Header img

Kolmen kuukauden loppuneet

29/03/2016

Viimeksi tein loppuneista postauksen vuoden lopussa. Siitä tulee siis nyt kolme kuukautta, joten tässäpä taas tämän hetkinen loppuneiden saldo. Hiustuotteita oli taas kerran todella paljon, vaan ymmärtäähän sen, kun tuota hiusta aika paljon löytyy. Tavoiteena oli kuitenkin tyhjentää nyt sellaisia tuotteita, jotka mulla meinaa jäädä aina pikkuista vaille loppumatta ja roikkumaan. Otan monesti jo uuden käyttöön, ennen kuin vanha on loppunut ja se jää sitten hyllyyn pyörimään. Avattujen tuotteiden loppuunkäyttö näkyykin nyt tässä postauksessa, kun aika monia minulla pitkään roikkuneita tuotteita olen viimein saanut loppumaan.

Hiustenhoitotuotteissa siis sain käytettyä loppuun monesti jo matkoilla mukana olleita tuotteita ja pari hyllyssä pyörinyttä.

Ziaja Olive Shampoo & Hoitoaine*: Tykkäsin näistä todella paljon. Tuoksu oli miellyttävä ja jätti hiukset ihanan keveiksi. Voisin hyvinkin kuvitella käyttäväni näitä ihan jatkuvastikin.

Kerastase Lait Vital hoitoaine: LF Beauty Boxista tullut tuote. Tuoksusta en oikein pitänyt. Lisäksi tämä ei minusta nyt ollut mitenkään hirmuinen tehohoitoaine, joten käytin sitä tavallisen hoitoaineen tapaan. Tuoksun takia ei jatkoon.

L’anza Shampoo Plus Hair & Body Cleanser: Tuleeko kellekään muulle ikäviä viboja jos tuote on tarkoitettu sekä hiuksille että vartalolle? Todella makean tuoksuinen shampoo, joka oli melkoisen hoitavaa. Minulla jopa hieman latisti hiuksia, joten oli melko työ käyttää tämä loppuun. Käytin aina silloin tällöin, mutta vähän liian raskas shampoo minun hiuksille. Ei jatkoon. Tämä oli myös yksi hyllyssä pitkään pyörineistä tuotteista.

Goldwell Sun Reflects 60sec treatment*: Olen tykännyt näistä Goldwellin 60 sekunnin pikahoidoista. Näillä saa näppärästi tehtyä pikahiusnaamion. Sun reflects on ehkä hieman kevyempi, kuin esimerkiksi rakennetta korjaavat hoidot. Ihan toimiva pikahoito, mutta käytän mieluummin sarjan tuhdinpeja pikahoitoja.

Vitality’s Intensive Aqua hiusnaamio: Tämä purkki onkin pyörinyt luvattoman kauan hyllyllä. Todella tehokas hiustenhoitonaamio, jota käytin erityisesti silloin kun hiukset olivat olleet kovilla (olin esimerkiksi kihartanut niitä). Tästä tulee hieman mieleen ne hiusväripakkausten mukana tulevat hoitoaineet. Tykkäsin kyllä kovasti, sillä supertehokkuudestaan huolimatta ei lätännyt hiuksia. Voisin ostaa lisääkin, jos jonossa ei jo olisi muita.

Cutrin Reflection Color Boost Shampoo & Hoitoaine*: Perus shampoo ja hoitoaine. Eivät tehneet ihmeitä, mutta hoitivat asiansa hyvin. Eivät kuitenkaan herättäneet sen suurempia tunteita, joten ei tulisi ostettua lisääkään.

Muita hiustuotteita loppui taas melko maltillisesti. Kuivashampoo on sellainen jota kuluu, mutta muuten käytän melko vähän muotoilutuotteita.

Batiste XXL volume kuivashampoo: Supertuuheuttava kuivashampoo. Tykkäsin käyttää tupeerausten ja kampausten pohjalla. Oikein hyvä tuote jos haluaa megavolyymia hiuksiin. Voisin jatkossa käyttää edelleenkin, vaikka ehkä ennemmin käytän vähemmän tuuheuttavia kuivashampoita.

Paul Mitchell Hot Off The Press lämpösuoja: PARAS-LÄMPÖSUOJA-IKINÄ. Tämä on ollut mulla tosi tosi tosi kauan jo käytössä. Osittain siksi että olen säästellyt sitä, koska se on vaan niin hyvä! Tykkään tuoksusta tosi paljon ja tämä kyllä pitää kiharat kasassa! Jos haluaa pehmeämpiä kiharoita, niin suihkauttaa vain vähän kauempaa ja vähemmän. Tykkään tykkään ja varmasti hankin lisää. Ihme, etten ole tehnyt tälle omaa postaustaan.

Colab London väritön kuivashampoo*:  Mun ehdoton lemppari kuivashampoo, eikä suotta. Väritön koostumus joka ei tee hiuksiin sitä kuivashampoiden yleensä tekemää karkeutta. Tekee hiuksista vain ilmavat ja hävittää rasvaisuuden. Näistä on ihan oma postaus: Colab – se väritön kuivashampoo. Tykkään ja varmasti ostan myös lisää.

Ihonhoitotuotteiden saralla on aika hiljaista. Osittain varmasti siksi, että aknekuuri vähensi kasvovoiteiden käyttöä ja toisekseen varmaan siksi, että ihonhoitotuotteissa mulla on aika monta purkkia avattuna. Hiustuotteissa jo pääsin lopettamaan pitkään hyllyssä pyörineitä tuotteita, mutta ihonhoidon puolella täytyy näköjään myös aloittaa tehotyhjennys.

Dermosil Blossom suihkugeeli*: Ihanan tuoksuinen pinkki suihkugeeli. Kuivatti kuitenkin minun ihoa liikaa (Huom. En käytännössä pysty käyttämään mitään suihkugeelejä), joten käytettiin loppuun käsisaippuana. Niille, joilla ei ole yhtä kuivuva iho, niin suosittelen. Tuoksu on ihanan makea!

Dermalogica Precleanse öljyputsari: Viimein olen itsekin ottanut käyttöön kaksivaiheisen ihonpuhdistuksen. Todella hyvä tuote, jolla lähtee meikki sata varmasti. Ainut ongelma oli vuotava pullo, joten matkoille mukaan otettaessa piti aina pakata pussiin ja se vuoti joka kerta. Muutoin kyllä todella toimiva tuote ja voisin käyttää jatkossakin.

Conjac sieni*: Nyt en kyllä voi olla varma minkä merkkinen tämä on, mutta yhteen aikaan jatkuvassa käytössä ollut Conjac -sieni oli osa ihonhoitorutiiniani. Aknen takia jäi pois rutiinista, mutta nythän tuota voisi taas harkita!

Meikkituotteita loppui jälleen aika vähän ja olen aika varma että kuvasta puuttuu ripsiväri, mutta eiköhän sekin löydy seuraavaan postaukseen mennessä. 🙂

Jane Iredale GlowTime BB voide*: Todella peittävä BB-voide, joka oli akneaikana ihoni pelastaja. Peitti näpyt alleen todella hyvin! Harmillisesti alkaa olla finaalissa (muutaman kerran tästä varmasti saan vielä puristettua). Tästä on olemassa oma postauskin. Ehdottomasti jatkoon.

Lumene Sheer Finish irtopuuteri: Väritön ja kevyt irtopuuteri, jonka ostin paniikissa, kun Make Up Storen Milkia ei ollut saatavissa. Itse en ole värittömien puuterien fani, joten oli todellakin vain hätävarana. Käytin loppuun ja sain hankittua MUSin puuterin tilalle. Niille, jotka eivät kaipaa väriä puuteriinsa niin toimii hyvin ja on hyvä ja edullinen peruspuuteri. Ja jos MUS nyt taas jostain syystä jää saamatta, niin palaan kyllä tähän taas.

Clarins Instant Eye Make Up Remover: Näytepakkaus Clarinsin vedenkestävälle meikille tarkoitetusta silmämeikinpoistoaineesta. On jo pitkää pyörinyt mukana ja olen tätä aina välillä ottanut matkalle mukaan. Miselliveden takia vähän jäänyt unholaan. On todella tehokas meikinpoistaja, jolla lähtee kyllä tummempikin meikki. Melko voimakas tuoksu, mutta ei häirinnyt minua. Voisin käyttää jatkossakin.

Hammastahnoja! Näitä taitaakin kulua keskimäärin 1 kuukaudessa.

Sensodyne Extra Fresh: Olen aina ollut Sensodyne hammastahnojen ystävä. Tämä on varmaan maultaan voimakkain Sensodynen hammastahnoista. Oikein toimiva tahna vihlontaa vastaan. Pidän kovasti, vaikka Gentle Whitening onkin oma suosikkini.

Yotuel all in one*: Valkaiseva ja vaahtoamaton hammastahna. Hammaslääkäriä konsultoituani uskalsin ottaa tämän käyttöön. Mulla on nimittäin herkät ikenet ja lääkäri ei suosittele mitään hirmuisen hankaavia tahnoja. Tämä siis sopi hyvin. Tykkäsin kyllä muuten, mutta en pitänyt vaahtoamattomasta koostumuksesta. Hampaiden valkaisutehoon on hankala sanoa mitään, sillä olen niin kauan jo käyttänyt Sensodynen valkaisevaa, että ainakaan suurta eroa en huomannut. Uskoisin kuitenkin, että jos hampaissa on valkaistavaa, niin tämä varmasti toimii hyvin.

Colgate Max White: Tämä ostettiin jonnekin reissulle ja oli ihan toimiva hammastahna. Hyvä perushammastahna, josta en huomannut valkaisevaa vaikutusta. Ei voita Sensodyena.

Sellaisia loppuneita tällä erää! Oliko itselle tuttuja tuotteita?

Mulla onkin ollut varastojen tyhjennys menossa jo pidempään. Annoin nimittäin hiljattain ison kasan kosmetiikkaa hyväntekeväisyyteen. Oli todella puhdistavaa ja sain varastoja pienemmäksi. Totuushan on, ettei kosmetiikka säily ikuisesti. Aika paljon siis lähti meikkejä ja kaikkea muuta kosmetiikkaa. Lisäksi sain setvittyä jonkin verran myytävääkin kosmetiikkaa, joten ajattelin niitä tänne bloginkin puolelle laittaa myyntiin. Olkaahan siis kuulolla 😉

Nämä kaikki lähtivät hyvään tarkoitukseen

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*