Uupumus – Viisi vuotta uupumuksesta
Mitäpä jos kertoisin, miten mulla nyt menee uupumuksen jälkeen. Nyt kun uupumuksesta on viitisen vuotta aikaa. Aika paljon on muuttunut ja isoimpana asiana se, että lähdin terveysalalta.
Pitkästä aikaa mulla iski halu kirjoittaa blogiin. Sisältöä on kyllä tullut tehtyä aktiivisesti Youtubeen, Instagramiin ja Tiktokiin, mutta tänä kesänä mulla tuli ikävä blogia ja bloggaamista. Nykyajan some on niin lyhytkestoista. Blogi taas jää ”ikuisiksi ajoiksi” internetin ihmeelliseen maailmaan. Kuvituskuvana tässä vähän kuvia tältä kesältä!
Lyhyt recap sinulle, joka et tiedä tai tunne minua. Koin työuupumuksen vuonna 2018. Olin töissä terveysalalla, jolle annoin enemmän kuin mitä kykenin antamaan. Silloin käytettiin esimerkiksi sellaista kuvausta kuin ”polttaa kynttilää molemmista päistä”. Itse pääsin vähällä, koska havahduin itse niin nopeasti tilanteeseeni. Hieman uupumuksen oireista ja miten itse uupumuksen koin, löytyy aiemmasta postauksestani: Millaista on olla uupunut. Toipumisesta saan kiittää melkolailla itseäni. En oikein koe, että se 8 päivän mittainen sairasloma olisi ollut kovinkaan suuri apu toipumiseni suhteen. Toipumisesta löytyy myös blogistani pari postausta, jotka linkkailen tämän postauksen loppuun.
Mun motto uupumisen selättämiseen oli ”Vaikuta niihin asioihin joihin voit. Turha murehtia sellaisesta, mihin et voi vaikuttaa”. Tässä elämässä on kuitenkin melko vähän asioita joihin ei voisi itse vaikuttaa. Ensin aloitin työajan lyhentämisellä. Kyllä, palkkaa tuli vähemmän kun tein 70% työaikaa ja vieläpä ihan omasta tahdosta. Mutta se oli ainoa tapa, jolla pystyin tekemään kolmivuorotyötä. Se vain tarkoitti sitä, että menoista piti karsia. Yövuorojen jälkeen yksi vapaapäivä ja sitten seitsemäksi aamuvuoroon sopii hyvin harvoille. Koronapandemian vyöryessä päälle päätinkin, että ”tämän vielä hoidan ja sitten lähden.” En ehkä ihan tosissani silloin vielä ollut lähtemisestä, mutta tässä sitä sitten kuitenkin ollaan. Reilu vuosi siitä, kun jätin terveysalan taakseni.
Voisin varmaan kirjoittaa ihan oman postauksen siitä miksi lähdin terveysalalta. Mutta totean nyt tässä, että kyllä silti aina välillä kaipaan sinne. Kyllä siellä on paljon hyvääkin, mutta tähän sopisi niin hyvin siteerata Samantha Jonesia sinkkuelämästä ”I love you but I love me more.” Ennen kaikkea lähdin siis oman hyvinvointini tähden.
Uupumuksen jälkeen
Ja nyt reilu vuosi lähdön jälkeen, tiedän tehneeni oikean ratkaisun. Lähtiessä jo puhuin, että katsotaan sitten muutaman vuoden päästä uudelleen. Ja edelleen mulla on se fiilis. En usko olevani loppuelämän työpaikassa (onko sellaisia nykyään oikeasti meidän ikäluokassa?). Mutta ainakin tällä hetkellä olen työpaikassa, jossa työntekijöistä pidetään huolta ja palkka vastaa tehtyä työtä. Se on muuten melkolailla sama kuin peruspalkkani terveysalalla. Voin tehdä työtäni etänä (mistä haaveilin muuten pari vuotta sitten) ja mikä parasta: mulla on liukuva työaika ja illat, viikonloput sekä pyhät vapaata. Miinuspuolena on istumatyö, johon on muuten aikamoinen totutteleminen.
Parasta tässä kaikessa on, että koen toipuneeni uupumuksesta täysin. Mulla on energiaa, olen saanut sosiaalisuuteni takaisin ja muistikin toimii taas niin kuin sen kuuluukin. Osaan myös kuunnella omaa kehoa ja mieltä herkästi, jos kalenteria meinaa täyttää liiaksi. Oli muuten alkuun aika hämmentävä olo, että työpäivän jälkeen ei väsyttänytkään vaan saattoi suoraan alkaa puuhailla harrastuksiaan ja kotihommia. Myös päiväunet on aika pitkälti historiaa, mitä nyt joskus harvoin viikonloppuna saatan pienet nokoset ottaa.
Sellaista mulle nyt kuuluu uupumuksen jälkeen. Mitä just sulle kuuluu? Vieläkö luet blogeja vai satuitko vain sattumalta tähän postaukseen?
Lue myös:
Millaista on olla uupunut
Uupumus – Nämä kaksi asiaa auttavat alkuu toipumisessa
Vinkit uupuneelle toipumiseen