Header img

Turboposken päiväkirja

29/05/2011

Hei, olen Turboposki ja kerron miten sellaiseksi tulin.

Eli Perjantaina kävin poistattamassa viisaudenhampaan alaleuan vasemmalta puolelta. Suussa on nyt sitten pari tikkiä ja poski vähän turvoksissa. Olen todella kiitollinen siitä, että poskeen ei muodostunut mustelmaa, niinkuin näissä toimenpiteissä monesti käy, eikä turvotuskaan ole niin pahaa kuin kuvittelin. Särky sen sijaan on pahempaa kuin kuvittelin ja tuntuu ettei 600mg ibuprofeiinitabletit oikein riitä tämä säryn taltuttamiseen.

Itse toimenpide minua ahisti yllättävän paljon. En ole koskaan pelännyt tai jännittänyt hammaslääkärille menoa, mutta voin sanoa, että leikkausta edeltävänä yönä heräilin aika moneen kertaan ja aamulla ei meinannut oikein ruoka maistua. Toimenpiteen jälkeen olo oli kuin olisi saanut turpaansa (tai siis ainakin luulen, että se tuntuu suunnilleen tältä, omakohtaista kokemusta kun ei ole). Ja edelleenkin on melkoisen kipeä.

Kaiken tämän lisäksi, hampaan juuri oli kiertynyt leuassa kulkevan hermokanavan ympärille ja poiston yhteydessä hermokanava sitten vähän vaurioitui. Onneksi kovinkaan suurta vahinkoa ei tullut, mutta alahuulessa ja leuassa on pieni alue, johon tunto ei ole kunnolla palannut ja se voi viedä useita kuukausia ennen kuin se palaa. 

Ruokalistalla on ollut kasvissosekeittoa, pilttiä, vanukasta, jäätelöä ja nyt parina päivänä on kärsinyt jo syödä pehmeitä ruokia kuten makaronilaatikkoa. Ruisleipää en edes kuvittele syöväni vielä, mutta toiveikkaana kävin jo ostamassa paahtoleipää. Vaikeintahan on ruoan paloitteleminen hampailla. Hienontaminen onnistuu, mutta varsinainen etuhampailla pureminen tekee liian kipeää. Mutta parempaan on kyllä kokoajan menty ja suussa olevat haavat onneksi parantuu nopeasti. Töihinkin tarvitsee lähteä vasta keskiviikkona, joten saan vielä pari päivää levätä.

Tämä lysti kustanti minulle vajaa 300euroa ja syksyllä sitten sama rumba uudestaan, kun vastaava hammas poistetaan myös oikealta puolelta. Sitäpä odotellessa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*