Header img

Messuviikko: V10Plus

13/10/2015

Tämä viikko on omistettu tulevan viikonlopun I love me -messuille! Viikon aikana esittelen messuilla olevia mielenkiintoisia yrityksiä ja tuotteita, sekä teen tietysti postauksen messutärpeistä.

Tänään esittelyvuorossa on Ihola Oy:n V10plus seerumit. Olen ihaillut seerumeita siitä asti, kun näin niistä ensimmäisen blogipostauksen viime vuoden puolella. Pääsin nyt myös itse testaamaan näitä mielenkiintoisia tehoseerumeita. V10Plus seerumien omalla verkkosivulla kannattaa käydä tekemässä seerumitesti, joka kertoo jokaisen iholle sopivat seerumivaihtoehdot. Minulle sopivat seerumit ovat sopivia herkästi ärtyvälle, pintakuivalle akneiholle.

Kolme minulle sopivinta seerumia olivat lakritsi, c-vitamiini ja keramidi seerumit ja olenkin nyt käyttänyt seerumeita vajaan kuukauden ja ne ovat olleet todella tehokkaita. Jokainen seerumi on hieman erilainen, niin koostumukseltaa kuin vaikutuksiltaan. C-vitamiini seerumi on ohuin ja olen käyttänyt sitä yleensä aamuisin ennen päivävoidetta. C-vitamiini seerumi on antseptinen, se supistaa ihohuokosia ja hoitaa finnejä sekä niiden aiheuttamia jälkiä, joten se sopii erittäin hyvin meikin alle.

C-vitamiini seerumi

Lakritsi seerumia olen käyttänyt eniten, se on näistä kolmesta se, joka tuli seerumitestissä minulle ensimmäisenä vaihtoehtona. Käytän lakritsiseerumia iltaisin ennen yövoidetta, sillä se hoitaa tulehtunutta ja ärtynyttä ihtoa. Sopii siis hyvin illalla rauhoittamaan päivän aikana ärtynyttä ihoa ja häviyttää punoitusta kasvoilta.

Lakritsi seerumi

Keramidi seerumia olen käyttänyt yleensä viikonloppusin ja se onkin näistä kolmesta seerumista paksuin ja kosteuttavin. Keramidi seerumi vahvistaa ihoa ja korjaa syntyneitä vaurioita. Erityisesti finniarville tämä on loistava. Seerumeita saa messuilla myös pienemmässä pullossa, joka on kätevä ottaa esimerkiksi matkalle tai jos haluat ensin kokeilla pienemmän pullon seerumia, ennen ison ostamista.

Keramidi seerumi

Seerumit on pakattu kauniisiin värikkäisiin lasipulloihin, joita on ilo pitää esillä. Laadusta kertoo myös pullojen hyvin toimiva pipetti, jolla seerumia on helppo annostella. 3 tippaa seerumia riittää yhdellä kertaa ja seerumeita voi myös sekoittaa keskenään. Voisin esimerkiksi laittaa yhden tipan jokaista minulle sopivaa seerumia kerralla. Seerumin voi myös sekoittaa voiteen sekaan, jos haluaa boostata voiteen vaikutusta. Itse kuitenkin tykkään käyttää näitä iholle ennen voiteen levitystä.

V10Plus seerumit löydät messuilta osastolta 6e129. Ja suosittelen ehdottomasti vierailemaan messuosastolla, sillä siellä on todellisia supertarjouksia messujen ajan. Kaikki normaalikokoiset seerumit ovat messuilla vain 60€ (Paitsi BioCell seerumi 65€) kun normaalisti seeurmien hinnat pyörivät päälle 80-90 eurossa.

Pienemmät 10ml pullot ovat messuilla hintaan 30€ tai kaksi 10ml seerumia vain 45€! Seerumitestin voi tehdä jo ennen messuja, niin tiedät valmiiksi mitkä seerumit ovat juuri sinun iholle sopivat. Seerumitestin voit tehdä klikkaamalla tätä linkkiä: http://www.v10plus.fi/seerumitesti

Seerumien lisäksi V10Plussalta löytyy myös kosteusnaamio, puhdistusgeeli ja kuorinta, jotka on varmasti myös kokeilemisen arvoisia tuotteita!

Tarkemmat messutarjoukset voit käydä katsastamassa täältä, sillä osastolla on myös monia muita huikeita messutarjouksia!

*Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Ihola Oy:n kanssa*

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*