Header img

Meikkausportfolion alkua

14/02/2020

Olen nyt pikkuhiljaa alkanut keräämään meikkaus portfoliooni kuvia, sillä vaikka Meikkaaja-maskeeraajan tutkinto onkin tullut suoritettua jo vuonna 2012, niin portfolio on kovin suppea. Löysin sattumalta facebookista Joensuun alueen TFCD ryhmän, joka osoittautui yllättävänkin aktiiviseksi (ottaen huomioon, kuinka pienestä paikasta kuitenkin on kyse.) Olenkin siis pikkuhiljaa päässyt kasvattamaan portfoliota, vaikkakin kolmivuorotyö on lievästi sanottuna hieman tuonut haasteita tähänkin harrastukseen.

Joulukuussa pääsin taas mukaan tällaiseen valokuvausprojektiin ja ajattelinpa esitellä kuvauspäivän satoa vähän täällä bloginkin puolella. Pääsin meikkaamaan kaksi upeaa naista ja koko päivä oli muutenkin aivan ihana.

Kaikki kuvat on ottanut huikean taitava Laura Huttunen. Ensimmäisissä kuvissa mallina toimi upea Rosa Summanen. Haastetta hommaan teki se, että laitoin myös mallien hiukset ja koen että se on mun heikoin alue, jota ehdottomasti täytyy vielä kehittää.

Toisena upeana mallina samana päivänä oli Emmi Rajavuori.

Vähän on suunnitelmia ja seuraavaan projektiin. Heti kun vaan saadaan aikataulut mätsäämään.

Mitäs tykkäätte kuvista ja meikeistä?

  • SanniiJuliaa

    Wow, upeita meikkejä! Itse kauneudenhoitoalalla kosmetologina meikkaus on oma heikkolenkki 🙂 Vaikka kuinka yrittää harjoitella niin en vain osaa käyttää värejä 😀

    • Maria Glow

      Voi kiitos! Mun kanssa samaan aikaan koulussa oli just yks kosmetologi, joka harmitteli kun koulussa ei niin paljoa meikkausta opetettu. Mutta harjoittelemalla oppii ja nykyäänhän tosi paljon on tarjolla myös esimerkiksi häämeikkikursseja, joilla voi käydä preppaamassa oppeja. 🙂 Mut tää on tosiaan semmonen taito, että vain harjoittelemalla voi oppia 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*