Header img

Käsin tehty – Signe Seebid

30/06/2017

Kerroinkin jo aikaisemmin Viron reissusta, jossa pääsin tutustumaan Signe Seebidin luonnonkosmetiikkatehtaaseen. Saatiin myös mukaan kosmetiikkaa testattavaksi tuolta reissulta ja ajattelin käydä pikaisesti läpi lahjapussukan sisällön.

Signe Seebid on siis luonnonkosmetiikkaa, joka on tehty käsin Virossa. Ainesosat on tarkkaan valittu ja tuoksuina on käytetty vain luonnollisia tuoksuja, kuten eteerisiä öljyjä. Signe Seebid on mielestäni luksuskosmetiikkaa, joka on muuten myös loistava lahjaidea. Suomessa Signen Seebid tuotteita löytyy Prismoista sekä jälleenmyyjiltä.

Lahjakassista löytyi neljä tuotetta sekä tietysti myös itse valmistamani kuorinta. Tuotteet on pakattu kierrätettäviin pakkauksiin, kuten lasipurkkeihin ja pahvipakkauksiin. Pakkaukset on kauniita, vanhan ja arvokkaan näköisiä. Tykkään Signe Seebidin tuotteista juuri siksi, että niiden tuoksut on jotenkin todella raikkaita. Erityisesti sitrustuotteet on mieleeni.

Minun kassista löytyi seuraavat tuotteet:

Merisuola ja Minttu -saippua / Meresoola-Mündiseep

Palasaippua, jossa on merisuolaa ja minttua. Suolasta huolimatta saippua ei ole kuoriva, vaan ihan tavallinen palasaippua. Itse käytän palasaippuoita vain siveltimien pesuun, mutta Mr. Glow taas tykkää kyllä pestä käsiään palasaippualla, erityisesti remonttien jälkeen. Tuoksu on raikas piparminttu, joten sopii hyvin myös miestenkäyttöön. Tulee siis meillä varmasti käytettyä. 100g saippuan hinta Bona Valeren verkkokaupassa on 8,00€.
Ainesosat: Oliiviöljy, kookosrasva, palmurasva, rapsiöljy, merisuola, risiiniöljy, piparminttu eteerinen öljy.

Laventeli Kristallideodorantti

Tämä deodorantti onkin nyt Signe Seebidin uusin tuote. Se on siis ihan kristallideo, mutta suihkutettavassa muodossa. Kristallideodorantit ovat hyvin tehokkaita hien hajua vastaa, vaikka ne eivät itse hikoilua estäkään. Deodorantissa ei ole mitään muuta kuin vettä, mineraalikristallia sekä laventeliöljyä antamaan tuoksua. Olen joskus aikoinaan testannut sellaista kivideodoranttia, mutta en ollut vakuuttunut. Tässä voisikin olla pitkästä aikaa seuraava "Maria Glow testaa" -tuote? Hintaa deodorantilla on Bona Valeren verkkokaupassa 15€ ja sen luvataan kestävän (jos en nyt ihan väärin muista), melkein puoli vuotta käytössä. Deodorantista löytyy myös tuoksuton versio, sekä ruusun tuoksuinen versio.
Ainesosat: vesi, kalialuna(mineraalikristalli), laventelin eteerinen öljy.

Mandariini ja greippi huulirasva

Ehdottomasti yksi mun suosikeista! Olenhan sitrustuoksujen suuri fani. Neljää eri öljyä sisältävä sheavoipohjainen huulirasva on todella kosteuttava ja ravitsevan tuntuinen. Pienessä lasipurkissa voide kulkee näppärästi mukana ja tuoksuhan on aivan ihana! Huulituntuma on kivan pehmeä ja tekee huulet kosteutetun tuntuiseksi. Hintaa 15ml huulirasvalla on 8€ ja se on todella riittoisaa.
Ainesosat: butyrospermum parkii oil (sheavoi), argania spinosa oil (arganöljy), aloe barbadensis extract (aloeöljy), cocos nucifera oil (kookosöljy), cera alba(mehiläisvaha), helianthus annuus seed oil (auringonkukkaöljy), beta-carotene (beetakaroteeni), tocopherol (E-vitamiini), citrus paradisi essential oil* (greipin eteerinen öljy), citrus reticulata essential oil* (mandariinin eteerinen öljy) limonene*, citral*, linalool*

*esiintyy luonnollisesti eteerisessä öljyssä

Viilentävä jalkavoi / Kookosmünt

Saatiin myös näytepurkit viilentävästä jalkavoista ja varsinkin näin kesällä jalat kaipaa tehokosteutusta. Tuoksu on todella raikas piparminttu ja kookoksen tuoksu tulee oikeastaan vasta levityksen jälkeen vienosti esille. Voide on siis voimaista, mutta sulaa ihon lämmöstä välittömästi. Lisäviilennystä halutessaan voiteen voi laittaa ensin jääkaappiin 20 minuutiksi, jolloin se on myös mukavan viileää levittäessä. Ehdoton kesätuote! Hintaa täysikokoisella 120ml purkilla on Bona Valerella 16€.
Ainesosat: kookosrasva, E-vitamiini, piparmintun eteerinen öljy.

Maria Glown Sitruskuorinta

Sittenpä esittelyssä vielä tämä minun itse tekemäni kuorinta. Eli sokerikuorinta, jonka valmistin Signe Seebidin tehtaalla. Tuoksussa on melkein kaikkia mahdollisia sitrusöljyjä, joita paikan päältä löytyi. Ehkä vähempikin olisi riittänyt, mutta tuoksu on silti kyllä huumaavan hyvä. Kuorintaan on saatu väri porkkanaöljystä ja se on koostumukseltaan melko irtonaista. Ja tätähän ei saa ostettua mistään, sillä on täysin uniikki kappale! Oli kyllä niin hienoa päästä valmistamaan itse toimivaa kosmetiikkaa.
Ainesosat: Sokeri, Viinirypäleöljy, Glyseriini, Porkkanaöljy, Sitruunan, Greipin, Pinkin greipin ja Appelsiinin eteeriset öljyt.

Sellaisia tuotteita sisälsi meidän lahjapakkaukset. Kiinnostaako joku tuote erityisesti? Ainakin tuon kristallideon voisin testata, sillä ainakin minua hieman ahdistaa ajatus luonnonkosmetiikkadödöstä!

Kaikki postauksen tuotteet saatu.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*