Header img

Kauneuspalvelut Maria Glow

16/01/2020

Osa varmaan tietäänkin, että perustin vuonna 2016 toiminimen Kauneuspalvelut Maria Glow. Olen tehnyt sokerointeja sivutoimisesti kotoa käsin ja olenkin ihan super innoissani, kun pääsen nyt kertomaan homman etenevän hieman pidemmälle!

1.2. alkaen alan tekemään sokerointeja viikonloppuisin Liperissä, Fysioterapia Monosen tiloissa. Tarkoitus on nyt alkuun tehdä n. kerran kuussa ja kysynnän mukaan tarvittaessa useamminkin.

Aikoja sokerointiin voi varata verkkoajanvarauksella klikkaamalla tästä.

Kauneuspalvelut Maria Glow

Sokerointihan on siis karvanpoistomenetelmä, jossa karvat poistetaan juurineen. Sokerointi on vahaukseen verrattuna iholle hellävaraisempi ja karvat eivät katkeile niin herkästi, sillä ne poistetaan niiden kasvusuuntaan. Lisäksi sokerointi kuorii ihon hellävaraisesti, mikä varsinkin näin talviaikaan on monien ihon ongelma. Olen itse käynyt säännöllisesti sokeroinneissa jo kuuden vuoden ajan ja voin rehellisesti sanoa sen olevan paras karvanpoistomenetelmä. Teen itse sokerointeja Alexandria Professional sokereilla.

Jos siis kiinnostuit ja liikut Liperin suunnalla niin tervetuloa! Tietoa saa myös jakaa tutuilleen, jotka voisi olla sokerointia vailla.

Sokerointihinnasto:

Sääret: 30€
Kainalot: 20€
Bikinilinja: 30€
Brassi: 55€
Reidet: 45€
Käsivarret: 30€
Selkä: 40€

Sokerointipaketit:

Kainalot + Sääret: 40€
Brassi + Kainalot + Sääret: 95€

Kysy myös muita sokerointipaketteja!

Kaikki hinnat on alv 0%, pienen toiminnan vuoksi. Maksut mieluiten kortilla.

Jos sokeroinnista on jotain kysyttävää, niin voi laittaa kommenttia tai viestiä tulemaan. 🙂 Kerron mielelläni lisää.

Oletko koskaan käynyt sokeroinnissa?

  • Eve/Pinkkiä piiperrystä

    Toivottavasti Liperissä riittää asiakkaita. Aina kun itse satun kylälle niin se on aika lailla autio. Tosin välillä näkee sitten hämmentävän paljon noin oman ikäistä porukkaa. Hämmentävää lähinnä siksi, että silloin kun itse 10 vuotta sitten sieltä lähdin, ei oman ikäisiä näkynyt ollenkaan. Laitan tämän kiertämään Faceen, siellä on kuitenkin aika paljon vielä tuttuja paikallisia.

    • Maria Glow

      Onneksi kokeilemalla ei mitään menetä 😊 Ja kiitos hirmuisesti jakamisesta! ❤

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*