Header img

Ensimmäinen joulukuuta

01/12/2017

Heipähei! Täällä on vietetty tahatonta blogilomaa. Vuorotyö ja harrastukset on syöneet vapaa-ajan minimiin, joten blogia ei vain yksinkertaisesti ole ehtinyt kirjoittaa, vaikka miten haluaisi. Lisäksi se jokavuotinen pimeys häiritsee blogikuvauksia. Kuitenkin joulukuu tuo tullessaan taas kaikkea kivaa blogin puolelle ja sen lisäksi sitä paljon kaivattua vapaa-aikaa, kun ei ihan jatkuvasti ole viikonlopputöitä. Enemmän aikaa blogille siis!

Aamulla pääsin avaamaan ensimmäisen luukun Lookfantasticin joulukalenteristani ja sieltä paljastui Illamasquan upea huulipuna! Aivan mieletön ensimmäinen luukku siis ja odotan innolla jo seuraavan luukun avaamista. Luukun avaamisen voi käydä kurkkaamassa Instagramissa mun storysta.

Bannerin on loihtinut Hannamaria -blogin Hanna.

Tiesithän, että kosmetiikkabloggaajillakin on taas tänä vuonna oma joulukalenteri, jossa aukeaa joka päivä luukku vähintään yhdessä blogissa. Olen ollut mukana kalenterissa jo monta vuotta, joten en tietenkään halua rikkoa perinnettä. Viime vuoden luukussa oli jäätävän kosmetiikkapaketin arvonta, joten katsotaan mitä tänä vuonna keksinkään. Tässä lista mukana olevista blogeista sekä heidän luukkupäivät:

1. KIDULT
2. Kultainen kynsilakka
3. Beauty Highlights
4. Keyword: Love & In This Light
5. Henna V
6. Wasting Lifestyle & RiaG Beauty Blog
7. Shopaholic Mom Life & The Domino Effect
8. Dioriina
9. Neiti Minttukihara
10. Mizz Annie
11. Blinger Shimmer & Divine
12. Nena Sofia’s Nails
13. The Queen of Glitter
14. Smoky Eye Candy & Miss Aria
15. Hannamaria
16. Huulipunamania
17. The Diary of a Shopaholic
18. Hanna Julia & Charming Nails
19. Mennen ja tullen
20. Minä & Elina K
21. My personal galaxy & Jenni Janas
22. Strokes of color
23. Better Nail Day
24. Luukku aukeaa jokaisessa mukana olevassa blogissa

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri ei suinkaan ole ainoa kalenteri, jossa olen mukana, mutta siitä sitten lisää myöhemmin 😉

Mukavaa alkanutta joulukuuta! ♥

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*