Header img

Verkkovalmennusta iholle

05/02/2018

Kaikille on varmasti tuttua, että laihdutukseen ja kunnon kohottamiseen löytyy verkkovalmennuksia, mutta oletko aikaisemmin kuullut ihonhoidon verkkovalmennuksesta? Itse kuulin tästä viime syksynä ja mielestäni tämä on aivan loistava ajatus! TwistBe onkin kehittänyt maailman ensimmäisen Uusi Alku Ihollesi – ihonhoidon verkkovalmennuksen.

Pääsin tutustumaan valmennukseen ja kieltämättä se on aika nerokas. Kyseessä on neljä viikkoa kestävä valmennus. Ensimmäisellä viikolla tutustutaan ihon toimintaan. Kurssilla käydään siis läpi niin ihon anatomia kuin myös sen toiminta. Siten pystyy ymmärtämään oman ihon tarpeita ja myös hoitamaan sitä oikein. Aivan kuten terveellisessä ruokavaliossa, niin myös ihonhoidossa on tärkeää ymmärtää, miksi erilaisia ihonhoitotoimenpiteitä tehdään ja kuinka ne vaikuttaa ihoon. Tämä jakso oli ainakin minulle todella mielenkiintoinen, vaikka osa asioista oli entuudestaan tuttuja. Kertaus on kuitenkin aina paras tapa oppia ja ymmärtää!

Verkkovalmennuksen jälkeen ihoaan ei tarvitse piilotella

Toisella viikolla perehdytään ihonhoitoon kokonaisvaltaisemmin. Kauneusunet ei ole pelkkä myytti ja toisen viikon aikana perehdytään unen, stressin ja ruokavalion vaikutuksiin ihossa. Viikolla saa vähän muitakin vinkkejä kuin "juo lisää vettä". Itsekin olen huomannut sen, että jos esimerkiksi suolisto ei ole kunnossa, niin se näkyy myös ihossa. Viikolla käydään läpi esimerkiksi kollageenintuotantoa ja kehon happamuutta. Todella mielenkiintoisia juttuja ihonhoidon näkökulmasta!

Kolmannella viikolla annetaan vinkkejä juuri itselle sopivien kosmetiikkatuotteiden ostamiseen. Kurssilla perehdytään muun muassa siihen, miten voi säästää rahaa kosmetiikkaostoksilla ja välttyä hutiostoilta, sekä käydään läpi hieman ainesosaluetteloa. Monet tuotteet voivat ulospäin vaikuttaa ja tuntua hyvältä, mutta eivät välttämättä ole iholle hyväksi. Aivan kuten roskaruoka maistuu hyvältä, mutta ei välttämättä ole niin hyväksi elimistölle. Tämä on varmasti monille tärkeä viikko, kun saa konkreettisia vinkkejä kosmetiikkaostoksia varten ja oppii selviytymään kosmetiikkaviidakosta voittajana.

Neljänneltä viikolta löytyy sitten paljon sisältöä erilaisten ihotyyppien ja iho-ongelmien hoitoon. Neljäs viikko onkin monille varmasti se mielenkiintoisin, sillä sieltä saa konkreettisia vinkkejä oman ihonsa ja mahdolliset iho-ongelmien hoitoon sekä terveen ihon ylläpitoon. Olipa ongelma sitten akne, kuivuus tai herkkyys, niin kurssilta saat konkreettiset ohjeet juuri sinun ihosi hoitoon. Kurssin avulla sinusta tulee tavallaan oman ihosi henkilökohtainen asiantuntija.

Valmennuksen avulla siis ymmärrät ihon tarpeet, saat loistavia vinkkejä sen hoitoon ja lisäksi opit ymmärtämään, mitä erilaiset ihonhoitotoimenpiteet kuten kuorinta ja kosteusvoide tekevät iholle. Ja ei hätää, kaikki on selitetty kursseilla todella selkeästi, joten ei tarvitse pelätä sitä, ettei ymmärtäisi kurssipäivien sisältöä. Verkkokurssien lisäksi, pääset valmennuksen omaan facebook -ryhmään, josta saa tarvittaessa apua ja valmennuksen perustajat ovat myös lupautuneet olemaan käytettävissä niin sähköpostitse kuin puhelimitse. Ongelmatilanteita ei siis pääse syntymään ja hehkuva iho on kurssilta saatujen ohjeiden kanssa mahdollista saavuttaa.

Verkkovalmennuksella saa myös apua akneen

Ja tokikaan kaikki hyvä ei ollut vielä tässä. Valmennukselle on luvattu 28 päivän tyytyväisyystakuu, joten jos et ole siihen tyytyväinen niin saat rahasi takaisin. Kurssilaiset saavat myös valmennuksen jälkeen 20% alennuskoodin TwistBe:n verkkokauppaan, joten niitä iholleen sopivia tuotteita pääsee hankkimaan edullisemmin.

Itse pidin siitä, että valmennuksessa oli teksti- ja kuvamateriaalin lisäksi videoita. Asiat oli selitetty hyvin ja selkeästi ilman kapulakieltä. Kurssilla oli tuttua asiaa, mutta myös uusia juttuja, joita ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi. Lisäksi ymmärsin paremmin miksi jotkin tuotteet toimivat minulla loistavasti, kun taas toiset saavat ihon kiukustumaan.

Blogini lukijoille on myös loistava alennuskoodi: MARIAGLOW, jolla saat 15 euroa alennusta kurssin kulloinkin voimassa olevasta hinnasta. Tällä hetkellä kurssin saa vielä alennettuun hintaan 107€ ja tästä hinnasta saa siis vielä sen 15€ pois, eli neljän viikon kurssin hinnaksi jää vain 92€. Kannattaa siis toimia nopeasti, sillä kurssin hinta nousee kunhan sen alku lähenee. Seuraava ihonhoidon verkkovalmennus alkaa 12.2.2018. Joten vielä ehtii hyvin mukaan!

Suosittelisinkin kurssia kaikille, jotka ovat kiinnostuneet ihonhoidosta, kosmetiikasta ja haluavat saada itselleen välineet kauniin ihon ylläpitoon.

Kiinnostaisiko sinua ihonhoidon verkkovalmennus? Oletko koskaan ostanut mitään verkkovalmennusta?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*