Header img

Trendimeikin näyttökoe

19/03/2012

Nyt tuleekin sitten useampi päivitys peräjälkeen, sillä koko viime viikon ajan minulla oli täällä rakas henkilö vierailemassa. En siis juurikaan ehtinyt koneella istuskelemaan, kun oli parempaakin tekemistä :). Käytiin mm. Tallinnassa, josta ei kyllä valitettavasti tullut ostettua mitään muuta, kuin Elvikselle makupaloja.

Meillä oli koulussa trendimeikin näyttökoe, jonka sai siis tehdä aika vapaasti. Päätin tehdä mallilleni pantterikuvoisen silmämeikin, sillä hänen silmänsä sopivat sellaiseen. Tarkoituksena oli harjoitella meikin tekoa ensin, mutta en sitten kuitenkaan päässyt sitä harjoittelemaan. Vielä aamullakin mietin, että lähdenkö riskillä kokeilemaan, kun en ole koskaan kyseistä meikkiä edes kokeillut tehdä. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja olin lopputulokseen tyytyväinen. Tässä kuva silmistä:

Laitoin pohjalle kullanväristä luomiväriä, johon tein täplien rajat mustalla eyelinerilla. Laitoin täplien sisälle ruskeaa luomiväriä. Lisäsin silmiin kissamaiset rajaukset ja silmien ulkonurkkaan irtoripsiä, alarajauksen tein kultaisella rajauskynällä ja ruskealla luomivärillä. Huuliin laitoin oranssia huulipunaa, jonka päälle lisäsin vielä kullanväristä kimaltavaa huulipunaa. Poskilla käytin oranssiin taittavaa poskipunaa. Tässä kuva koko meikistä:

Kuvassa on luokkakaverini Suvi.
Meikkiä oli oikein hauska tehdä ja varmasti vielä joskus kokeilen tehdä sitä uudelleen! 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*