Diorin meikkejä
Kirjoittamisesta on aikaa, mutta siihen on hyvä syy. Yksi syy on kaksi muuttoa, jotka on hoidettu reilun viikon sisällä. Lisäksi koko joulukuu oli melkoisen epäonninen, joten kirjoittaminen ei oikein innostanut.…
Kirjoittamisesta on aikaa, mutta siihen on hyvä syy. Yksi syy on kaksi muuttoa, jotka on hoidettu reilun viikon sisällä. Lisäksi koko joulukuu oli melkoisen epäonninen, joten kirjoittaminen ei oikein innostanut.…
Nyt onkin ollut kiirettä elämässä. Opinnäytetyön loppurutistus on tehty ja vielä on seminaarin pitäminen ja kypsyysnäyte edessä. Sen jälkeen ei olisi muuta, kuin odotella papereiden saapumista. Sittenhän minulla olisi jo…
Pikkujoulukausi alkakoon! Ensimmäiset pikkujoulut tulikin vietettyä nyt viikonloppuna läheisten ystävien kesken. Käytiin keilaamassa porukalla ja jatkettiin siitä sitten vielä baariin. Ja huippua oli! Rakennekynnet otin jo useampi kuukausi sitten. Jo…
Nyt varmaan jo uskallan hehkuttaa virallisesti blogissakin.Eli tammikuussa aloitan meikkaaja-maskeerajan opinnot Helsingissä! Kyllähän tämmöistä pikkukaupungin tyttöstä jännittää muuttaa isoon ja hurjaan Helsinkiin. Kämpän haku onkin käynnissä, sillä aikaa on hyvin…
Vihdoin Maybelinen Volum’ express Colossal on saanut haastajan. Olen jo pidemmän aikaa yrittänyt löytää colossalin tilalle toista ripsiväriä. Kahdesta syystä: 1)Olen käyttänyt colossalia niin monta vuotta, etten enää muista milloin…
Uusi suosikkivoide on löytynyt! Sain kyseisestä voiteesta näytteen, jota en kuitenkaan tullut heti käyttäneeksi. Joku ilta sitten päätin kokeilla kyseistä voidetta ja se olikin aivan mahtava! Voide on tarkoitettu pintakuivalle…