Ystävyydestä

Nyt seuraa blogin aikaisemmista postauksista melko paljon eroava pohdintapostaus ystävyydestä. Olen pohtinut tätä asiaa viime aikoina todella paljon ja haluan kokeilla, auttaisiko asiasta kirjoittaminen. Se on nimittäin vaivannut minua todella paljon. Mitä on tapahtunut nykyajan ystävyyssuhteille, vai onko "vika" kuitenkin vain itsessään?

Meille on annettu aivan mahtavat mahdollisuudet tavoittaa, jopa eri maassa asuvat ystävät, mutta silti tuntuu, että yhteydenpito on nykyään kuoleva trendi. Facebookiin kirjoitellaan omalle seinälle mitä on tullut viime aikoina tehtyä, kaveri käy tykkäämässä päivityksestä ja näin on yhteyttä pidetty. Ei tarvinnut soitella, ei tarvinnut nähdä, olipa helppoa. Samalla ehkä ajatellaan, että onpa kaverin elämä ihanaa, kun hän on taas ollut jossain reissussa tai käynyt ulkona syömässä. Ehkä kaverilla onkin oikeasti elämässään vaikea hetki menossa, jota hän lievittää reissaamalla. Somessa jaettu elämä on aina vain pintaraapaisu ihmisen oikeasta elämästä. Kiinnostaako sinua enää, miten ystävällä oikeasti menee? Milloin, olet viimeksi kysynyt mitä ystävällesi kuuluu?

It took me way too long to realize that you shouldn't stay friends with people who never ask how you're doing. -Drew Monson

Puhelimet. Kaikilla on puhelin, saat jokaisen ihmisen kiinni puhelimella. Vai saatko sittenkään? Laitat viestin. Vastausta sen sijaan et saa. Mahdollisesti saat jopa kuittauksen, että viesti on luettu, mutta silti vastausta ei kuulu. Ja ihan totta, ainakin musta tuntuu ihan kauhean pahalta, kun viestiin ei vastata. Varsinkin jos olet kysynyt juuri toisen kuulumisia. Ja siis toki vahinkoja sattuu. On tämä käynyt kyllä mullekin, että olen vaikka kaupan kassalla. Huomaan, että viesti tuli ja vilkaisen sen. "Vastaan siihen sitten kotona." Kotiin kun pääsen niin unohdin vastata. Mutta siitä huolimatta pyrin yleensä aina vastaamaan, vaikka sitten päivänkin myöhässä.

One text, one word, one phone call can change someone's mood entirely. -Unknown

Olen myös nyt lähiaikoina soitellut enemmän ystävilleni, laittanut viestiä ja pitänyt yhteyttä. Mulla on heitä suunnaton ikävä, joten olen lievittänyt ikävää soittamalla ja viestittelemällä. Monet ystäväni asuvat nykyään niin eri puolilla Suomea, ettei tapaamaan pääse kovin usein. Esimerkiksi Hangossa asuvan ystäväni kanssa höpöteltiin varmaan tunti puhelimessa ja voi miten olinkin puhelun jälkeen niin hyvällä tuulella! Oli niin kiva jutella ja vaihtaa kuulumisia! Kuulla, miten ystävällä ihan oikeasti menee. Harmikseni kuitenkin sain todeta, että kaikkia ystäviä ei saa edes puhelimella kiinni. Itseasiassa sovin kahdenkin ystävän kanssa ihan päivän ja ajan, jolloin soitetaan. Kummaltakaan soittoa ei kuulunut. Yritin sitten itse soittaa, eikä puheluun vastattu. Eikä edes soitettu takaisin. Pahinta tässä on, että toisen ystävän kanssa on tunnettu puolet meidän elämästä. Yhteydenpito on toki aina ollut vähän vaihtelevaa, mutta jossain kohtaa kai täytyy vain päästää irti? Ehkäpä hän ei vain ihan oikeasti halua olla tekemisissä minun kanssani enää. Ja voin sanoa, että tekee kipeää ja tuntuu todella ikävältä. En olekaan hänelle niin tärkeä, kuin hän on minulle.

People make time for who they want to make time for. People text, call and reply to people they want to talk to. Never believe anyone who says they're too busy. If they wanted to be around you, they would. -Unknown

Onko meistä tullut niin kiireisiä, ettei enää ehdi pitää yhteyttä? Puheluun menee liikaa aikaa ja viestin kirjoittamiseen täytyy pysähtyä hetkeksi. Kahvitteluunkin sovitaan aika kuukauden päähän, kun se oli ainoa päivä mikä sopi aikatauluihin ja sitten istutaan kahvilassa puhelimet kädessä. Kaipaako kukaan vielä niitä tyttöjen iltoja? Sellaisia, että tehtäisiin yhdessä ruokaa, käytäisiin saunassa, laitettaisiin kasvonaamiot ja valvottaisiin myöhään höpötellen asioita.

Minä kaipaan, mutta useamman ihmisen aikataulujen yhteensovittaminen on nykyään sellaisten matemaattisten kaavojen ratkaisua, ettei niistä selviä ilman lukion pitkää matikkaa (jota muuten en ole lukenut.) Ja sitten kun saadaan se päivämäärä sovittua, jonnekin hamaan tulevaisuuteen, niin edellisenä iltana alkaa tulla niitä viestejä. "En pääse sittenkään, mutta pitäkää te hauskaa." Perumisestakin on tullut helppoa. Ja samalla taas saa kokea sen inhottavan tunteen siitä, ettei ole tarpeeksi tärkeä. Joku toinen asia oli tärkeämpi.

Tiedän, että tämä teksti poikkeaa nyt kovasti blogini tyylistä, mutta halusin jakaa tämä teidän kanssa. Onneksi minulla on myös niitä ystäviä, jotka vastaavat puheluihini tai vähintään soittavat takaisin, jos eivät ehtineet vastata. Niitä, jotka vastaavat viesteihini, vaikka sitten myöhemmin. He ovat niitä ystäviä, joista täytyy pitää kiinni. Ei pidä tuhlata aikaa heihin, jotka eivät tuhlaa aikaansa sinuun. Heräsikö teillä ajatuksia tästä?

Don't waste your time on people who take you for granted. Keep the true friends close, the ones who make you laugh and always make time for you. They're the ones who care. -Unknown