Header img

Trendimeikki: Foxy eyes

23/07/2020
Mainoslinkit merkitty *-merkillä

Kettusilmät eli Foxy eyes on tällä hetkellä varmastikin se kovin meikkitrendi. Trendin tutoriaaleja on pyörinyt jokunen Tiktokissa ja päätin sitten itsekin kokeilla tätä niin kovin hypetettyä lookia. Meikin tarkoituksena on saada silmät näyttämään jopa hieman siltä, kuin ihoa olisi kiristetty ohimoilta. Parhaiten look sopii mantelinmuotoisille silmille ja niihin varmasti saakin isoimman efektin aikaiseksi. Mulla on kuitenkin melko pyöreät silmät, joten rajauksesta sai tehdä aika dramaattisen. Kuvasin ensikokeiluni videolle ja video löytyy alempaa, tästä postauksesta.

Mennään kuitenkin ensin kurkkaamaan, miltä tämä Foxy eyes sitten näyttää ja miten sellainen tehdään.

Foxy eyes trendimeikki

Foxy Eyes Meikki

Tiktokin tutoriaaleissa tosiaan vinkattiin, että ripset kannattaa kiinnittää rajauksen yläreunaan ja alle jäävä osio värittää tavallisella linerilla. Tekoripsiä tuodaan myös hieman silmän yli rajauksen myötäisesti. Tällä saadaan muokattua silmän muotoa huomattavasti. Kulmakarvat kannattaisi tehdä enemmän ohimoa kohti ja pienemmällä kaarella, jolloin silmiin saa vielä kiristetymmän lookin ja hommanhan olisi saanut tietysti kruunattua, kun olisi vetänyt hiukset tiukalle ponnarille, jolloin väkisinkin olisi iho myös kiristynyt (tätä en siis itse tehnyt.)

Focxy eyes meikissä ripset kiinnitetään linerin yläosaan

Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Ripset on kiinnitetty rajauksen yläreunaan. Kannattaa muuten käyttää sellaisia nauharipsiä, joissa on pidemmät ripset ulkonurkkaa kohti tai käyttää esimerkiksi ripsiä vain silmän ulkonurkassa. Lähitarkastelussa toki sitten omat ripset erottuu hiukan tekoripsistä, mutta harvoinpa kukaan tulee ihan niin lähelle katsomaan. Se kannattaa kuitenkin tiedostaa, jos haluaa kulkea foxy eyes meikissä päivällä. Esimerkiksi hämärässä yökerhossa tai ilta-aikaan eroa tuskin huomaa mitenkään.

Silmien rajaus foxy eyes meikkiin tehdään siten, että rajataan silmän keskiosasta nestemäisellä linerilla.

Silmien rajaus on siis avain asemassa tässä meikissä. Rajauksen alareuna kannattaa tehdä alaluomen suuntaisesti, jopa hieman suoremmaksi kuin yleensä. Ylärajaus tehdään sitten luomen korkeimmasta kohdasta suoraan kiinni rajaukseen, jolloin niiden välille syntyy kolmio. Rajaus kannattaa myös tuoda aivan silmän sisänurkkaan ja jopa aavistuksen sen yli. Videolla näkyy paremmin, miten rajaus tehdään.

Kettusilmät tai kettumaiset silmät on kesän meikkitrendi.

Luomiväri kannattaa tehdä rajaukseen saakka ja siinä voi käyttää yhtä tai useampaa sävyä. Itse päädyin kahteen sävyyn, sillä tein tummemmalla sävyllä hieman varjostusta yläluomelle. Tässäkin kannattaa välttää pyöreää muotoa ja viedä rajausta enemmän ulkonurkkaa ja ohimoa kohti.

Mielestäni tämä Foxy eyes on ihan hauska trendi, vaikka ei nyt ihan täysin mun silmän mallille niin sopinutkaan.

Mitä sinä olet mieltä Foxy eyes -meikkitrendistä?

Foxy eyes silmämeikki

Meikissä käytetyt tuotteet:

¤: Saatu ilmaiseksi | *: Mainoslinkki
*Too Faced – Shadow Insurance
*Urban Decay – Primer Potion – Eden
Pretty Vulgar – PowderRoom Loose Powder
*Anastasia – Norvina
*Huda Beauty – Ruby Obsessions
*Anastasia – Amrezy
¤*Beauty Bakerie – Lollipop Liner
¤4Beauty Finland – Adhesive Lash Liner
¤4Beauty Finland – Ripset – Paris
Too Faced – Waterproof Eyeliner Black
*It Cosmetics – Brow Power – Universal Taupe
*Estee Lauder – Double Wear – 1N1
¤*Lumene – Invisible Illumination Beauty Serum – Universal Medium
¤*Benecos – Brow Gel – Clear
¤*Lily Lolo Blush – Clementine
¤IsaDora Bronzing Powder -02 Nude Flush
Kiko Milano – Highlighter
¤Illamasqua – Lava Lips – Vixen
¤*IsaDora – Glossy Lip Treat – Pearly Nougat
*Eylure – Dramatic – 201

Lue myös:
Anastasia Amrezy luomiväripaletti
Muut blogissa esiintyneet silmämeikit

Kettu silmät meikki

Mitä ostin ja mitä jätin ostamatta

17/07/2020
Mainoslinkit merkitty *-merkillä

Edellisestä ostokset + ostamatta jättämiset postauksesta on nyt kolmisen kuukautta, joten voidaankin taas kurkata, mitä viimeisen kolmen kuukauden aikana on ostoskoriin tippunut kosmetiikkamarkkinoilta. Kuten aikaisemmassa postauksessa kerroin, niin olen tietoisesti vähentänyt kosmetiikkashoppailua ilman totaalikieltoa. Tässä postauksessa kerronkin nyt mitä viimeisen kolmen kuukauden aikana on tullut ostettua ja lisäksi kerron myös mitä tuotteita olen jättänyt ostamatta ja päättänyt käyttää varastosta löytyvää vaihtoehtoa. Freelancer hommat lookfantasticillakin nyt päättyivät, joten katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Saadut tuotteet tässä postauksessa merkitty ¤-merkillä.

Mitä kosmetiikkaa ostin?

Tämän kolmen kuukauden ostokset on hieman hillitymmät kuin ensimmäisen kolmanneksen. Ostin nimittäin vain neljä tuotetta:

Mitä ostin viimeisen kolmen kuukauden aikana.

Vita Liberatan Fabulous Medium itseruskettava: Oikeastaan tämä oli turhake, koska muutama itseruskettava jo kaapista löytyy. MUTTA koska aion kuitenkin tässä kesän aikaan tehdä vähän vertailua, niin sain sillä perusteltua ostoksen itselleni. Vita Liberatan itseruskettavaa saa esimerkiksi *Cocopandalta ja *lookfantasticilta. Samalla reissulla ostin myös loppuneen hammastahnan tilalle uuden, eli Yotuelin All-in-one Wintergreen hammastahnan. Yotuelin hammastahnaa myy Sokos sekä monet apteekit.

Shampoo ja hoitoainetilanne on myös ollut hieman huono, sillä olen kovasti yrittänyt käyttää pois varastojani. Harmillisesti monet multa jo löytyvät tuotteet ei olleet minun hiuksille täysin sopivia, joten kampaajaltani ostin sitten Four Reasonsin No Yellow hopeashampoota ja Brilliant Colour shampoota. Molempia olen siis aikaisemminkin käyttänyt ja edellinen Brilliant Colour shampoo olikin jo helmikuussa loppuneiden postauksessa. Tuo Four Reasonsin No Yellow violetti shampoo on kyllä yksi parhaita silvershampoita, joita olen kokeillut. Se poistaa keltaisuutta tosi hyvin, tekemättä hiuksista harmaita tai tunkkaisen värisiä. Four Reasonsin tuotteita voi ostaa kampaamoista, sekä heidän omilta verkkosivuiltaan.

Mitä kosmetiikkaa jätin ostamatta

Jätin ostamatta hyaluronihapposeerumia, kasvovoidetta, nestemäisen linerin sekä puhdistusbalmin.

Kolmen kuukauden aikana sitten loppui Sensain linerin muste ja oikeastaan olin jo hankkimassa siihen täyttöpulloa, kunnes lookfantasticilta saadussa paketissa oli peräti kaksi eyelineria. Nyt siis käytössä on ¤*Beauty Bakerien Lollipop liner, joka on osoittautunut tosi hyväksi. Sen kärki on Sensaihin verrattuna kyllä jämäkämpi, mutta jälki on sysimustaa ja nopeasti olen tottunut sen käyttöön. Ihan superhyvä liner!

Myös *Mizonin hyaluronihapposeerumi loppui ja vaikka olin alun perin suunnitellut, että ostan tilalle toisen niin en tehnyt sitä. Pakko kyllä myöntää, että en ole ihan sujut vielä sen kanssa, että joudun pärjäämää ilman sitä. Tilalla olen käyttänyt ¤*Madaran Time Miracle hyaluronihappogeeliä, joka ei ihan vedä vertoja Mizonin seerumille, mutta on ainakin näin kesällä ollut oikein hyvä. Talveksi varmasti sitten hankin taas Mizonia, kunhan iho alkaa kuivua.

Kuten edellisestä postauksesta ehkä huomasit, niin minulla loppui peräti kolme eri kasvovoidetta. Sen sijaan, että olisin ostanut uutta päätin ottaa käyttöön keväällä saamani ¤*Patykan Hydra-Smoothing kosteusvoiteen. Kokeilin tätä jo silloin alkuvuonna, mutta silloin se oli aivan liian kevyt minun iholle. Vaan niin tuli kesä ja iho ei olekaan enää niin kuiva ja tuo Patykan voide on juuri täydellinen kesäkäyttöön. Patykan Hydra-smoothing kosteusvoide on sopivan kevyt, ihanan tuoksuinen ja riittävän kosteuttava.

Myös alkuvuodesta ostamani *Farmacyn Green Clean puhdistusbalmi loppui, joten otin käyttöön tämä saman merkin Cherry Clean version, joka tuli Boxycharmissa. Tuoksusta en kyllä tykkää ollenkaan, mutta koska puhdistusteho on yhtä hyvä kuin Green Celanissa, niin käytän tämän varmasti loppuun. Sen jälkeen alkaa puhdistusöljyt ollakin finaalissa, joten joutunee ehkä jo ostoksille!

Sellaiset ostokset ja anti-ostokset (kuten Taina edellisen postauksen kommenteissa nimesi.) Onko sulla kokemuksia mistään näistä tuotteista?