Header img

Miamin ostokset

10/03/2019

Viikossa ehtii ostaa Miamista vaikka mitä ja tässä postauksessa pääsen esittelemään ihania hankintoja, jotka lähtivät matkaani. Kurkataan, mitä kosmetiikkaa nappasin mukaani Miamista ja esittelen kenkähankinnat ja uuden laukkuni! Kuten mainitsinkin, Miamin matkavinkit -postauksessa, niin shoppailuun paras paikka on Sawgrass Mills, jonne on ilmeisesti huhtikuussa tulossa myös Sephora. Meidän aikaan sitä ei ollut siellä. Se mitä Sawgrassista ei löydy, löytyy kyllä sitten Lincoln Roadilta Miami Beachin puolelta. Tehtiin myös reissu Ultaan, koska halusin ehdottomasti vierailla myös siellä. Akrylaattiallergia teki kyllä haasteensa ostoksiin, varsinkin kun Amerikassa ei selvästikään arvosteta pitkään kestävää purkkien tutkiskelua.

Bath & Body Works Ostokset

Sawgrass Millsistä löytyi Bath & Body Works, joka olikin sitten ensimmäinen kosmetiikkaliike, jossa tein ostoksia. Alkuun menin aivan sekaisin tuotteista ja ihanista tuoksuista, mutta aikani kaupassa pyörittyä sain valittua itselleni sopivat tuotteet. Allergian takia on hankalaa ostaa kosmetiikkaa Amerikasta, sillä myyjillä on selvästi vaikeuksia ymmärtää, etten voi käyttää tiettyä vartalovoidetta, mutta toisenlaista voin. Ostinkin itselleni Pretty as a Peach tuoksuiset Super Rich Moisturizing Body Wash suihkusaippuan sekä vartalovoiteen. Vartalotuotteet olivat ota 3, maksa 2, joten nappasin myös Endless Weekend tuoksuisen vartalovoiteen. Tuoksuahan näissä on todella paljon, joten toistaiseksi voiteet ovat olleet vaan jaloissa, ettei ärsytä liikaa mun herkkää nenää. Tuoksut on kuitenkin todella ihanat ja yllättävän nopeasti tuoksu tuntuu haihtuvan levityksen jälkeen. Vartalotuotteiden lisäksi nappasin myös viisi minikäsidesiä kuudella dollarilla. Näppärän kokonsa vuoksi sopivat todella hyvin laukkuun.

Soap & Glory Ostokset

Targetissa törmäsin Soap & Glory tuotteisiin, jotka vangitsivat katseen söpön vaaleanpunaisella lookillaan. Muistin lukeneeni merkin tuotteista Miss Piggy’s Pearl blogista joskus vuosia sitten, joten innostuin heti ostamaan niitä mukaani. Aikani jouduin taas tutkimaan purkin kylkiä ja nappasin koriini Smoothie Star Breakfast Scrub vartalokuorinnan sekä Whipped Clean Suihkuvoiteen. Suomalaisella naiiviudella nappasin vartalokuorinta purkin hyllyn perältä ja vasta sitten Suomessa huomasin, että kyllähän sitä oli jo joku sormin kopassut. Mur! Suihkuvoiteen tuoksu tuntui purkista nenään aika voimakkaalta, mutta luulen että pois huuhdottavana tuotteena ei ole sitten enää niin voimakas. Täytyy kokeilla!

Pacifica Ostokset

Ulta oli aivan Targetin vieressä ja sieltä koriin lähti Sexy Mother Pucker huulikiilto sävyssä Pink out loud sekä Scrub Your Nose In It Detox kuorintavoiteen kasvoille. Ultassa Soap & Gloryn tuotteet olivat edullisempia, että vähän harmitti kun ehdin niitä jo Targetista ostaa. Ultasta ostin myös villinä korttina minulle tuntemattoman Pacifica -merkin kosteussuihkeen ja kasvojen puhdistusaineen. Näissäkin sorruin osta 1, saat toisen 50% alella -tarjoukseen.

Sephoran ostokset olivat selkeästi isoimmat ja siellä vierailin ihan ensimmäisenä. Harmillisesti ostosreissusta jäi vähän ikävä fiilis. Ylipäätään mulla meni Sephorassa todella kauan, koska siellä oli niin paljon kaikkia ihania merkkejä ihasteltavana, etten edes tajunnut miten aika kului. Toisekseen, jouduin tutkimaan kaikkien ostosteni incit allergian takia. Ensimmäinen myyjä oli Hourglassin edustaja, joka tuli luokseni kun olin tutkimassa Hourglassin Vanish -meikkivoidetta. Mulla oli korissa jo Too Faced Born This Way -meikkivoide, mutta myyntipuheiden jälkeen pääydin jättämään sen kauppaan, koska voisin tilata sitä kyllä Suomeen myöhemmin. Hourglassin myyjä oli mukava ja valitsi minulle sopivan sävyn ja näytti, kuinka voidetta tulisi kasvoille laittaa.

Sephoran ostokset

Seuraava myyjä tuli kyselemään tarvitsenko apua, kun olin etsimässä kosteusvoidetta päivävoiteeksi. Kerroin hänelle allergiasta ja hän oli aluksi etsimässä kanssani voidetta. Selvästikin hänen myyntialueenaan oli luonnollisemman kosmetiikan puoli, joista ensimmäinen voide olisi ollut hyvä, mutta heillä ei ollut sitä. Kävimme läpi muita voiteita, mutta niissä oli kaikissa akrylaatteja, jolloin myyjä alkoi selvästi tuskastua. (Tiedän tunteen, koen sitä itse todella usein kun yritän löytää itselleni voiteita.) Kun toinen asiakas kysyi myyjältä jotain hän hyppäsi auttamaan tätä. Huikkasi minulle kuitenkin palaavansa pian ja jätti minut katselemaan kun ihoni meinasi saada reaktion jostain voiteesta, jota testattiin hetki sitten. (Mun iho oli jotenkin törkeen herkkänä Miamissa, luultavasti yllättävän ilmastonmuutoksen takia.) Odottelin aikani myyjää, kunnes tajusin ettei hän ole enää palaamassa luokseni ja jatkoin voiteen etsiskelyä itsekseni. Löysinkin Tatchan Water Cream voiteen, joka on ollut IHANA!

Keräsin koriin muutkin ostokset, Too Faced Better Than Sex -ripsivärejä, Shadow Insurance pohjustetta, Hudan huulikiillon, matkapaletin ja ripset, It cosmeticsin peitevoiteen ja Benefitin matkakokoisen Hoolan. Astelin tyytyväisenä kassalle, jossa nyrpeän näköinen myyjä klikkaili tuotteet koneelle ja kysyi voisiko saada Beauty Insider -korttini. Kerroin, ettei minulla ole sellaista, jolloin myyjä tokaisi ”Ai ei ole” ja pyöritteli silmiään samalla kun kertoi loppusumman. Maksoin ostokseni vähän hämmentyneenä ja lähdin ulko-ovea kohti. Tässä vaiheessa sitten liikkeen vartija (jotka on muuten varustettu asein ja luotiliivein) päätti heittää vitsiä siitä, että olin viettänyt myymälässä kauan aikaa. Heiton voisi kyllä kokea jopa vittuiluna äänensävystä päätellen, mutta liekö kyseessä kulttuurillinen ero. Joka tapauksessa tuli välittömästi todella epätervetullut olo ja harmitti, että olin ostanut niin suurella summalla ihania juttuja, kun kohtelu oli niinkin kurjaa. Olisivat nyt edes kanta-asiakkuutta tarjonneet, mutta ei.

Michael Kors

Kosmetiikan lisäksi tuli ostettua vähän vaatteita ja asusteitakin. Vaatteita en esittele nyt tässä, mutta yllä olevassa kuvassa näkyykin jo mun uusi käsilaukku! Olin jo päättänyt kotiuttaa Miamista itselleni uuden laukun ja Michael Korsin Outletissa oli outlet -hinnoista vielä -20%. Liikkeessä oli ihana myyjä, Lisa, joka auttoi laukun löytämisessä. Hintaa laukulle jäi n. 170 dollaria, joten sanoisin tehneeni aika hyvän löydön. Halusin ehdottomasti laukun, jossa on myös pitkä olkahihna, joten muutamista vaihtoehdoista valitsin tämän. Tylsän musta, mutta eipähän ainakaan näy lika tai jos vaatteista tarttuu väriä.

Bloomingdale’s outelet löytö

Bloomingdale’s Outlet oli Sawgrassin parhaimmistoa, sillä sieltä löytyi merkkituotteita hyvällä alella. Nämä Michael Korsin korkokengät nappasin mukaani 40 dollarin hintaan. Hieman pelotti ostaa korkokengät, kun en ollut aivan varma oliko jaloissa vähän turvotusta. Kengät on onneksi olleet sopivat Suomessakin, joten koko meni nappiin. Samasta Outletista tuli toisella käyntikerralla napattua mukaan vielä Guessin tennarit, joiden hinta oli 30 dollarin pintaan. Valkoiset tennarit olivat käytössä jo Miamissa, joten eivät ole enää ihan hohtavan valkoiset. Tikkaukset on kangasnarua, joten ne muuttuvat ajan saatossa tummemmiksi ja erottuvat siten paremmin, mikä on toisaalta myös aika hauskasti suunniteltu.

Bloomingdales Outlet löytö

Sellaisia ostoksia nappasin mukaani. Miltä näyttää? Onko joku tuote, josta haluaisit kuulla käyttökokemuksia?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

*