Header img

Kauneusbloggaajien joulukalenteri luukku 3

03/12/2020

Se on jo seitsemäs vuosi peräkkäin kun Kauneusbloggaajien joulukalenteri avautuu blogeissa ja somessa joulukuussa! En ole vielä kertaakaan jättänyt tätä väliin ja eihän sitä nyt tänäkään vuonna voi! Melko usein omassa kalenteriluukussa on ollut arvonta ja niin on myös tänä vuonna. Viime vuonna kalenterissa kirjoitin aineettomista joululahjoista ja edelleen kannustan ihmisiä niihin! Aineettomissa joululahjoissa on se hyvä puoli, ettei tule vahingossa ostettua jotain sellaista mitä jo lahjan saajalta löytyy. Vuonna 2017 taas vinkkasin varsinkin kosmetiikkaintoilijalle hyvin sopivista DIY-pakettikorteista, joita saa tehtyä kosmetiikkapakkauksen ulkopahveista. Kaikki tämän vuoden kalenteriin osallistuvat vaikuttajat löydät postauksen lopusta.

Tänä vuonna haluan keskittyä tietysti ylpeyden aiheeseeni. Nimittäin Beautiikki verkkokauppaan. Verkkokauppa on nyt auki ja tammikuussa olisi sitten tarkoitus tehdä vähän isompi uudelleenlanseeraus. Joulukuu mennään vielä näillä, mutta ensi vuonna mukaan tulee parikin uutta merkkiä valikoimiin! Toinen brändeistä on klassikko ja saatatte ehkä arvatakin mikä brändi on kyseessä, jos olette seuranneet tarkkaan erityisesti mun Instagramia. Joten jos joululahjaidea on vielä mietinnässä, niin Beautiikin lahjakortti voisi olla aika mieluinen lahja kosmetiikan ystävälle (ja miksi ei muutenkin.)

Beautiikin valikoimissa on siis ekologista indiekosmetiikkaa. Brändeihin kuuluu mm. HelemaalShea, Kia-Charlotta, Aster & Bay, Ere Perez sekä Luvially. Näistä kolme ensimmäistä on sellaisia brändejä, joita ei saa mistään muualta Suomesta kuin Beautiikista. Oma suosikkini on ehdottomasti HelemaalShea, johon kuuluu käsintehdyt palashampoot, -hoitoaineet, saippuat ja deodorantit.

Verkkokaupassa on vielä paljon tuotteita loppunut, mutta täydennystilauksia on tulossa! Jos siis kiinnostut jostain loppuneesta tuotteesta, niin tuotteen sivulla voi käydä jättämässä sähköpostiosoitteensa, jolloin saa ilmoituksen, kun tuotetta on taas varastossa!

Haluankin toivottaa teidät kaikki tervetulleeksi Beautiikkiin! Ja joulukalenterin kunniaksi arvon yhden onnekkaan kanssa 50€ lahjakortin Beautiikkiin! Arvontaohjeet alla:

  1. Kommentoi minkä/mitä tuotteita ostaisit lahjakortilla Beautiikista
  2. Lisää toimiva sähköpostiosoite kommenttiosion sähköposti kohtaan. Sähköpostia ei julkaista, eikä käytetä muuhun kuin mahdollisesta voitosta ilmoittamiseen ja lahjakortin toimittamiseen.
  3. Arvontaan voi osallistua 10.12.20 mennessä.

Palkinto lähetetään voittajalle sähköpostitse.

Ihanaa joulun odotusta kaikille!

Kaikki joulukalenteriin osallistuvat vaikuttajat ja heidän kanava:

1.12. https://www.charlottaeve.com/fi
2.12. www.dioriina.fi
3.12. https://mariaglow.com Minä!
4.12. https://www.lauraloukola.net/fi/index
5.12. https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi/
6.12. http://keyword-love.blogspot.com
7.12. https://blingershimmer.blogspot.com/
8.12. https://missaria80.blogspot.com/
9.12. https://strokesofcolorblog.blogspot.com/
10.12. www.dioriina.fi
11.12. https://www.lily.fi/blogit/beauty-ida-m/
12.12. https://www.glitteriaddikti.fi
13.12. https://anna.fi/glitz8glam/
14.12. https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi/
15.12. https://viilankantolupa.com
16.12. https://purkkisirkus.vaikuttajamedia.fi/
17.12. www.instagram.com/SmartGirlCode
18.12. https://www.youtube.com/c/mizzannie
19.12. www.gingerbiscuit.fi
20.12. http://huulipunamania.blogspot.fi
21.12. www.nenasofias.fi
22.12. www.beauty-highlights.fi
23.12. www.hennav.fi
24.12. Yhteinen!

Makethemake meikit testissä

28/11/2020
Tuotteet saatu ilmaiseksi.
Mainoslinkit merkitty *-merkillä

Skincityn oma meikkisarja Makethemake on tämän vuoden aikana laajentunut monilla mielenkiintoisilla tuotteilla. Instagramissa olenkin näitä meikkejä jo useammin esitellyt, mutta halusin tehdä blogiin ihan oman postauksen meikkisarjalle. Makethemake on tosiaan Skincityn ihan oma sarja, jonka suunnittelijoina on olleet kosmetologit. Meikit on suunniteltu ihonhoito edellä, joten ne sisältävät kaikki ihoa hoitavia aktiiviaineita. Sarjassa on monia mielenkiintoisia tuotteita ja hauskoja innovaatioita. Tätä sarjaa tehdessä on tosiaan mietitty kokonaisuutta huolella ja siksi siitä löytyykin monia erityisiä tuotteita.

Makethemake meikkisarja

*SKINCITYN OMA MEIKKISARJA

Sarjasta olen testannut esimerkiksi sen ripsivärejä, puuteria, meikkivoidetta, kasvopaletteja sekä tietysti siveltimiä. Siveltimille täytyykin antaa ihan erityinen maininta, sillä ne on aivan ihanan pehmeitä ja todella laadukkaita. Postaukseen kuvia ottaessa lähes kaikki siveltimet olivat vaan pesua vaille, joten siksi kuvissa vilahtaa vain yksi sivellin, vaikka multa löytyykin käytöstä kokonainen setti. Siveltimiä suosittelen siis oikein lämpimästi, jos tarvitset täydennystä meikkisiveltimiin.

*MAKETHEMAKE PEPTIDE POWER PLAY RIPSIVÄRI

Makethemake ripsivärit

Makethemake Peptide Power Play ripsiväri on siitä ainutlaatuinen, että ripsivärin mukana tulevan ripsiharjan saa itse valita mieltymystensä mukaan. Aivan mahtava innovaatio mun mielestä! Ripsiväripohja on aina sama ja tuubimallisessa hylsyssä on se hyvä puoli, että tuotetta voi myös puristaa ulos tuubista. Tämä on erityisesti meikkareille hyvä, koska massan saa hygieenisesti ulos. Se on hyvä myös siinä mielessä, että ripsivärin massa tulee myös käytettyä kokonaan loppuun, eikä tuubiin jää hirveää määrää hukkamassaa. Ja jätteen määrä vähenee, kun saman ripsiväriharjan voi pestä ja käyttää uudelleen. (Tosin ainakaan nyt en löytänyt sivuilta pelkkää tuubia, mutta toivottavasti niitä tulee jossain vaiheessa myös erikseen myyntiin.) Ja jos tekniikka on hiottu tässä tuotteessa äärimmilleen, niin myös massaan on kiinnitetty huomiota. Peptidejä sisältävä ripsiväri stimuloi ripsien kosteutusta, jolloin ne myös pysyvät vahvempina. *Ripsivärin hinta on 19€ Skincityn verkkokaupassa ja se onkin ainut paikka mistä tätä brändiä saa ostettua.

*MAKETHEMAKE OMEGA STICK FOUNDATION

Makethemake Omega Stick Foundation

Uusin lisäys Makethemake sarjaan on tää Omega Stick Foundation, mikä on kosteuttava ja hoitava meikkivoide. Meikkivoide sopii erityisesti kuivalle iholle ja se jättää ihoon tosi kauniin hehkuvan pinnan. Voiteen voi levittää halutessaan vaikka suorana puikosta, joka on muotoiltu siten, että se on helppo levittää kasvoille. Voide levittyy helposti ja peittävyys keskipeittävä. Isompia jälkiä se ei peitä, mutta jos ihossa ei ole paljoa peitettävää, niin tämä teki niin kauniin pinnan, että itse ainakin varmasti käytän ja peitän sitten aknearvet peiteaineella. *Hintaa meikkivoiteella on vain 25€, mikä on aika paljon edullisempi kuin vastaavan laatuiset meikkivoiteet.

Capric Golden Bronze palette Makethemake

*MAKETHEMAKE CAPRIC GOLDEN BRONZE KASVOPALETTI

Esittelinkin jo aikaisemmin Instagramissa tämän Capric Golden Bronze kasvopaletin, joka toimii muuten täydellisesti myös luomiväripalettina. Kasvoille tarkoitetussa paletissa on aurinkopuuteri ja highlighter samassa ja sävyjä löytyy kaksi: Light Bronze sekä Deep Bronze. Sävyt toimi loistavasti niin kasvoille, dekolteella kuin luomillakin. Saa tehtyä sitä kaivattua kesän hehkua ihan näin talvellakin. *Hintaa paletilla on vain 29€, mikä on näinkin monipuolisesta paletista melko vähän.

*MAKETHEMAKE NIACINAMIDE PUUTERI

Niaciniamide puuteri

Kevyt viimeistelypuuteri, joka sisältää B3-vitamiinia, joka tunnetaan myös nimellä niasiiniamidi (niaciniamide). Makethemake Niaciniamide irtopuuteri sopiikin hyvin rasvoittuvalle iholle, joka kaipaa silotusta tai kirkastusta iholle. Puuteri on väritön ja todella pieni määrä riittää kiinnittämään meikin kasvoille. Kuivaihoisille puuteri voi olla liian kuivattava, mutta kaltaiseni kiiltomadot varmasti nauttivat puuterin mattaavasta lopputuloksesta. *Puuterin hinta on 24€ ja sitä voi levittää kasvoille esimerkiksi *Makethemaken irtopuuterille tarkoitetulla siveltimellä. Niasiiniamidia löytyy muuten myös Makethemaken hehkutetusta Niaciniamide Soft-Focus primerista, joka kosteuttaa ja heleyttää ihoa ennen meikkivoiteen levitystä.

SKINCITY CYBER WEEK! KAIKKI TUOTTEET -20%

Skincitylla on myös menossa tällä hetkellä CYBER WEEK ja kaikki tuotteet on -20% vielä viikonlopun ajan! Niinpä nämä Makethemakekin tuotteet saa edullisesti juuri nyt (ja paljon monia muita ihania merkkejä). Skincitylla kannatta amyös tehdä *ihotesti, jossa saat konkreettiset tuotesuositukset juuri sun iholle! (voit valitse simppelimmän tai kokonaisvaltaisen ihonhoitorutiinin.) Voit lukea ihotestistä tarkemmin aiemmasta postauksesta, jossa ainakin itse sain todella hyvät tuotesuositukset!