Header img

Parhaat kosmetiikkakalenterit 2019

23/10/2019

Tästä linkistä vuoden 2020 kosmetiikkajoulukalentereihin!

Postaus sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty *-merkillä. Lookfantasticin joulukalenteri saatu pr-näytteenä.
On aika listata tämän vuoden kosmetiikkajoulukalenterit. Kosmetiikkakalentereilla on aikaisempina vuosina ollut tapana loppua kesken, joten siksi olen taas näin ajoissa listaa tekemässä. Osa kalentereista lieneekin jo myyty loppuun. Päivittelen listaa myös tänne blogin puolelle, sitä mukaa kun uusia kalentereita ilmaantuu markkinoille. Pyrin listaamaan kaikki kalenterit, jotka löydän, joten uupuvista kosmetiikkakalentereista voi vinkata myös kommenttiboxin puolella!

Listaan taas alkuun muutaman oman suosikin, joita voisin hyvinkin harkita ja sitten teen taas loppuun listauksen kaikista myynnissä olevista kosmetiikkakalentereista. Ihan postauksen lopussa myös muutama mielenkiintoinen joulukalenteri, jotka eivät sisällä kosmetiikkaa.

Lookfantastic kosmetiikkajoulukalenteri 2019

*LOOKFANTASTIC JOULUKALENTERI, 89€

Useamman vuoden peräkkäin, mulla on ollut lookfantasticin joulukalenteri ja kertaakaan en ole ollut pettynyt. Todella laadukas kalenteri, jonka sisältö on monipuolinen ja sopii moneen makuun. Arvon luvataan olevan hulppeat 455€, joten rahoilleen saa todellakin vastinetta! Tänä vuonna lookfantastic.fi lähetti mulle heidän kalenterin, joten sitä päästään availemaan sitten joulukuussa! Teen perinteisesti Instaan Storyt luukkujen avaamisesta ja blogiin sitten yhteenvedon koko sisällöstä.

*LUMENE ADVENT CALENDAR, 89,90€

Lumenen monipuolinen kalenteri sisältää 16 ihonhoitotuotetta sekä 8 meikkituotetta. Kalenterin arvo on 220€, joten tässäkin on mietitty sitä, että rahoilleen saa vastinetta. Kalenteri on myös loistava tapa tutustua eri Lumenen tuotteisiin, jos uudistuksen jälkeen ei ole enää tullut niin paljoa Lumenen puoleen käännyttyä. Lumenen kalenteri löytyy seuraavista paikoista: *Kicks.fi, *Lyko.fi, *Cocopanda.fi, *Bangerhead.fi ja *eleven.fi

*ESSENCE SPREAD THE MAGIC, 29,50€

Edullisimpaan kalenterikastiin kuulunee essencen kalenteri, joka viime vuonna myytiin todella nopeasti loppuun. Upea kalenteri sisältää essencen meikkejä, kynsituotteita ja tarvikkeita 24 luukun verran. Essencen kalenteria voi ostaa ainakin Citymarketeista ja verkossa: *Lyko.fi, Makeupshop.fi, Tokmanni.fi, Kosmetik4less.de ja Carlson.fi

*RITUALS THE RITUAL OF ADVENT CALENDAR Exclusive, 65,90€

Viime vuonna jo vähän himoilin Ritualsin Exclusive kalenterin perään, mutta en kuitenkaan sitä tullut hankkineeksi. Ritualsilla on aivan ihanan tuoksuisia tuotteita ja tämä kalenteri sopiikin parhaiten tuoksuja rakastavalle. Kalenterin arvo on 118,45€. Ritualsin kalenteri löytyy: *Kicks.fi, *Lyko.fi ja Rituals.com, *Bangerhead.fi,

Ritualsilla on myös arvokkaampi Delxue kalenteri, jonka arvo on 148,50€ mutta hintaa vain 98,90€

*GLOSSYBOX, 139€

Suomen markkinoilla vielä aika uusi *kuukausittainen yllätysboxi, Glossybox on myös lanseerannut oman joulukalenterin. Kalenterin monipuolinen sisältö houkuttaa ja se on arvoltaan huikeat 440 euroa! Sisällön luvataan sisältävän mm. benefitin ja Ciaten tuotteita, sekä tietysti monia muita merkkejä, joita myös boxeista voi löytyä. Jos mulla ei olisi jo lookfantasticin kalenteria, niin voisin hyvinkin kallistua tähän.

*THE BODY SHOPIN KALENTERIT:

Tänäkin vuonna eläinkokeettoman kosmetiikkakalenterin voi bongata The Body Shopilta. Edellisten vuosien tapaan The Body Shopilla on kolme eri kokoista ja arvoista joulukalenteria, joista voi valita omiin tarpeisiin ja budjettiin parhaiten sopivan vaihtoehdon. *Edullisin versio on 79€ ja on arvoltaan eli 130 euroa. *Deluxe versio on 99€ ja sen arvo hipoo jo 200 euroa. *Ultimate versio onkin sitten jo 149e, mutta sen arvo on myös hulppeat 360euroa. Epäilemättä jokainen kalenteri on jokaisen euron arvoinen.

Muita tänä vuonna ilmestyneitä kalentereita. Listaan kalenterit hintajärjestyksessä eri verkkokaupoista ja mikäli verkkokaupalla on oma kalenteri, listaan sen ensimmäisenä. Osa kalentereista on jo myyty loppuun.

*COCOPANDA.FI

*Makeup Revolution – Countdown to NYE, 33,50€
*Makeup Revolution – Lip Advent Calendar, 55,50€
*Makeup Revolution – Advent Calendar, 59,90€
*Biotherm – Advent Calendar, 69,50€
*Makeup Revolution – 12 Days of Christmas, 80,50€
*Lumene – Beauty Advent Calendar, 82,90€
*Essie – Advent Calendar, 84,90€
*Decleor – Xmas Advent Calendar, 109,90€
*NYX Professional Makeup – Love Lust Disco, 96,90€
*BareMinerals – 24 Days Of Clean Beauty, 109,50€
*NYX Professional Makeup – love Lust Disco New Year Countdown to 2020, 139,90€
*Yves Saint Laurent – Advent Calendar, 199,95€

*LOOKFANTASTIC.FI

*lookfantastic Joulukalenteri, 89€
*NYX Professional Makeup – Christmas Lip Party 12 Day Advent Calendar, 34,95€
*OPI – Hello Kitty Advent Calendar, 75,95€
*BareMinerals – 24 Days Of Clean Beauty, 91,95€
*Decleor – Xmas Advent Calendar, 98,95€
*Lumene – Beauty Advent Calendar, 104,95€
*Rodial – Advent Calendar, 113,95€
*MAC – Advent Calendar, 149,95€
*ESPA – Precious Moments Advent Calendar, 190,45€

*LYKO.FI:

*Lyko – Kauneuskalenteri 2019, 99,90€
*essence – spread the magic, 29,50€
*essence – make your own 24,50€
*Sence – Bath&Body Advent Calendar, 23,50€
*W7 – Beauty Blast Advent Calendar, 28,50€
*L’Occitane – Classic Advent Calendar, 51,90€
*Ciate – Mini Mani Month, 59,50€
*Makeup Revolution – Advent Calendar, 60,50€
*Rituals – The Ritual of Advent Calendar, 61,50€
*Lumene – Beauty Advent Calendar, 84,90€
*Maybelline New York – Advent Calendar, 79,90€
*Essie – Advent Calendar, 84,90€
*Schwarzkopf Professional – Advent Calendar, 93,90€
*NYX Professional Makeup – Love Lust Disco, 94,50€
*L’Occitane – Magic Advent Calendar, 94,50€
*Babor – Advent Calendar 96,50€
*Decleor – Advent Calendar, 101,90€
*bareMinerals – 24 Days of Clean Beauty, 112,50€
*Yves Saint Laurent – Calendar Xmas Gift Set, 206,50€
*Estée Lauder – 24 Day Holiday Countdown, 281, 90€

ELEVEN.FI

L’Occitane – Classic Advent Calendar, 50,95€
Ciaté – Mini Mani Month Advent Calendar, 64,50€
Biotherm – Advent Calendar Xmas, 69,50€
Essie – 2018 Advent Calendar, 46,86€
Essie – 2019 Nail Polish Advent Calendar, 83,50€
Maybelline – Advent Calendar, 83,50€
Lumene – Beauty Advent Calendar, 83,50€
NYX Professional Makeup – Love Lust Disco, 92,50€
L’Occitane – Magic Premium Advent Calendar, 92,50€
Schwarzkopf Professional – Advent Calendar, 92,50€
Babor – Ampoule Concentrates Advent Calendar 2019, 95,95€
BareMinerals – 24 Days Of Clean Beauty, 110,95€
Yves Saint Laurent – Advent Calendar, 202,95€

*KICKS.FI

*Kicks Beauty – Christmas Calendar, 44,90€
*Kicks – 24 Days of Beauty, 69,90€
*Rituals – The Ritual of Advent Calendar, 65,90€
*Biotherm – 24 Wishes Advetn Calendar, 70€
*Origins – Advent Calendar, 83,50€
*Clinique – Advent Calendar, 89€
*Lumene – Beauty Advent Calendar, 89,90€
*NYX Professional Makeup – Love Lust Disco, 93,20€
*bareMinerals – 24 Days of Clean Beauty, 125€
*MAC – Stars For Days Advent Calendar, 144€
*Lancome – Advent Calendar, 149€
*Yves Saint Laurent – Advent Calendar, 205€

FEELUNIQUE.COM

Feelunique – 12 Day Beauty Advent Calendar, 54€
Feelunique – 24 Day Beauty Advent Calendar, 94,80€
essence – Make your Own Advent Calendar, 23,99€
Mavala – 12 Days of Christmas Advent Calendar, 54€
L’Occitane – Classic Advent Calendar, 58,80€
NUXE – Beauty Countdown Gift Set, 70,80€
OPI – Hello Kitty Advent Calendar, 78€
bareMinerals – 24 Days of Clean Beauty, 94,80€
Decleor – Advent Calendar, 102€
Charlotte Tilbury – Glittering Galaxy of MakeUp Magic Gift Set, 180€

NYX Love Lust Disco joulukalenteri. Kuva: eleven.fi

*ASOS.COM

*Asos Face & Body, 78,99€
*Asos Grooming, 38,99€
*Minnie Mouse – Adcent Calendar, 19,99€
*Baylis & Harding Signature Assorted 12 Days Of Christmas advent calendar, 56,99€
*Makeup Revolution – Wild About revotulon, 12 day calendar, 55,99€
*bareMinerals – 24 Days of Clean Beauty, 109,99€

*BANGERHEAD.FI

*L’Occitane – Classic Calendar, 54,90€
*Rituals – The Ritual of Advent Calendar 2D, 65€
*Dermalogica – 12 Days to Glow Kit, 84,58€
*Lumene – Beauty Advent Calendar, 89,90€
*Babor – Advent Calendar, 96,50€
*Maria Åkerberg – Christmas Calendar, 99,90€
*L’Occitane – Magic Premium Advent Calendar, 99,90€
*Decleor – Advent Calendar, 108€
*bareMinerals – 24 Days of Clean Beauty, 119,50€
*Molton Brown – Advent Calendar, 200€

*NORDICFEEL.FI

*L’Occitane – Classic Advent Calendar, 50,90€
*Ciaté – Mini Mani Month Advent Calendar, 64,50€
*Biotherm – Advent Calendar Xmas, 69,50€
*Essie – 2019 Nail Polish Advent Calendar, 83,50€
*Maybelline – Advent Calendar, 83,50€
*Lumene – Beauty Advent Calendar, 83,50€
*NYX Professional Makeup – Love Lust Disco, 92,50€
*L’Occitane – Magic Premium Advent Calendar, 92,50€
*Schwarzkopf Professional – Advent Calendar, 92,50€
*Babor – Ampoule Concentrates Advent Calendar 2019, 95,95€
*BareMinerals – 24 Days Of Clean Beauty, 110,95€
*Yves Saint Laurent – Advent Calendar, 202,95€

MUITA MIELENKIINTOISIA KOSMETIIKKAJOULUKALENTEREITA:

*Glossybox, 139€
Lush – Advent Calendar, 270€
Cult Beauty, 195 puntaa n. 216€
*TwistBe – Joulukalenteri, 159€ (ennakkotilaus)
*All That Glitters Joulukalenteri, 18,10€ (EDULLISIN KOSMETIIKKAKALENTERI)
Dr.Hauschka – Joulukalenteri, 120€
Clarins – Holiday Advent Calendar, 96,90€
Accentra – Bath & Body Collection for Men, 19,90€

MUITA MIELENKIINTOISIA JOULUKALENTEREITA:

*Yankee Candle – Advent Wreath tuoksukynttiläkalenteri 55,50€
*Yankee Candle – Advent Book Tuoksukynttiläkalenteri, 64,95€
*English Tea Shop – Luomu teejoulukalenteri, 15,50€
Lakrids by Bülow – Laktrisijoulukalenteri

Huh mikä lista! Joka vuosi taitaa olla enemmän ja enemmän vaihtoehtoja. Joko sinulla on kalenteri hankittuna vai aiotko hankkia ollenkaan?

  • Helve

    Luonnonkosmetiikka on nyt suosittua mutta luonnonkosmetiikka kalentereita on tosi vähän :(. Viime vuonna tilasin ecco-verden oman kalenterin ja sitä edellisenä joik.. Jäljelle jää enää dr hauschka ja weleda. Ja ilmeisesti tuo twistbe. Toivon että kaikki ei vielä olis kalentereita julkaissut ja vielä löytyis joku.

    • Maria Glow

      Totta! Aika vähän on siitä kategoriasta kalentereita :/ Toivotaan, että kalentereita vielä ilmaantuisi lisää markkinoille! 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*