Header img

COLAB se väritön kuivashampoo

06/11/2015

En oo pitkään aikaan ollut mistään tuotteesta näin innoissani. Kerrankin tuote, joka on ihan kuin minua varten suunniteltu ja tehty! Olen käyttänyt paljon eri merkkisiä kuivashampoita ja kaikissa niissä hiuksiin on tullut vaaleaa puuteria ja ne tekee tyveen karhean tunteen. Vaaleahiuksisena se ei toisaalta ole minua haitannut, mutta ymmärrän ettei tummahiuksisille kaikki kuivashampoot sovi. Minulla on kuitenkin ilouutisia myös tummahiuksisille, nimittäin Colab -merkiltä löytyy oikeasti värittömiä kuivashampoita. Ja oli huippua, kun näitä minulle lähetettiin testattavaksi.

Suihkuta tyveen ja hiero!

Kuivashampoita käytän yleensä silloin, kun hiusten tyvi alkaa rasvoittua. Pesen hiukset joka toinen päivä, joten joskus kun pesusta on mennyt jo yksi päivä, niin kuivashampooseen on tartuttava. Tykästyin todella paljon Colabin sheer+invisible sarjan London kuivashampooseen. Se tekee hiuksista raikkaan ja kevyen tuntuiset sekä hävittää rasvaisuuden tyvestä. Ilman sitä jauhetta päänahassa.

Lisäksi se, mikä itseäni miellytti kovasti Colabin kuivashampoissa, oli se ettei tästä tullut hiuksiin sitä sellaista karkeaa tunnetta(siis rakennetta!), niinkuin kuivashampoista yleensä. Colab kuivashampoo ikäänkuin katoaa hiuksiin, vieden rasvaisuuden mennessään. Sheer+invisible sarjan kuivashampoot ei kyllä myöskään tuuheuta hiuksia juurikaan, vaikka tekeekin yleisilmeestä vähemmän lättänän. Ja se, että hiusten tyvi jäi pehmeäksi oli tosiaan positiivinen yllätys. En nimittäin itse hirveästi pidä siitä tunteesta, mikä päänahkaan ja hiuksiin tulee kun niihin suihkuttaa kuivashampoota, mutta olen vain kestänyt sen pakollisena pahana. Ja koska Colab ei tee hiuksista karheita, sillä on myös kätevä poistaa hiuksista myös sähköisyyttä, kun hiukset jää edelleen pehmeiksi. Tätä voi siis suihkuttaa huoletta myös pituuksiin, jos siltä tuntuu.

Colabilta löytyy kyllä myös tuuheuttavan sarjan kuivashampoita, jotka ovat nimeltään extreme volume sarjaa. Itse sain testattavaksi Paris kuivashampoon, jossa kerrotaan olevan kukkainen tuoksu. Minusta tuoksu on kyllä melko unisexmainen, eikä siis ole niin paljoa mieleeni. Mutta tuuheuttavilla versioilla saa tehtyä hiuksiin sitä rakennettakin, jos tosiaan kaipaa kunnon volyymia! Kuitenkin Colabin London ja New York, jotka ovat tuota sheer+invisible sarjaa, olivat tuoksultaan ja käyttömukavuudeltaan molemmat mieleeni. London onkin ollut jo kovassa käytössä, sillä siinä on kaikki mitä kuivashampoolta haluan. Se tekee hiuksista puhtaan näköiset, tuoksuiset ja erityisesti myös puhtaan tuntuiset!

Todisteita? Kuvat puhukoon puolestaan:

Ennen ja jälkeen Colab London kuivashampoon

Colabin kuivashampoita voi ostaa Anttiloista, Sokoksita ja Carlsonilta. Kannattaa myös huomioida, että Colabilta löytyy myös 50ml kokoisia matkatuotteita, joten ei ole pakko aina ostaa isoa pulloa. Hintaa noilla 200ml pulloilla tuntuu olevan 8-9euroa, joten ovat kyllä edullisia näin hyväksi tuotteeksi! Sanoisin, että nämä Colabin sheer+invisible kuivashampoot, menivät suoraan kärkeen kuivashampoissa ja näin ollen ansaitsevat myös paikan suosikkituotteideni listalla!

Joko olet kokeillut Colabin kuivashampoita? Jos et, niin en voi muuta kuin suositella!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*