Header img

Lookfantastic Tammikuun Boxi

31/01/2016

Oletan että kaikki tammikuun Lookfantastic Beauty Boxin tilanneet ovat sen jo saaneet, joten uskaltauduin laittamaan otsikkokuvaksi sellaisen kuvan, jossa boxin sisältö näkyy. Helmikuun boxi lähtee varmaan pian matkalleen, mutta haluan silti vielä esitellä tammikuun boxin, jonka sain viime viikolla. Tein siis tilauksen myöhässä, joten siksi boxi tuli vasta nyt loppukuusta.

En olekaan tilannu boxia sitten viime kevään, joten pakko myöntää että vähän ikävä oli! On vaan niin huippua saada yllätysboxi, jonka sisällöstä ei ole tietoa ennen kuin sen avaa. Ja kyllä huomaan, että boxia on kehitetty huimasti eteenpäin siitä, kuin millainen se viimeksi oli.

Ensinnäkin boxeissa on nykyään teema (jos se oli aikaisemmin, niin en ollut sitä tajunnut). Tällä kertaa teemana oli Detox. Mikäs sen parempi teema vuoden alkuun, kuin puhdistus. Boxissa oli syväpuhdistava shampoo, hoitoaine, misellivettä, kasvonaamio, kasvojen kuorinta sekä luomiväri. Aika hemmetin hyvä sisältö! Shampoo ja hoitoaine ovat Kebelo merkkiä ja 50ml koko tulee olemaan oikein hyvät matkalla.

Nuxen IDetox kasvonaamio on tuotteista ainoa, joka sisältää akrylaatteja, joten sitä en pysty käyttämään. Mutta kaikki muut tuotteet saivat ”allergiatestissä” vihreää valoa! Lisäksi Nuxe ja Bellápierre ovat ainoita minulle ennestään tuttuja merkkejä ja sehän tekeekin sisällöstä vieläkin jännittävämpää. On vaan niin huippua, kun pääsee kokeilemaan itselleen entuudestaan tuntemattomia merkkejä.

Bellápierre Cosmetics Shimmer Shadow – Earth

Aina kun boxista tulee värikosmetiikkaa, niin olen innoissani. Bellápierren luomivärejä olen joskus päässyt hieman kokeilemaan ja muistan vain että pigmentit on huippuhyvät. Luomiväri on nimeltään Earth ja se on kaunis vaalea helmiäissävy. Neutraali sävy, joka tulee varmasti käyttöön. Jauhevärit on myös yleensä todella riittoisia.

Lancer The Method Polish

Lancer on minulle merkkinä tuntematon ja aluksi jouduin hetken pyörittelemään pakettia, ennen kuin tajusin mistä tuotteesta on kyse. Tämähän on siis entsyymikuorinta kasvoille! Ihan loistavaa! Varsinkin kun nyt yritän saada nuo aknearvet häviämään, niin entsyymikuorinta on todellakin tarpeen.

Darphin Azahar cleansing micellar water

Misellivettä ei voi koskaan olla liikaa, sillä käytän sitä päivittäin. On kyllä kivaa päästä kokeilemaan taas uutta merkkiä ja pullokin on kätevän kokoinen ottaa vaikka matkalle mukaan. Tuoksu on yllättävän makea ja melko voimakaskin. Uskoisin kuitenkin että tuoksu häviää melko nopeasti levitettynä, toivottavasti ainakin. Itse kun suosin kuitenkin enemmän tuoksuttomia misellivesiä.

Boxin mukana tuleva lehdykkäkin on saanut uuden ilmeen. Aikaisemmin se oli vian pieni lipare, jossa esiteltiin tuotteet, mutta nyt se alkaa jo muisuttaa hieman pientä lehteä. Alkuun siinä on tottakai esitelty boxin tuotteet, mutta lisäksi tässä oli joogaohjeita ja smoothie ohjeita. Olen nyt pyrkinyt muuttamaan  ruokavaliotani aavistuksen terveellisemmäksi, joten tällaiset smoothieohjeet tulevat todellakin tarpeeseen. Aion ehdottomasti kokeilla näistä käytännössäkin!

En malta odottaa helmikuun boxia, joka tosiaan saapuu mahdollisesti jo ensi viikolla! Toivotaan, että se olisi yhtä hyvä, kuin tämä tammikuun boxi.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*