Header img

MeineBase Mineraalisuola – Akneihon pelastus

20/03/2019

Minua vähän pelottaa kirjoittaa tätä postausta, koska pelkään, että nyt kun sanon asian ääneen, niin se menee sitten pieleen. Otan silti sen riskin ja sanon ääneen, että olen viimein löytänyt ratkaisun akneen ja mun ongelmaihoon. Tää on suorastaan naurettavan yksinkertainen juttu, etten meinaa uskoa itsekään. Pakko kuitenkin sanoa, että varmasti myös aikaisemmilla aknehoidoilla on ollut vaikutusta siihen, että tähän pisteeseen on päästy, vaikka tää tuote nyt onkin tehnyt sen suurimman vaikutuksen ja käytännössä hävittänyt aknen mun iholta.

Postauksessa mainoslinkkejä, jotka merkattu *-merkillä.

Lopetin puolen vuoden Isotretinoin kuurin viime vuoden keväällä ja iho pysyikin hyvässä kunnossa aina kesän loppupuolelle saakka. Noin puoli vuotta kuurin jälkeen ihoon alkoi kuitenkin taas tulla tukkeumia ja finnejä. Kävin hakemassa reseptivoiteen, jonka ihotautilääkäri oli määrännyt Isotretinoinin jälkeen käytettäväksi. Käytin voidetta kaksi kuukautta, se hillitsi hiukan finnejä, mutta niitä tuli silti. Lisäksi voide herkisti ihoa ja se alkoi ärtyä joistain käyttämistäni tuotteista. En halunnut ottaa uutta Isotretinoin kuuria tai aloittaa hormonaalista ehkäisyä, joten mieleeni tuli parin vuoden takaa vinkki, josta entinen työkaverini oli joskus maininnut: MeineBase. Olin googlannut MeineBase ihonhoitosuolaa jo silloin, mutta en uskonut sen toimivan, joten en tullut sitä hankkineeksi. Koska kaikki muu oli nyt kokeiltu, niin kävin viimein ostamassa purkin apteekista ja aloitin MeineBasen käytön. Ja miten väärässä olinkaan sen toimivuudesta.

MeineBase on siis emäksinen mineraalisuolajauhe, joka on suunniteltu nimenomaan ihonhoitoon. Purkissa on valkoista pesuainepulverin näköistä hajusteetonta jauhetta. Mineraalisuolaa voi käyttää lukuisilla eri tavoilla, esimerkiksi kylpyveteen sekoitettuna tai kuten minä, kasvojen pesuun. Mulla on siis kokemusta vaan kasvojen ja vartalon pesussa käytettynä, mutta oon shokissa siitä, miten tehokasta MeineBase on ja miten hyvää se on tehnyt mun iholle.

En muuttanut ihonhoitorutiinissani mitään muuta, kuin lisäsin vain meikin poiston jälkeen tämän suolapesun. Otan jauhetta vähän kämmenelle, sekoitan sen lämpimään veteen ja hieron kasvoille. Jos haluan kuorinnan, niin hieron sen kasvoille, ennen kuin se ehtii kokonaan liueta veteen. Huuhdon kasvot pesun jälkeen vedellä. Sen jälkeen käytän normaalisti kasvoveden, seerumit ja voiteen. Muutoksen huomasin ihossa jo viikon käytön jälkeen ja nyt reilun kuukauden käytön jälkeen mun iho ei varmasti ole koskaan ollut näin hyvässä kunnossa. Olen hieronut suolaa myös dekolteelle, mikä on tehokkaasti hävittänyt myös dekolteella kesästä asti olleita näppyjä, jotka ei tuntuneet millään häviävän. En vaan voi käsittää, miten paljon tuo suola on voinut vaikuttaa ihon kuntoon.

Jostain luin, että iho ei tarvitsisi mitään muuta kuin tätä suolaa, mutta itse olen käyttänyt kyllä ihan normaalisti seerumit ja voiteet pesun jälkeen. Jotenkin tuntuisi hurjalta olla käyttämättä mitään muuta. Iho ei selvästikään kiristele niin paljon, kuin monien muiden putsarien jälkeen, mutta kyllä mun iho silti kaipaa kosteutusta. Lisäksi kasvoveden käyttö auttaa palauttamaan ihon pH:n, sillä tuo mineraalisuolahan on emäksistä, enkä tiedä onko se pidemmän päälle hyväksi jättää iho emäksiseksi. Eli kuten jo mainitsin, ihonhoidossa mikään muu ei muuttunut, kuin se, että lisäsin siihen tämän emäksisen suolapesun.

Ja MeineBase ei ole pelkkää suolaa, sillä siinä on useita eri mineraaleja, kuten INCI:stä voi päätellä:

Finnejä on tullut edelleen muutamia, mutta ne on todella pieniä, eikä ne tulehdu. Ne siis myös häviävät kasvoilta käytännössä päivässä, joten ne ei tee arpia ja iho on oikeasti tosi tasainen. Ennen mun rutiini oli tulla saunasta heti peilin eteen puristelemaan tukkeumat ihosta, kun huokoset oli sopivasti auki, mutta nyt moneen viikkoon mitään tukkeumia ei ole ollut. Muutenkin iho on ollut rauhallisempi, eikä se punoita läheskään niin paljon, kuin aikaisemmin. Aknearvet on tottakai edelleen nähtävissä, mutta pikkuhiljaa nekin siitä haalenee. Lisäksi kyynärtaipeisiin ilmestyneet atooppiset läiskät hävisivät muutamalla pesulla. Oon ollut niin fiiliksistä tästä ja ihon paremman kunnon on huomanneet myös mm. työkaverit. (Joista aika moni tuntui olevan menossa myös ostamaan MeineBasea).

Tässä kuva ihosta reilun kuukauden MeineBasen käytön jälkeen.

Jos siis kärsit aknesta, niin kannattaa ainakin kokeilla. Pieni purkki MeineBasea maksaa* kymmenen euron pintaan ja mulla siitä ei ole puoliakaan käytetty vielä reilun kuukauden jälkeen, vaikka käytän sitä päivittäin. Uskoisin siis, että tuo pienin 75g purkki kestää kevyesti ainakin kaksi kuukautta tai jopa kolme. MeineBaseahan myydään mm. apteekeissa, Hyvinvoinnin tavaratalossa*, Ruohonjuuressa ja House Of Organicissa*. Meine Basea saa myös jäätävän isoissa kanistereissa, jos suolaa haluaa käyttää esimerkiksi kylpyvedessä tai vartalokuorintana. Ei kuitenkaan kannata sekoittaa MeineBasea kuivattaviin suolasaippuoihin, niillä ei ole mitään tekemistä tämän jauheen kanssa.

Onko MeineBase sulle tuttu tuote? Onko sulla kokemuksia tästä?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*