Header img

Syyskuun Bette Box ja syksyn uutuusmeikit

04/10/2019

Postauksen tuotteet saatu ilmaiseksi. Mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Mulla onkin nyt tullut ihan hyvään tahtiin videoita Youtubeen ja yksi livekin kokeiltiin! Livessä siis video tehdään reaaliajassa ja livehetken jälkeen video tallentuu sellaisenaan Youtubeen.

Livevideolla käydään siis swatcheineen läpi essencen syysuutuuksia sekä aivan uutta luonnonkosmetiikkamerkkiä GRN. GRN:stä on tulossa vielä lisää juttua blogiin, mutta alla näkyykin Instagramissa julkaisemani kuva GRN meikeillä tehdystä meikistä. Jos kuva ei näy, niin sen voi käydä kurkkaamassa tästä.

 

View this post on Instagram

 

A post shared by MARIA GLOW | Beautyblogger (@mariaglow1) on

essencen syysuutuudet ja GRN meikit

Syyskuun Bette Box

Bette Box video joutui hieman odottelemaan, koska syksy on ollut todella kiireinen (kuten jo aikaisemmassa postauksessa mainitsin.) Boxin sisältö oli kuitenkin tosi upea ja ihan harmittaa, että meidän yhteistyö nyt päättyi. Sain siis Bette Boxilta kolme edellistä boxia ilmaiseksi.

Syyskuun Bette Box Sisälsi:
Yogi Tea Turmeric Chai -teepussi
Formula 10.0.6. Down to the pore -mustapääliuska
Kenzo World Power EdP -tuoksunäyte
Jordan Stay Fresh – Fresh Breath -hammastahna
Vichy Normaderm Phytosolution Cleanser
Eat Natural -proteiinipatukka
Dermosil Rise and Shine -ripsiväri
Ziaja Acai Berry -päivävoide
Lumene Blur -meikkivoide
BIO2YOU Face, Body, Hair Oil

Omia suosikkeja Bette Boxin sisällöstä oli totta kai meikkivoide ja ripsiväri. Olen aina innoissani, jos sisällössä on meikkituotteita. Myös Ziajan päivävoide vaikutti hyvältä ja on varmasti talvikuivalle iholle juuri hyvä. Tosi mielenkiintoisia tuotteita oli tässä boxissa, vai mitä olet mieltä?

Jos innostuit tilaamaan Bette Boxia, niin sen voi *tilata täältä.

Seuraavaksi blogissa päästääkin sukeltamaan pikkuhiljaa lähestyviin I Love Me -messuihin! Vuoden kohokohta lähestyy nimittäin hurjaa vauhtia ja on jo kahden viikon päästä! Instagramissa onkin messulippuarvonta menossa 10.10. asti, joten kannattaa ehdottomasti osallistua, jos Instagram tunnukset löytyy. (Eikä hätää jos ei ole, sillä bloginkin puolelle on vielä arvontaa luvassa!!)

Ja edellisten vuosien I Love Me -messupostauksiahan pääset lukemaan täältä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*