Header img

Geelikynsiallergia

21/02/2013

Pitkään mietin että kirjoittaisinko aiheesta tänne. Koska kuitenkin minulle oireiden tunnistamisessa isona apuna oli toinen rakennekynsiä ja allergiaa koskeva kirjoitus toisessa blogissa, ajattelin itsekin jakaa oman tarinani. Eihän sitä tiedä vaikka tästä olisi muillekin apua.

Aloitin rakennekynsien tekemisen syksyllä, kun aloitin työt kauneushoitolassa. Mitään kynsikurssia en käynyt vaan yrityksen pitäjä minulle opetti kynsien tekemistä. Tein rakennekynsiä geeleillä. Kynsiä tein ehkä 2-3kertaa kuukaudessa. Kuitenkin ennen joulua, yrittäjän ollessa lomalla, tein kynsiä 2-3kertaa päivässä ja kun pari viikkoa oli näin mennyt alkoivat oireet.

Yhtenä iltana vasemman käden sormissa alkoi ilmetä hirvittävää kutinaa. Atoopikkona, tiesin ettei saa raapia ja ajattelin, että kutina kyllä menee ohi pikkuhiljaa. Pesin kädet ja latoin niihin hydrokortisonia. Illalla sormissa ei vielä näkynyt mitään. Yö oli tuskainen. Heräsin monta kertaa siihen että vasemman käden sormia kutitti ja aamulla kättä tarkastellessa, huomasin kynsinauhoille ilmestyneen pieniä vesirakkuloita. Soittelin sairaanhoitaja siskolleni, joka epäili niiden olevan hikinäpplyöitä, jotka olisivat tulleet vinyylihanskojen käytöstä (Käytin siis aina kynsiä tehdessä vinyylihanskoja). Niiden pitäisi pian rauhoittua.

Rakkuloita ja turvotusta kynsinauhoilla ja sormien välissä. 5pv ensimmäisistä oireista.

En siis tehnyt asialle mitään, vaan lähdin joulun viettoon vanhempieni luokse. Kutina paheni ja pikkuhiljaa sormet alkoivat turvota. En saanut enää sormia nyrkkiin. Rakkulat suurenivat. Enää en tiennyt mikä sormia vaivasi. Rakkuloita ilmestyi myös sormien väleihin. Oikea käsi vaikutti olevan oireeton. Kutina lakkasi parin päivän päästä sen alkamisesta, mutta rakkulat pysyivät. Joulu tuli ja meni ja vasen käsi oli lähes käyttökelvoton, sillä rakkulat olivat kosketusarkoja ja sormet olivat turvoksissa ja kipeät. Kynsien alta alkoi erittyä märkää ja kynnenaluset turposivat.

Kynnen aluset olivat turvoksissa ja märkivät. 7pv ensimmäisistä oireista

Löysin sattumalta blogikirjoituksen rakennekynsiallergiasta vasta joulupäivänä, kun etsiskelin selitystä oudoille oireilleni netistä. http://chezmaryahnails.blogspot.fi/2011/12/rakennekynnet-ja-allergia.html
Kuvat näyttivät melkein liian tutulta ja pieni ahdistus hiipi mieleen. Entä jos todella olen allerginen kynsigeeleille?

Varasin ajan lääkärille, sillä tajusin etten pysty tekemään töitä. Myös oikean käden sormiin oli ilmestynyt muutama rakkula ja parin sormen alunen märki. Lääkäri määräsi pari päivää sairaslomaa, antibioottikuurin ja voidetta sormiin. Antibioottikuuri alkoi auttaa ja pyysin työnantajaani poistamaan minulta rakennekynnet ja poiston yhteydessä huomattiin, ettei kaikkien kynsien geeli ollut kokonaan kovettunut, vaan jäänyt kovettuneen geelin sisälle kosteaksi.

Pikkuhiljaa oireet helpotti ja sormien iho alkoi olla kunnossa, kunnes tein työnantajalleni geelikynnet. Seuraavana iltana alkoi taas tuttu kutina tuntua vasemman käden sormissa ja sormet turvota. Seuraavana päivänä turvotus oli huomattavaa, mutta siitä huolimatta jouduin tekemään vielä yhdelle asiakkaalle kynnet kipeillä sormilla, mikä ei varmasti tehnyt hyvää sormilleni. Katselin viikonlopun yli, miten sormenpäät alkoivat turvota(Tällä kertaa sormien päistä, ei kynsinauhoista) ja rakkuloita ilmestyi sormien väliin. Maanantaina varasin ajan lääkärille. Sain viikon sairaslomaa ja työnantajani ilmoitti minulle irtisanomisesta.

Toisella kerralla oireet tulivat sormenpäihin. Tässä kuvassa sormet ovat jo parantumaan päin.

Onneksi olin saanut ajan myös ihotautien poliklinikalle, jossa tehtiin perus allergiatestit. Siellä ei mitään uutta löytynyt. (Ei siis kumilateksi allergiaakaan). Sain lähetteen jatkotutkimuksiin ja huhtikuussa testataan sitten muovit, akrylaatit sekä liimat, jos sieltä löydettäisiin allergisoiva aine. Oireita ei enää ole sormissa ollut sen jälkeen kun lopetin kynsien tekemisen.

Toivottavasti tästä kirjoituksesta on muillein hyötyä. Tuolla linkkamassani blogikirjoituksessa on paljon hyvää asiaa akryyli allergiasta ja suosittelen jokaisen lukemaan sen. Lupaan sitten huhtikuussa kertoa, mitä noista allergiatesteistä löytyi, vai löytyikö mitään.

  • Katri

    Kiitos kirjoituksestasi. Minulle on myös tullut kynsien alle märkimistä ja ovat menneet aivan kivikoviksi tätä ennen. Kyseessä on selkeästi sama ongelma. Koska en ole tehnyt samaa työrä kuin sinä, oireet eivät näy sormien päällä. Pakko lopettaa geelilakkauksien otto.

    • Maria Glow

      Todennäköisesti juurikin tuosta allergiasta kyse. 🙁 Tosi harmi juttu, mutta onneksi tosiaan sellainen asia mikän ei hirveästi vaikuta elämään. 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*