Header img

Synttäriviikko: Gran Canaria kosmetiikkafriikin silmin Osa 2

21/03/2015

Koska reissuostokset eivät mitenkään mahtuneet yhteen postaukseen niin tässä tuleekin nyt sitten toinen osa! Shoppailut eivät toki päättyneet niihin muutamiin paikkoihin joista aikaisemmassa postauksessa puhuin, vaan ostoksia jatkettiin muissakin ostoskeskuksissa.

Hieman kauempana hotellistamme oli suuri kauppakeskus nimeltään Las Arenas. Tämän kauppakeskuksen tarjoaa oli jo useamma kerran vilkuillut ennen matkalle lähtöä ja halusin siellä ehdottomasti käydä!

Las Arenasissa oli tosiaan useampia eri kosmetiikkaliikkeitä. Ensimmäisenä kohdalle sattui pienempi liike, nimeltään Beautik. Siellä oli esimerkiksi Essenceä, Sleekia, Kryolania, Nyxia ja kaikkea muuta. Harmikseni todella monet tuotteet oli loppu, joten loppujen lopuksi mukaan lähti kyseisestä liikkeestä vain kolme tuotetta. Oli kuitenkin kiva päästä hypistelemään Sleekiä ja Nyxia ihan sormin, kun nettikaupoista tilatessa ollaan aika paljolti googlen varassa.

Mukaan lähti siis Catricen poskipuna sävyssä 040 Think Pink. Minulla entuudestaan tuntematon merkki, joten kiva päästä kokeilemaan. NYXiltä olisin ostanut enemmänkin, mutta tosiaan monet tuotteet oli loppu, joten mukaan tarttui Butter gloss sävyssä Éclair. Sleekiltä ostin myöskin poskipunan sävyssä Rose Gold. Olen tätä ihastellut aiemmin Päivin blogista ja nyt sen sitten kotiutin, kun se on niin nätti sävy!

Las Arenasissa oli myös isompi kosmetiikkaliike, joka löytyi myös Maspalomasista. Ilmeisesti jokin hieman isompi ketju, nimittäin Fund Grube. Ja melkein ensimmäisenä saimme poikaystäväni kanssa aika makeat naurut. Nimittäin siellä myytiin Perseen meikkejä! Piti ihan kahteen kertaan lukea että, kyllä siinä lukee Make Up by Perse.

Pakkohan mun oli Perseen meikkejä päästä kokeilemaan, joten alepöydästä rohmusin kaksi geelilineria hintaan 5€/kpl. Ostin myös Makeup Revolutionin luomiväripaletin. Boujoursin kimalleluomivärin ostin Sabina nimisestä kosmetiikkaliikkeestä.

No Perseen meikeistä toinen kyllä sitten olikin perseestä:

Ruskea geelilineri oli nimittäin lähmitty kappale, joka oli kaiken lisäksi vielä kuivunut 🙁 Sentään tuo violetti oli sellainen kuin pitääkin. Boujoursin luomiväri toisaalta taas aiheutti pientä sydämentykytystä. Siitä ei nimittäin ollut hintoja missään ja ajattelin että eipä se varmaan kovin paljoa ole. Siis tuo yksi kimallenappi oli vähän vajaa 12 euroa! Huh huh… Että kannattaa varmistua hinnoista AINA ennenkuin ostaa mitään.

Makeup Revolutionin Eyes Like Angels paletti taas on täynnä ihanan herkullisia värejä! Ja tämä paletti maksoi tasan 12 euroa. Eli jos olisin jättänyt tuon boujoursin ostamatta, niin olisi voinut ostaa vaikka toisen tällaisen paletin… Jälleen kerran asioita on opittu!

Marketeissa oli myös paljon kosmetiikkaa ja minne ikinä menikin niin näitä Aloe Vera tuotteita oli tarjolla joka kaupassa. Dr. Fun papaija suihkugeelin ostin ihan vain herkkulisen tuoksun takia. Saa nähdä onko tämä miten kuivattavaa kamaa. Tuo Badaria Aloe vartalovoide ostettiin lähikaupasta ja se on ollut todella ihana tuote! Imeytyy todella hyvin ja jättää ihon ihanan pehmeäksi. Sitä tuli läträttyä jo paikan päällä. Lisäksi ostin pienen purkin paksumpaa Instituto Españjol Aloe vera voidetta. Tämä on ihan ässä kuiville kohdille kuten kantapäille. Hintaa pikkupurkilla oli vaivaiset 0,95€.

Pieniä koruostoksia tuli myös tehtyä. Aikaisemmassa postauksessa mainitussa El Muelle kauppakeskuksessa oli Bijou Birgitte niminen pikkuhilppaa myyvä liike, jossa hinnat oli todella edulliset. Myyjä oli todella ihana, kun ilmeisesti edellisen asiakkaan kanssa joutui selvittelemään jotain asiaa pidempään ja jouduin odottamaan vuoroani niin kauan. Pyysi anteeksi sitä ja sanoin että ei haittaa, olen itsekin myyjä. 🙂 Ostin siis korvikset, hiusklipsin ja tuollaisen kukkakoristeen, joka on samalla myöskin hiusklipsi.

Säästän teidät ruoka ja vaatepostauksilta (ainakin toistaiseksi). Mutta mainittakoon, että hotellissamme oli todella hyvät ruoat! Lisäksi jos Gran Canarialla haluaa tehdä edullisia vaateostoksia, niin kannattaa sunnata Las Terrazas nimiseen ostoskeskukseen. Se on hieman kauempana Las Palmasista, mutta siellä on paljon Outlet liikkeitä ja hinnat monilla tuotteilla edullisempia kuin keskustassa!

Puuh. Siinä taisi olla kaikki reissukosmetiikan hankinnat. Että kyllä, rahaa tuli käytettyä ja kosmetiikkaa ostettua! Olen kuitenkin ostoksiini todella tyytyväinen, sillä pyrin ostamaan sellaisia tuotteita joita ei Suomesta niin helposti saa. Enkä malta odottaa, että ehdin kunnolla testaamaan kaikki tuotteet! NIIIIN paljon kaikkea ihanaa!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*