Header img

Arkimeikkini

01/02/2017

Se on jo helmikuu! Tammikuu oli blogille aktiivista aikaa ja samaa rataa aion jatkaa edelleenkin. Nyt sitten päivän aiheeseen, eli miltä minä näytän lähes joka päivä.

Kuten monet tietävät, niin olen töissä terveysalalla, jossa vahva meikki ei ole oikein lookiin sopiva. Eihän sitä kukaan kiellä, mutta ei minulla ainakaan tee mieli tehdä vahvaa meikkiä töihin. Ilman meikkiä en kuitenkaan halua olla, sillä ehostus on aina ollut osa minua ja tulee varmasti jatkossakin olemaan. En koe olevani oma itseni, jos en ole edes pienesti laittanut meikkiä.

Ja tosiaan, meikkaus ei ole minulle pakkopullaa tai mikään välttämätön paha, vaan oikeasti tykkään meikata.

Halusinkin esitellä teille, miltä näyttää arki Maria. Meikki, joka on minulle minimalistinen, mutta varmasti monille enemmän.

Tärkein osa arkimeikkiäni on ehdottomasti meikkipohja. Haluan aknearvet ja ihon epätasaisuuden piiloon. Seuraavana tulevat ripset, eli ripsiväriä on oltava ja kolmantena kulmat. Ne kolme asiaa on minulle ne tärkeimmät, mutta siitä huolimatta arkimeikissäni on pikkuisen enemmän.

Näillä syntyy arkimeikki

Aloitan meikin yleensä sillä, että pohjustan luomet. Pohjusteena käytän Too Faced Shadow Insurance pohjustetta. Mulla ei mikään luomiväri yksinkertaisesti pysy ilman pohjustetta, vaan rullautuu samantien luomivakoon. Niin rasvoittuvat mun luomet on. Päälle pistän pikkuisen irtopuuteria, eli Make Up Storen Loose Powder sävyssä Milk, sillä se kiinnittää pohjusteen. Sen jälkeen laitan Too Faced Natural Eye paletista vaaleaa mattasävyä Heaven. Heaven alkaa itseasiassa olla jo lopuillaan, joten joudun pian vaihtamaan johonkin toiseen vastaavaan sävyyn. Luomivärillä tasoitan ihon sävyn ja piilotan luomien verisuonet, ainakin suurimmaksi osaksi. Luomiväriä, kuten myös pohjustetta, laitan aivan kulmakarvoihin asti. Sen jälkeen rajaan silmien yläripsirajan mustalla Essence Long Lasting Eye Pencil  -kynällä.

Tämän jälkeen siirryn kulmakarvoihin ja kulmat teen ihan pelkästään Lumene Blueberry Brow kulmakynällä, sävyssä 2. Kynän sävy on mielestäni todella hyvä vaaleahiuksisille, sillä se ei ole liian punainen eikä liian harmaa.  Tämä jälkeen siirryn meikkipohjaan ja meikkivoiteenahan mulla on tällä hetkellä Estee Lauderin Double Wear meikkivoide sävyssä 1N1 Ivory Nude. Meikkkivoiteen levitän sormin, sillä silloin sen saa hygieenisesti ja nopeasti levitettyä, eikä kerroksesta tule liian paksu. Kiinnitän meikkivoiteen sitten taas irtopuuterilla. Joskus lopetan meikkaamisen tähän ja lisään enää ripsivärin, joka on tuo minun suosikkiripsari Too Faced Better Than Sex. Jos taas fiilistää ja aikaa on jäänyt, niin lisään vielä kissarajauksen Sensain Liquid Linerilla ja himpun verran poskille Make Up Storen Must have poskipunaa. Nämä kaksi vaihetta tosin jää helposti aamulla tekemättä, mutta jos olen päässyt sängystä ajoissa ylös niin ehdin myös ne tekemään. Huuliin en yleensä laita mitään muuta kuin huulirasvaa.

Arkimeikki koko komeudessaan

Meikkiin mulla menee yleensä n. 20minuuttia aikaa. Herään yleensä tuntia ennen lähtemistä, niin ehdin rauhassa syödä, harjata hiukset ja pistää ne ponnarille tai letille, pukea jne. Meikki on se, minkä teen viimeisenä, eli jos hirmuinen kiire tulisi niin se olisi se mikä ensimmäisenä karsittaisiin aamurutiinista. Toistaiseksi kuitenkin olen pysytellyt aikataulussa.

Sellainen on minun arkimeikkini. Onko se enemmän vai vähemmän kuin sinun arkimeikkisi? Käytänkö mahdollisesti useampia tuotteita? Meikin alle laitan tottakai kasvovoiteen ja mun ihonhoitorutiinista onkin tulossa pian postausta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*