Header img

Messusaalis 2015

28/10/2015

Lupasin esitellä teille tarkemmin mitä kaikkea messuilta lähti mukaan. Kiersin messuja tosiaan supervauhtia, mutta onneksi sentään ehdin jonkin verran hankintojakin tekemään. Hankinnat toki tarkoittivat myös rahanmenoa, mutta koska en ollut ostanut kosmetiikkaa sitten kevään, niin oli ehkä ihan oikeutettuakin panostaa kerralla nyt enemmän. Vakaa ajatus kuitenkin oli, että mahdollisimman vähän mitään kannettavaa kotiin… Just joo..

Olin päättänyt jo ennen messuja, että ihonhoitoon on nyt syytä panostaa ja niinpä Jeffin(My Personal SkinExpert) avustuksella etsittiin Dermalogicalta minun iholle sopivat tuotteet. Allergia toki rajoitti taas jonkin verran, mutta mukaan lähti Special gleansing gel -putsari sekä Precleanse -öljyputsari. Precleansen olin testannut pienestä näytteestä aikaisemmin ja tykästyin siihen heti ensimmäisellä kerralla. Kerron näistä vielä lisää käyttökokemuksia myöhemmin, mutta näin viikon käytön jälkeen vaikuttaa oikein hyvältä! Kaupan päälle sain pussukan Dermalogican kokeilukokoisia tuotteita.

Ostin myös tarvikkeita messuilta. Krokoklipsit hiuksiin ostin Käherryshuolto Oy:n pisteeltä ja siveltimet ProCare Oy:n pisteeltä. EcoTools onkin jo tuttu sarja ja olen pitänyt niiden siveltimistä kovasti. Lisäksi ostin realTechniquesin siveltimiä, joista olen kuullut niin paljon hyvää, että pakkohan se on kokeilla mistä näissä oiken kohistaan.

Ardellin pisteeltä piti tottakai ostaa tekoripset, sillä Demi Whispies ripsiä on ollut vaikeaa löytää. Huomasin vasta kotona, että noissa ripsissä on itsessään liimareuna. Olen kyllä vannoutunut Duo liiman käyttäjä, mutta pakkohan se on katsoa millainen pito ripsien omassa nauhassakin on. Mustikan ja karhuvatukan tuoksuisen kuorintavoiteen ostin Beautyshop Malenan pisteeltä. Tuoksu oli niin huumaava, etten vaan voinut olla ostamatta! Ja Unique Haircare shampoonäytteen sain heidän omalta pisteeltään. Shampoo tuoksuu ihanasti piparmintulta.

Ostin e.l.f:n Matte Lip Colorin sävyssä Coral, koska Dixi blogin Helena kehui tuotteen maasta taivaaseen. Zuiin kimaltelevan poskipunan ja Mehronin ruskean luomivärin sain näytteenä heidän omilta osastoiltaan. Mehron onkin minulle täysin uusi sarja, joten jännää päästä kokeilemaan!

Jamelan pisteeltä sain kokeiluun kasvonaamion, joka puhdistaisi tätä minun rasvoittuvaa ihoa. En malta odottaa että pääsen joku rauhallinen ilta rentoutumaan naamio kasvoillani! Sothy’sin pisteeltä sain myös mukaanviemisiä. Iho-ongelmani koskettivat esittelijää sen verran, että sain kokeiluun Active Cream nimisen voiteen. Olen käyttänyt sitä nyt viikon ja tulokset on olleet positiivisia! Näistä molemmista on tulossa lisää blogiin myöhemmin!

Organic Health luomuruokatukku oli varustautunut bloggaajia varten upealla lahjakassilla. Kassi oli täynnä ihania English Tea Shopin tuotteita, intiaanisokeria, Pana Chocolaten raakasuklaata ja kuvasta puuttuvaa ruususuolaa. (Btw, olen hurja ETS fani! Aivan ihanan makuisia teelaatuja!) Täydet pisteet tästä! Oli mukava huomata miten monissa paikoissa bloggaajiin suhtauduttiin positiivisesti, oli mukavaa jutella niitä näitä ja tutustua uusiin tuotteisiin. Valitettavasti messuilla jouduin todistamaan suorastaan törkeää kohtelua bloggaajia kohtaan. Tiedän ainakin mistä merkistä en tule koskaan kirjoittamaan blogiini, enkä usko että ne muutkaan bloggaajat, jotka olivat tätä tapausta todistamassa. En viitsi mainita merkkiä nimeltä, mutta uskomatonta markkinointia kyllä. Tyrni vitamiiniporetabletit sai Yliopiston Apteekin pisteeltä, kun osallistui arvontaan.

Messujen ulkopuoleltakin tuli jonkin verran kotiinviemisiä. Perjantaina ArtDecon 30v syntymäpäivillä jokainen sai mukaansa luomiväripaletin ja kaksi luomiväriä. Lisäksi lauantain vierailu Lushilla lisäsi kannettavien tuotteiden listaan Nightwing kylpyjellyn sekä Reindeer Rock palasaippuan. Molemmat tuotteet tulivat bloggaajalahjana Candy Mountain kylpyvaahdon kanssa. Kylpyvaahdon tosin käytin jo lauantai-illan kylvyssä hotellilla.

Että näin vähän kannettavaa. Näiden tuotteiden lisäksi ostin vielä toiselta bloggaajalta 4 kirjaa, joten voi kertoa, että matkalaukku painoi ihan jonkin verran kotiin tullessa. Jokatapauksessa reissu oli todella antoisa ja sain ihan hirveästi uusia ideoita blogiin ja taas kunnon boostin bloggaamiselle! Lisäksi kaikki tapaamani ihmiset tekivät viikonlopusta vieläkin paremman. Ei olisi ollut samanlaista ilman heitä!

Onko näissä joku tuote mikä kiinnostaisi eniten saada tarkempaan esittelyyn?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*