Header img

Luonnonkaunis pettymys

21/03/2018

Kävin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Luonnonkaunis -messuilla. Messut ovat siis luonnonkosmetiikkaan keskittynyt tapahtuma ja tapahtumaa promottiin esimeriksi tällaisella lauseessa: "Luonnollisen kauneuden ykköstapahtuma". Sain tapahtumaan kutsun EKOPHARMAlta ja olin tottakai tapahtumasta innoissani. Sopivasti sattui vapaa viikonloppu, joten päätin tehdä hurjan yhden päivän kestävän reissun Helsinkiin. Tämä tarkoitti sitä, että herätys olisi kolmen aikaan yöllä ja kotiin pääsisin puoli 12 aikaan illalla.

Messuilta

Harmillisesti messut olivat pienimuotoinen pettymys. "Luonnollisen kauneuden ykköstapahtuma" -lause oli mielestäni hieman liioiteltua. I love me -messujen luonnonkosmetiikkaosasto hakkasi nämä messut mennen tullen. Vaivaan nähden siis vähän harmitti, että tuli lähdettyä. Olin todella väsynyt ja vatsakin oireili aikaista herätystä ja outoa ruokarytmiä. Postauksessa nyt hieman kuvasatoa tuolta reissulta, vaikka pääasiassa kuvasinkin vain videota.

Uudet Sulapac biohajoavat pakkaukset kiinnosti erityisesti

Isoin asia, joka aiheutti pettymyksen oli se, että messut olivat tosiaan melko pienet. Tiesin kyllä, että ne ovat pienet, en vain ymmärtänyt että ihan näin pienet. Näytteilleasettajat oli jaettu mielestäni vähän hassusti kolmelle käytävälle siten, että kaksi käytävistä oli hyvin näytteilleasettajia, mutta sitten viimeisellä käytävällä vain kaksi tai kolme? Tila myös kaikui aika pahasti, joten luennot häiritsivät jonkin verran juttelua esittelijöiden kanssa. Osa esittelijöistä vaikuttivat melko välinpitämättömiltä, tosin se voi myös johtua siitä, että kyseessä oli jo toinen messupäivä. Näytteilleasettajien pisteet olivat myös melko ahtaita, joten oli vaikeaa tutkia tuotteita väenpaljoudessa (vaikka sitä väkeäkään nyt ei ihan älyttömästi ollut). Ja luulen, ettei tämä olisi ollut edes pettymys, jos olisin asunut Helsingissä, enkä herännyt keskellä yötä ja matkustanut 4,5 tuntia junalla ihan vain päästäkseni messuille.

Sushi Bar & Wine ♥
Random kuva kotimatkalta
Miksi kotimatkan juna on AINA myöhässä?

Ei ressu tietenkään täysin turha ollut, sillä pääsin tutustumaan EKOPHARMAn tuotteisiin, jotka ovat minulle vielä täysin tuntemattomia. Muutenkin EKOPHARMAlle täydet pisteet esille panosta ja tuotteiden esittelystä. Lisäksi oli ihana tavata muutamia muita näytteilleasettajia, joiden kanssa on sähköposteja vaihdettu. Ostin myös uuden meikkivoiteen kokeiluun Zuiilta ja Helsingistä nappasin Ruohonjuuresta mukaan pari teepakettia. Pari tuttua blogikollegaakin tapasin ja tietysti sain viettää aikaa ihanan serkkuni kanssa, joka bongasi mun instastorysta, että olin tulossa Helsinkiin. Ja tietysti sain tuplamäärin syödä sushia! ♥

Tein päivästä Myday -videon, jonka liitän tähän postauksen loppuun. Videon lopussa kerron myös tarkemmin, miksi koin messut pienenä pettymyksenä ja esittelen EKOPHARMAlta saamani tuotteet.

Vaan tulipahan kokeiltua. Kävitkö sinä Luonnonkaunis -messuilla tänä vuonna? Tykkäsitkö?

Raikkaana kevääseen – Jane Iredale

19/03/2018

Jane Iredale edustaa mulle tietyllä tapaa sellaista raikasta ja luonnollista lookia. Iredalen tuotteet on todella laadukkaita ja olenkin monesti sanonut, että jos joskus haluaisin käyttää meikkikeikoillani vain jotain tiettyä merkkiä, se olisi varmastikin Jane Iredale. Tänä keväänä Jane Iredale lanseerasi ihanan GreatShape Contour -paletin, jolla saa luotua kevyen raikkaan kevätlookin tai halutessaan vähän vahvempaa iltamenoihin sopivaa muotoilua kasvoille.

Tuotteet saatu pr-näytteenä.

Paletti on pakattu Jane Iredalen tyyliin todella kauniisti. Rasia on siro ja sen pinta on kullan värinen. Kannen alta paljastuu peili, jonka avulla kasvoille saa luotua eloa vaikka matkalla. Paletissa on kolme mattasävyä, yksi korostukseen, yksi varjostukseen sekä poskipuna. Myös highlighter on mattasävyinen, joten sopii loistavasti esimerkiksi epätasaiselle akneiholle! Palettia saa kahdessa eri sävyssä ja minun palettini on Warm. Viileämpiä sävyjä löytyy sitten Cool -paletista. Sävyt on hyvin mietitty ja sopivat ihanasti vaalealle iholle. Sain paletin mukana myös siveltimen, jolla sävyjä voi kasvoilleen sutia. Erityisesti varjostukset on helppo tehdä tuolla siveltimellä, sillä se on näppärän kapea ja ihanan napakka.

Paletin mukana tuli myös ohjelappu, missä oli neuvottu paletin käyttöä eri muotoisille kasvoille. Niin helppokäyttöinen, että vähän kokemattomampikin uskaltaa kokeilla kasvojen muotoilua tällä paletilla. Jane Iredale tuotteita saa esimerkiksi hoitoloista, mutta myös uusissa Hehku -myymälöissä on Jane Iredale myynnissä. Tai ainakin Forumin Hehkussa huomasin Jane Iredalen pisteen. Ihanaa, että näin hienoa merkkiä saa nykyään muualtakin kuin hoitoloista.

Sävyt sopivat minulle todella hyvin ja tykkäsin erityisesti sävynappien pigmentistä ja koostumuksesta. Kevyen raikkaan lookin sai tehtyä helposti, mutta yhtä helposti pystyi tekemään vahvempaa muotoilua. Ihana monitoimipaletti! Sivellin oli ihanan pehmeä ja mukava käyttää. Niin paletti, kuin sivellin on todella laadukkaat, joten kestävät varmasti vuosia käytössä. Hintaa paletilla on n.70 euroa ja sivellin n. 47 euroa. GreatShape Contour -paletti jää myös pysyvästi Jane Iredalen valikoimaan, eli kyseessä ei ole kausituote.

Tein meikin käyttäen Jane Iredale tuotteita. Huulilla on PureGloss huulikiiltoa sävyssä Cosmo, luomilla In the blink of a smoky eye paletin vaaleaa sävyä ja kasvoilla GreatShape -paletin kaikkia kolmea sävyä. Ihanan raikas meikki ja mulle tulee ainakin ihan kevätfiilis! Aknearvet nyt vielä näkyy, mutta siitä ne koko ajan haalenee. Tykkään niin paljon koko sarjasta, sillä kaikki Iredalen tuotteet on aina niin laadukkaita.

Jane Iredale tuotteilla on Leaping Bunny sertifikaatti, eli niitä ei ole testattu eläimillä, lisäksi tämä Warm paletti sopii vegaaneille, mutta Cool paletti ei, sillä se sisältää karmiinia. Jane Iredalen suomenkieliset sivut ovat tällä hetkellä remontissa, mutta tuotteista löytyy paljon tietoa englanninkielisiltä sivuilta tai suomen Jane Iredalen facebook -sivuilta.

Miltä paletti vaikuttaa? Eikös ole aika käyttökelpoinen!