Header img

I Love Me messuyhteenveto 2015

21/10/2015

Ah mikä ihana viikoloppu Helsingissä! Reissu sisälsi ArtDecon 30-vuotisjuhlat, Lushin vierailun, CesarsShopin vierailun, I Love Me-messut sekä ihanan tyttöjen illan parhaan ystäväni kanssa! Viikonloppu oli siis täynnä tapahtumia, samalla aivan ihana ja samalla todella rankka reissu. Oli ihanaa nähdä niin monia blogikollegoita. Harmittaa hirveästi, kun en pääse täältä Pohjois-Karjalasta kaikkiin ihaniin tapahtumiin joihin kutsuja tulee, joten en nää blogikollegoitakaan läheskään niin usein kuin haluaisin.

Iso kimalteleva Magnum. Saisko tällasen kotiinkin?

Lauantaina olin messuilla aivan liian kova vauhti päällä. Tuntui, että juoksin koko messujen läpi enkä oikein malttanut pysähtyä mihinkään kunnolla tutkiskelemaan. Ihmisiä oli hirveästi, joten todella monen osaston kohdalla ajattelin, että tulen paikalle sitten myöhemmin uudestaan ja saatoin unohtaa koko asian. Sunnuntaina ajattelin sitten korjata asian ja käydä tarkemmin niillä osastoilla joilla en ehtinyt, mutta silloinkin sitten aika loppui kesken ja oli lähdettävä junalla kotiin. Se harmitti kovasti. Jonkun verran tuli ostoksiakin tehtyä ja jotain sain testiin ilmaiseksi. Huippua kuitenkin oli se, että sain sovittua muutamia todella mielenkiintoisia yhteityökuvioita, joista saatte sitten kuulla lisää blogissa, kunhan sen aika tulee.

Zuii

Zuiin piste oli yksi niistä monista joissa halusin ehdottomasti käydä. Zuiin meikit on aivan uskomattoman laadukkaita ja kaiken lisäksi ne on vieläpä luonnonkosmetiikkaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Lisäksi saatiin esittely uudesta Eco Tan by Sonya luonnokosmetiikan itseruskettavasta sekä Unique haircare hiustenhoitotuotteista. Olen tosiaan pikkuhiljaa hurahtanut kovastikin luonnonkosmetiikan pariin, vaikka käytän edelleen mielelläni myös ”tavallistakin” kosmetiikkaa. Sain mukaan myös pinen lahjan, jonka esittelen sitten seuraavassa messupostauksessa.

Eco Tan / Eco Sonya

Sothysin osastolle ajauduin Helenan kannustamana, sillä en ollut aikaisemmin kyseiseen sarjaan tutustunutkaan. Sothys on ranskalainen ammattikosmetiikkasarja ja se on käytössä monissa hoitoloissa. Täällä Joensuussa ei ole yhtään hoitolaa, jossa Sothys olisi käytössä, mutta Kuopiosta näyttäisi löyvän lähin. Sain pisteeltä testiin voiteen, jonka pitäisi auttaa minua aknen kanssa ja todellakin toivon niin. Alan olla jo aika epätoivoinen kasvojeni suhteen, sillä finnit eivät ole vieläkään rauhoittuneet. Kerron sitten käyttökokemuksia, kunhan oeln ehtinyt kokeilla voidetta kunnolla.

Sothys

Yksi söpöimmistä osastoista oli Beauty Shop Malenan Kauneuden herkkukauppa. Osasto oli sisustettu karkkikaupan näköisesti ja myynnissä oli hurjan herkullisen tuoksuista latvialaista luonnonkosmetiikkaa. Hauskana ideana osastolla oli kylpyamme, joka oli täytetty herkullisilla tuotteilla. Itse ostin osastolta mustikka vartalokuorinnan, sillä en voinut vastustaa sen tuoksua.

Herkullinen mustikkakuorinta

Kävin myös monilla muilla pisteillä, mutta kuvia tuli otettua harmillisen vähän. Itseasiassa kuvien ottaminen oli lähes mahdotonta, sillä ihmisiä oli niin paljo, ettei kuvista olisi mitään tullutkaan. Muutenkin halusin käydä niin monessa paikassa, ettei yhteen pisteeseen pystynyt pitkäksi aikaa pysähtymään. Sunnuntaina toki olin paljon rauhallisemmin liikenteessä ja ehdin jopa jutella näytteilleasettajien kanssa, mutta harmillisesti sitten aika loppui kesken. Tästä viisastuneena, kyllä ensi vuonna pitää yrittää päästä perjantaina paikalle. Silloin on rauhallisempaa ja ainakin olisi sitten tarpeeksi aikaa kiereellä eikä tarvitsisi tukka putkella juosta messualuetta läpi.

Jane Iredalen pisteellä sain vähän poskipunaa poskiin.

Lauantaina kävin myös katsomassa Body Paintingin SM-kisojen palkintojen jaon. Kyllä oli taas niin hienoja maalauksia saatu aikaiseksi. Messujen jälkeen sunnattiin ystäväni Jeffin kanssa hotellille ja syömään. Illan kruunasi kyllä hotellin kylpyammessa kylpeminen Lushin vaaleanpunaisen Candy Mountain kylpyvaahdon kanssa.

 

 

Seuraavassa postauksessa hypätään hetkeksi Halloweeniin ja sen jälkeen palataan messutunnelmiin vielä messusaaliin esittelyn kera! Tämä postaus oli vasta pintaraapaisu siihen mitä kaikkea kivaa messuilla näin!

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*