Header img

Vaaleanpunaisten lasien takaa

11/06/2017

Vaaleanpunaiset lasit. Naiivius. Asia, josta olen halunnut kirjoittaa jo pitkään, mutta en ole oikein tiennyt mistä aloittaa. Aloitetaan siitä, että aina yli parikymppiseksi asti elelin vaaleanpunaiset lasit silmillä. Tiedostin sen itsekin ja monesti silloin sanoinkin, että katselen maailmaa vaaleanpunaisten lasien takaa, naiivisti. Ihan oikeasti uskoin siihen, ettei kukaan tee tarkoituksella kenellekään pahaa. Nyt jälkeenpäin kuulostaa aika naurettavalta, mutta sellainen minä olin.

Terveysala on oikeasti aika raadollinen ala, varsinkin ihmiselle joka uskoi hyvään ja siihen, että kaikki aina kääntyy parhain päin.

Ollappa huoleton kuin kissa

En oikeastaan osaa varmaksi sanoa, missä vaiheessa laseihini alkoi tulla säröjä, mutta lopullisesti ne menivät rikki pikkuisen ennen kuin valmistuin röntgenhoitajaksi. Terveysala on oikeasti aika raadollinen ala, varsinkin ihmiselle joka uskoi hyvään ja siihen, että kaikki aina kääntyy parhain päin. Oli vaan todettava itselleen, ettei se aina mene niin. Maailmassa on niin kamalia tauteja, joille ei vaan yksinkertaisesti kukaan voi mitään, vaikka miten yrittäisi. Ja vielä se, että jos se tauti on tullakseen, niin se tulee vaikka eläisit miten terveellisesti ja "oikein". Toisille vain on jaettu sellaiset kortit elämään ja that's it.

Vahinkolaukaus, kun olin kuvaamassa purkkeja blogiin rannassa, ei se oo niin justiinsa.

Jossain kohtaa myös tajusin, että jotkut ihmiset vain ovat ilkeitä tosiaan kohtaan. Se on sellaista ilkeyttä, mitä ei edes koiteta peittää vaan lauotaan suoraan päin naamaa. Enkä nyt todellakaan puhu asiakkaista tai potilaista, vaan terveysalalla työskentelevästä ihmisestä. (En tosin ole joutunut olemaan missään tekemissä kys. henkilön kanssa enää.) Sellainen on mulle ihan hirveän vaikeaa ymmärtää, että miksi haluaa tarkoituksella pahoittaa jonkun mielen? Ajattelemattomuus on eri asia, varmasti itsekin saatan joskus sanoa jotakin toista loukkaavaa, mutta en koskaan tee sitä tarkoituksella. Ja se oli myös yksi asia, mikä minua monesti valvotti opiskeluaikanani. Pohdin usein, että ilmaisinko itseäni nyt hyvin ja ettei kukaan nyt ymmärtänyt väärin sanomisiani. Ja kyllä sitä välillä lipsahtaa minunkin suusta sammakoita, joskus vaan suu käy päätä nopeammin.

Elvis ja pussipeti

Olen kuitenkin yrittänyt pikkuhiljaa taas palauttaa itselleni niitä vaaleanpunaisia laseja. Että voisi taas välillä katsella asioita vähän huolettomammin, vähän naiivimmin ja vähän positiivisemmin. Nimenomaan sitä huolettomuutta kaipaan. Ei kaikkia tarvitse miellyttää. Ikäviin asioihin voi varautua, mutta niistä on turha murehtia jatkuvasti. Koska totuushan on, ettei kukaan tästä elämästä hengissä selviä, joten täytyy koittaa elää jokainen päivä täysillä.

Ne mun vaaleanpunaiset lasit

"So put your rose-colored glasses on…  And party on"
-Katy Perry – Chained to the rythm

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*