Header img

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri: Luukku 14

14/12/2015

Tänään on vihdoin minun kalenteripostauksen aika! Olen ollut mukana kosmetiikkabloggaajien joulukalentereissa jo aiempina vuosina, joten en tietenkään halunnut missata mahdollisuutta tänäkään vuonna.

Koska yksi joulun parhaista asioista on rauhoittuminen ja rentoutuminen, niin ajattelin kirjoittaa hieman juttua hemmotteluhoidoista, joita voi toteuttaa ihan itse kotonaan. Olen jakanut hemmotteluhoidot eri kategorioihin ja jokainen voi niistä valita itselleen sopivan tai halutessaan toteuttaa vaikka kaikki. Tuotteita voi tietysti vaihdella omien varastojen mukaan, mutta tässä hieman osviittaa millaisia tuotteita voisi käyttää. Vaikka jouluna jaetaan hyvää mieltä ja annetaan lahjoja, niin ei kannata silti unohtaa omaa aikaa ja hemmottelua.

1. Vartalon hemmotteluhoito

Vartalon hemmotteluhoito alkaa puhdistuksesta. Ensin vartalo pestään jouluisella Lushin Reindeer Rock saippualla*, jossa on aivan ihana marjainen tuoksu. Pesun jälkeen vartalo kuorintaa kuorintavoiteella. Oma suosikkini on Saules Fabrikan Mustikka-karhuvatukkakuorinta, jonka tuoksu ja koostumus on omaa luokkaansa. Pesun ja kuorinnan jälkeen vartalo kuivatan ja levitetään voide. Talvikuivalle iholle The Body Shopin Hawaiian Kukui -voide* on täyteläinen, kosteuttava ja ravitsevan tuntuinen. Ja kun muu vartalo on saatu kosteutettua, niin myös kädet rasvataan. Käsirasvana tällä hetkellä minulla on käytössä Ahavan käsivoide, joka on myöskin oikein hyvä kuivalle iholle.

2. Jalkojen hemmotteluhoito

Jalkojen hemmotteluhoito aloitetaan jalkakylvyllä. Herbinan Jalkakylpyä* kaadetaan pesuvatiin ja lisätään perään lämmintä vettä. Jalkoja liotetaan jalkakylvyss 10-15 minuuttia. Kylvyn jälkeen jalkojen ihon voi halutessaan kuoria kuorintavoiteella tai sitten kuivata ja lisätä jaloille Dermosilin jalkaseerumia, joka edesauttaa jalkojen ihon uusiutumisessa. Seerumin jälkeen levitetään jalkoihin jalkavoide ja minulla onkin tällä hetkellä Easy Spa:n granaattiomena-manteli jalkavoide. Voiteen kannattaa antaa imeytyä yön yli ja seuraavana päivänä voi jalkoihin vielä suihkuttaa Dermosilin antiperspirant jalkasuihketta. Erityisesti jos joutuu pitämään kenkiä pitkään jalassa.

3.Kasvojen hemmotteluhoito osa 1

Kasvojen hemmotteluhoidossa on kaksi vaihetta. Ensimmäisenä on puhdistus ja toisena hoitotuotteet. Kasvojen pesu kannattaa aloittaa meikin poistolla, johon käy hyvin misellivesi tai silmämeikinpoistoaine, kuten La Roche-Posay:n silmämeikinpoistovesi*. Meikinpoistoa voi tehostaa myös puhdistusöljyllä, joka ei valitettavasti kuvaan asti päässyt. Alkupuhdistuksen jälkeen kasvot pestään puhdistusaineella, kuten Mia Höytö Kaunis -puhdistusgeelillä. Hyvän alkupuhdistuksen jälkeen kasvot kuivataan ja ne kuoritaan. Kuorinnaksi käy hyvin normaali rakeinen kuorinta tai entsyymikuorinta, joka kuorii kasvot hellävaraisesti ilman rakeita. Itselläni on käytössä Phytomerin vegetal exfoliant, joka on hurjan tehokas mutta silti hellävarainen kuorinta. Mikäli kasvojaan ei halua kuoria, voi tässä vaiheessa myös käyttää jonkun kosteuttavan tai puhdistavan kasvonaamion.

4. Kasvojen hemmotteluhoito osa 2

Puhdistuksen jälkeen päästään kasvojen hoitoon. Ensin kasvot pyyhitään kasvovedellä. Kasvovedeksi käy hyvin Soap & Balsamin Luomu ruusuvesi*, joka tasapainottaa ihoa puhdistuksen jälkeen. Kasvoveden jälkeen on seerumin vuoro ja minulla on tällä hetkellä käytössä V10Plus C-vitamiini seerumi*. Seerumissa on hoitavia ainesosia tiivistettynä pieneen määrään ja se myös tehostaa hyvin kasvojen hoitoa voiteen lisänä. Silmänympärysvoidetta ei pidä unohtaa ja sitä taputellaan varovasti silmien ympärille. Hyvä silmänmypärysvoide on Resultimen 5 expertise -silmänympärysvoide*. Kasvohoidon kruunaa hyvä kasvovoide, joka on omalle ihotyypille sopiva. Yksi parhaista voiteista ja ainoa kasvovoide, jota olen käyttänyt useamman purkin on Shiseidon Ibuki -kosteusvoide.

5. Hiusten hemmotteluhoito

Helpoin hemmotteluhoito lienee hiusten hoito. Itse tykkään joulun aikaan pestä hiukset syväpuhdistavalla shampoolla, joka poistaa hiuksista muotoilutuotteiden ja ilmansaasteiden jäämät. Hyväksi havaittu syväpuhdistava shampoo on Goldwellin Scalp Specialist*. Syväpuhdistuksen jälkeen hiukset ovat monesti hieman karkeat, joten perään on ihana laittaa jokin oikein tuhti ja ravitseva hiusnaamio. Argan caren Healing smoothie on ihanan tuoksuinen hiusnaamio, joka tekee hiuksista varmasti sileät. Hiusnaamion voi antaa vaikuttaa vaikka pyyhkeen sisällä saunomisen yhteydessä, jolloin se saa varmasti vaikuttaa tarpeeksi pitkään hiuksissa. Naamion huuhtomisen jälkeen hiuksen kuivataan pyyhkeellä ja vielä hieman kosteisiin hiuslatvoihin voi leivttää Moroccanoilin hoitoöljyä. Moroccanoilissa on aivan ihana tuoksu ja se siloittaa kyllä pörröisimmätkin latvat hiuksista.

Sellaisia hemmotteluhoitoja voi jokainen itselleen tehdä ja rohkeimmat tekevät tottakai kaikki hemmotteluhoidot. Ihanaa ja rentouttavaa joulunaikaa kaikille!

Huominen joulukalenterin luukku aukeaa kahdessa blogissa: Dixi ja Mennen ja tullen.

Joulukalenterin aikaisemmat luukut löytyvät tästä: 

1. luukku Siamese Lipstick, 2. luukku Ripsarit Poskilla, 3. luukku MissAria ja One of Beauty’s Daughters, 4. luukku Riikka Amalia, 5. luukku Pitkät Kynnet, 6. luukku Levoton Tyttö, 7. luukku Kahvia ja kosmetiikkaa, 8. luukku The Diary of a Shopaholic ja Neiti Minttukihara, 9. luukku  Keyword: Love ja Beauty Highlights, 10. luukku Dioriina ja Fani’s Nails and Beauty, 11. luukku Kultainen Kynsilakka ja Hannamaria, 12. luukku Lazy Dynamite ja Eyeshadow and flame, 13. luukku Murmis Paklailee ja Ria G

Tulevat luukut löytyvät seuraavista osoitteista:
15. luukku Dixi ja Mennen ja tullen, 16. luukku Kvartsiharakka ja Blinger shimmer, 17. luukku Charming Nails, 18. luukku In This Part of Town, 19. luukku Siniviuhka ja Magicbunny, 20. luukku Wasting Lifestyle ja Juille’s, 21. luukku Better Nail Day, 22. luukku Hetkessä, 23. luukku Elämää smykkinä, 24. luukku Yhteinen luukku

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*