä oli valtavan paljon!
Kimallusta Sunrise Cosmeticsin osastolla.

Kävijöitä oli siis todella paljon, mutta silti messuista jäi todella rento fiilis. Olin itse liikkeellä sellaisella asenteella, ettei ole mikään kiire mihinkään, joten minkäänlaisia paineita tai kiirettä ei tullut. Tennarit oli aivan loistava valinta kengiksi, sillä kilometrejä tuli varmasti melkoinen määrä messujen aikana. Parasta oli tietysti tavata bloggaajakollegoita sekä monia yhteistyökumppaneita. On ihanaa päästä tutustumaan niihin ihmisiin, jotka ovat testaamieni tuotteiden takana maahantuojana tai jopa valmistajana. Muutenkin oli hienoa saada kasvot niille henkilöille, joiden kanssa on ollut sähköpostin välityksellä yhteydessä. Kyllä se sosiaalinen puoli vaan aina on parasta kaikissa tapahtumissa!

Signe Seebid tuoksukynttilöitä. Yhden ostin kotiinkin!
Luonnonkosmetiikan stick deodorant, jollaisen myös ostin mukaani.
En itse juo kahvia, mutta melkein ostin ihan vaan koska tämä tuoksui ihan mielettömän hyvälle!

Messuilla oli myös todella paljon mielenkiintoisia uutuuksia, joista tänne blogiinkin varmasti tulee juttua, kunhan ehdin tuotteita testaamaan. Luvassa on mm. luonnonkosmetiikan puolelta hiustenhoitoa, deodoranttia sekä meikkejä ja normikosmetiikan puolelta tehokasta huultenpullistajaa, hiustuotteita sekä kulmavärejä. Hankintoja tuli tehtyä melkoinen kasa ja niistä tosiaan lisää sitten seuraavassa messupostauksessa! Tulossa on niiiin paljon kaikkea ihanaa! ♥ Kiitos myös kaikille, joita messuilla tapasin. Te teitte tästä viikonlopusta taas vuoden kohokohdan! ♥

Kävitkö messuilla ja millainen fiilis jäi?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*