Beautiikki suosikit – Parhaat HelemaalShea kosmetiikka tuotteet
Jaan tässä postauksessa omat ykkössuosikit Beautiikin valikoimasta, jotka mulla on jatkuvasti käytössä. Multa aina silloin tällöin kysytään, mun omia suosikkeja valikoimasta ja koska käytän säännöllisesti Beautiikin tuotteita, niin tuntuisihan se vähän hassulta olla jakamatta näitä kosmetiikan helmiä myös täällä blogissa. Käytän kyllä edelleen paljon tuotteita myös muilta brändeiltä, enkä suinkaan ole lopettanut tuotteiden testaamista, vaikka se ehkä onkin jonkin verran vähentynyt luonnollisesti, kun oma suosikkirepertuaari on muodostunut. Kaikkea ei kuitenkaan Beautiikista saa, vaikka olenkin ihan supertyytyväinen nykyiseen valikoimaan.
Niille, joille tieto on uusi, niin Beautiikki on tosiaan mun oma kosmetiikan verkkokauppa. Ostin Beautiikin loppuvuonna 2020 bloggaajakollegaltani ja kirjoitin siitä myös silloin myös blogipostauksen. Sen jälkeen olen toki vilautellut Beautiikin suosikkituotteitani erityisesti Youtuben suosikit videolla, mutta blogiin niistä ei jostain syystä ole tullut kirjoitettua.
Tässä postauksessa kurkataan HelemaalShean parhaisiin tuotteisiin (siis minun mielestäni).
HelemaalShea – Parhaat tuotteet
HelemaalShea oli yksi niistä brändeistä jotka tuli Beautiikin mukana, kun ostin sen. Alkuun olin ajatellut, että etsin tilalle jonkun kotimaisen palatuotevalmistajan, mutta kun tajusin miten laadukkaita ja suosittuja HelemaalShean tuotteet on, sai brändi jäädä. Tuotteet valmistetaan käsin Hollannissa, niiden raaka-aineissa on suosittu vastuullisesti tuotettuja (mm. reilun kaupan) sekä luomulaatuisia ainesosia ja pakkauksissa on otettu huomioon ekologisuus. Tuotteiden tuoksut on myös ihanan raikkaita ja pakkaukset niin kauniita, ettei vastaavaa vaan olisi löytynyt kotimaan markkinoilta. Kaikki tuotteet on valmistettu vain luonnollisista raaka-aineista ja ne ovat myös vegaanisia. Sen lisäksi tuotteet on todella toimivia ja yksinkertaisesti hinta-laatusuhteeltaan vertaansa vailla. Ei siis ihme, että se on myös verkkokaupan suosituin brändi.
HelemaalShea – Paras palashampoo
En ole koskaan aikaisemmin ollut palashampoiden vakiokäyttäjä, vaikka blogiarkiston mukaan testasin palashampoota ekan kerran v. 2016. Palashampoista tuntui aina pidemmässä käytössä jäävän hiuksiin tahmaa ja painavuutta, joka ei sopinut pitkähiuksiselle. Kun sitten HelemaalShea toi pari vuotta sitten markkinoille uudet vaahtoavat shampoopohjaiset palashampoot olin myyty! Hiukset puhdistui ilman älytöntä takkupörröä ja hiuksiin ei jäänyt pienintäkään rasvaisuuden tunnetta. Siitä asti kun pyöreät palashampoot tuli markkinoille, en ole satunnaisia testikertoja lukuunottamatta, käyttänyt mitään muuta. Pyöreitä shampoopohjaisia paloja ei kuitenkaan kannata sekoittaa suorakaiteen muotoisiin saippuapohjaisiin palashampoisiin, sillä niiden koostumus on hyvin erilainen. Mulla on ollut eniten käytössä vaaleiden hiusten palashampoo, joka myös kivasti kirkastaa vaaleita hiuksia. Olen myös käyttänyt kuivien hiusten shampoota ja herkän hiuspohjan shampoota jos olen halunnut eri tuoksuja. Tämä oli se palashampoo, joka käänsi lopulta minunkin kelkan palashampoiden pariin, eikä paluuta ole ollut.
HelemaalShea – Paras hiusten palahoitoaine
Samalla kun siirryin palashampoon pariin, uskaltauduin kokeilemaan myös HelemaalShean palahoitoainetta. Palahoitoaineet tuntui liikkuvan varastosta sellaisella vauhdilla, että pakko oli itsekin testata. Ja sen jälkeen ymmärsin, miksi ne on niin suosittuja. Hoitoaine toimii aivan yhtä hyvin kuin mikä tahansa nestemäinen hoitoaine, mitä olen käyttänyt. Itselläni on ollut käytössä kaikille hiustyypeille sopiva hoitoaine, vaikka kuivien hiusten hoitoaine onkin suositumpi verkkokaupan asiakkaiden parissa. Mulle se oli kuitenkin ihan aavistuksen liian hoitava, joten tuo kaikille hiustyypeille tarkoitettu hoitoaine on toiminut täydellisesti. Jopa mun erittäin pitkät hiukset silottuu sillä ja se on uskomatonta, miten pienen määrän sitä hoitoainetta tarvitsee laittaa. Edelleen silloin tällöin tykkään käyttää hiusnaamioita tai öljyä, mutta muutoin hoitoaineena on jo pari vuotta toiminut pelkästään palahoitoaine.
HelemaalShea Sheivaussaippua
Jälleen yksi tuote, mistä paluuta ”tavalliseen” ei ole. Sheivaussaippua on siis palasaippua, joka on suunniteltu erityisesti sheivaukseen. Rakastuin tän tuoksuun, sillä siinä tuoksuu eukalyptus ja sitruunaruoho. Eukalyptus myös rauhoittaa ihoa sheivauksen jälkeen, joten punaiset pilkut jää historiaan. Palaa hierotaan kosteilla käsillä ja kun käsiä hieroo yhteen, muodostuu vaahtoa. Terä liukuu vaivattomasti iholla ja palan käyttö on niin kätevää, että se päihittää tavallisen vaahdon täysin. Erityisesti jos tykkäät sheivata suihkun yhteydessä. Palasta riittää todella pitkäksi aikaa ja myös mun mies on innostunut käyttämään sheivaussaippuaa, joten pystytään molemmat käyttämään samaa. Sheivaussaippuaa saa muuten myös purkissa, jos tykkää käyttää sutia vaahdotukseen. Myös Nena Sofia’s blogissa on kirjoitettu sheivaussaippuasta, kannattaa käydä sieltäkin lukemassa.
Kaiken kaikkiaan HelemaalShea on todella tehnyt vaikutuksen ja vienyt palatuotteet seuraavalle levelille. Hiljattain uutena tulleet kylpypommit on myös katsomisen arvoisia. Niissä on aivan mielettömän ihanat tuoksut, joten ihan harmittaa ettei meillä ole kylpyammetta. Jos siis palakosmetiikka kiinnostaa, niin suosittelen testaamaan HelemaalShean tuotteita. Koko HelemaalShea valikoima löytyy Beautiikista ja näiden minun mainitsemien lisäksi valikoimassa on myös mm. deodorantteja, hiusöljy ja siivoussaippua!
Oletko koskaan käyttänyt palashampoota?




